"Olen syvästi järkyttynyt! Nyt kouraisi
pahasti. Osui keskelle sielua. Että meidän koulussa ei lauleta Suvivirttä. Se
on skandaali. Suuri skandaali!"
Viljo Vähäsen ääni värisi.
Hän ei halunnut tulla sisälle, vaikka ulkona satoi ja myrskysi. Hän halusi välttämättä lähteä
Ryssänkärkeen. "Jotta tuuli pyyhkisi kyyneleet", hän perusteli. Eikä
siinä muu auttanut kuin vetää saappaat jalkaan ja heittää sininen sadetakki
niskaan. Onneksi olin eilen saanut lahjaksi suuren, tukevan sateenvarjon. Nyt
sillä oli heti käyttöä.
"Elisabettikin on hallinnut maataan 60
vuotta ja sitä juhlitaan neljä päivää. Britit kunnioittavat traditioitaan,
mutta meillä ne revitään alas. Kohta ne kieltää Maamme-laulunkin, kun siinä
sanotaan, että maa kallis isien."
Viljo purki sydäntään koko matkan. Saappaat
jalassa ja vastatuuleen Ryssänkärkeen ei pääse alle puolen tunnin.
Kuuntelin. En kommentoinut sanallakaan.
"Lastentarhasta lähtien olen aina laulanut
Suvivirttä. Jos en ääneen, niin ainakin sydämessäni. Se kuuluu kevääseen. Ja
ennen kaikkea koulun päättäjäisiin. Ilman sitä ei kesä tule. Se jos mikä on
traditio. Traditio! Jo eilen pisti pahasti korvaani, kun joku tyttöpändi lauloi
töllössä Jumalasta riisuttua Suvivirttä. Se se vasta oli kamalaa. Kohta ei
varmaankaan enää saa laulaa Enkeli taivastakaan jouluna! Onko täällä enää
mitään pyhää! Pyhää! Sano nyt edes jotakin!"
Harvoin olen nähnyt Viljoa noin tuohtuneena.
"Aamulla luin Hesarista siitä
Latokaskestakin. Onko se joku suomalainen esimerkkikoulu! Siihenkö suuntaan
Suomen koululaitos on menossa? Ei saa laulaa enää Suvivirttä. Niin eikö Herran kansa Luojaansa kiittäisi. Ketä
tässä nyt sitten pitäisi kiittää! Eduskuntaa? Hallitusta? Otto Willeä? Nallea? Stalinia?
Hitleriä? Ketä? Sano!"
Tuuli ujelsi. Lätäköt kasvoivat. Rantatie oli
käynyt kuraiseksi. Lähestyimme vähitellen Humauksen majaa.
- Rauhoitu, hyvä mies.
Aloitin, vaikka en oikein tiennyt, mitä olisin
sanonut Viljolle, jota olin tottunut kuunteleman ja ymmärtämään. Hän vaikuttaa
aina ihan tavalliselta ihmiseltä enkä tahdo muistaa, että hän on todellakin
kertaalleen kuollut. Se vain unohtuu, koska hän ei itse juuri koskaan muistuta
asiasta.
Joskus, kun olen kysynyt, hän on vaiennut ja
hymyillyt sisäänpäin. Nytkin hän puhui asiasta niin kuin normaali kadun mies.
Kyllä minäkin olen seurannut Suvivirren kohtaloa, kuten moni muukin. Se ei vain
ole sattunut kohdalleni samalla tavalla kuin Viljolla nyt. Se kolahti Viljoon
sen vuoksi, että hänen kummityttönsä oli valmistunut hovimestariksi ja pyytänyt
häntä kevätjuhliinsa.
Viljo oli tietysti luvannut tulla mukaan.
Mutta kun hän tuli kysyneeksi eilen illalla,
että kait sielläkin lauletaan Suvivirsi, tyttö oli mennyt ihan hiljaiseksi ja
kysynyt, että mikä se sellainen on. "Kenen biisi se on? Mä en oo kuullu
mitään sellasta."
Jolloin Viljo oli puolestaan mennyt hiljaiseksi
ja sanonut, ettei hän pääsekään tulemaan, kun oli unohtanut eräät treffit
Larussa. Niitä hän ei voinut mitenkään jättää väliin.
Näillä treffeillä Viljo siis oli, kun hän rimpautti
ovikelloani.
- Kyllä Suvivirsi on aina kuulunut myös minun
kevääseeni. Ehkä sillä on minun kohdallani ollut erityinen merkitys sen vuoksi,
että isäni ja äitini olivat kansakoulunopettajia, molemmat Sortavalan
seminaarista, ja että Suvivirttä laulettiin meillä suurella hartaudella jo
päiviä ennen kuin se kajahti koulun juhlasalissa. Kuulin sen jo silloin, kun
olin äitini kohdussa ja painoin sen sanat mieleeni viimeistään silloin, kun
imin maitoa hänen rinnoistaan. Kyllä siinä on aina ollut jotakin pyhää.
Nyt Viljokin oli lopulta hiljaa. Kuuntelimme
hetken sadetta ja katsoimme, kuinka laineet löivät rantakivikkoon.
- Kun se Kuopion piispa ei mennyt Latokartanon
kouluun lastensa kanssa, ymmärsin häntä. Kyllä se oli protesti sille, että
rehtori oli päättänyt, ettei Suvivirttä lauleta, koska enemmistö koulun
oppilaista oli toisenuskoisia.
Kerroin myös Viljolle, kuinka olin halunnut
vetää Suvivirren Den Första Bör Man Inte Bita-veljeskunnan kevätretkellä vain
osoittaakseni, että sitä sopii kyllä laulaa muulloinkin kuin vain koulujen
suvijuhlissa. Sekin oli protesti - Suvivirren puolesta!
- Kompromissit tällaisissa asioissa voivat
johtaa pahasti harhaan. Ne ovat arvovalintoja, joilla ei saisi missään
olosuhteissa leikitellä. Jos halutaan osoittaa suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä
moniarvoisuutta kohtaan - mitä pidän viisaana - pitäisi löytää siihen
soveltuvia, käytännöllisiä ratkaisuja. Suvivirsi on minulle yhtä elinvoimainen
asia kuin Suomen kieli ja suomalaisuus. En minä niistä voi - enkä halua -
luopua. Sen sijaan minulle kyllä sopii niiden rinnalle myös muita kieliä ja
muita kansallisuuksia. Ei Suvivirttä kukaan pysty laulamaan suohon! Miksi ei
Latokaskessakin annettaisi Suvivirren raikua. Miksi siellä ei laulettaisi
Suvivirren rinnalla muitakin ja muunkielisiä "virsiä"? Ei tietenkään
yhtä aikaa, kaoottisesti, vaan arvokkaasti ja kutakin kulttuuria ja kotia
kunnioittaen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti