Läheltä piti,
etteivät perjantai ja kolmastoista päivä osuneet joulukuussa päällekkäin.
Perjantai ehti tällä kertaa edelle. Jostakin syystä Viljo Vähänen oli siitä
juuri nyt erityisen mielissään. Miksi?
"En ole
taikauskoinen", Viljo aloitti. "Mutta silti joidenkin asioiden sattuminen
yhteen, on kiinnostanut minua aina. Kun Margareta, vaimoni edellisessä
elämässä, syntyi 25 tuntia myöhemmin kuin minä, tulin monta kertaa ajatelleeksi,
että jospa hän olisi syntynyt kahta tuntia aikaisemmin, meillä olisi ollut sama
syntymäpäivä. Olin aina vuorokauden edellä, mikä korostui erityisesti silloin,
kun täytin pyöreitä vuosia. Olisiko sillä ollut mitään merkitystä?"
- Ei
varmaankaan, vastasin. - Koska aina olisi jäänyt jäljelle kysymys siitä, että entä
jos te olisitte syntyneet sekunnilleen samaan kellonaikaan? Olisiko se
muuttanut elämääsi? Jos napanuoranne katkaisija olisi katsonut ajan
atomikellosta ja tehnyt ratkaisevan viillon täsmälleen samaan aikaa, olisiko
silläkään ollut mitään merkitystä?
"Tuskinpa.
Koska maailman tarkin kello edistää tai jätättää sekunnin vain kerran 138
miljoonassa vuodessa, me olisimme vain ajautuneet avioliittomme sitkeimpään
riitaan siitä, oliko napanuoriemme leikkaus tapahtunut täsmälleen
yhtäaikaisesti, sekunnilleen samalla hetkellä. Ja sitä paitsi, kuinka se olisi
ollut käytännössä mahdollista, kun me synnyimme (kirkonkirjojen mukaan) aivan
eri paikkakunnilla, satojen kilometrien päässä toisistamme."
Olimme
ajautuneet varhaisina aamun tunteina keskustelemaan ajasta ja ajan olemuksesta sen
jälkeen, kun Viljo oli jälleen rimpauttanut ovikelloa ja astunut sisään uusin
Tiede-lehti kainalossaan. Siitä hän oli poiminut Tuula Kinnarisen artikkelin
"Mistä näitä tuomiopäiviä tulee?" ja kysynyt, olenko valmistautunut
ensi viikon perjantaihin, jolloin maailman luomiskierto alkaa alusta.
Olin ehtinyt
lukea artikkelin, joten pääsimme heti yksimielisyyteen siitä, että
mayakalenterin ilmoittama maailman luomispäivä (13.0.0.0.0 eli nykymaailman
ajassa yhdestoista elokuuta vuonna 3144 eaa) ja sen perusteella laskettu
tuomiopäivä (perjantai 21.12.2012) olivat vain vilkkaan mielikuvituksen
tuotteita. Samanlaisia "viimeisiä päiviä" on maailmanhistoria
pullollaan. Kolmastoistapäivä/perjantai on samanlainen pelottelupäivä, joita
tulee ja menee tasaiseen tahtiin.
Ei siis huolta
huomisesta?
Kiinnitimme
myös huomiota mayakulttuuria koko ikänsä tukineen professori Anthony Avenin
muistutukseen, että mayat olivat paikkasidonnaista väkeä. "Heitä eivät
kiinnostaneet ihmiskunta, aurinkomyrskyt, napojen siirtymiset tai mustat
aukot." Totesimme Viljon kanssa, että me olimme tässä mielessä
"edistyksellisempiä" kuin mayat. Me tiedämme universumista paljon
enemmän kuin he - vaikka meillekin tulevaisuus on suuri arvoitus ja tietomme
siitä on vain aavistuksenomaista.
Hyppy
tulevaisuuteen on aina salto mortale.
"Se on
totta", Viljo nyökytteli. "Kun lähes kaikki tieto tulee meille valmiiksi
märehdittynä, unohdamme herkästi, että olennaisista asioista me emme tiedä
mitään. En minäkään, vaikka olen käynyt rajan
toisella
puolella."
- Tuo on
tietysti paljon sanottu, koska sinä olet kaiken aikaan ison loikan minun
edelläni. Välillämme on syvä kuilu. Tänäänkin sen kuilun yli saateltiin yksi
tuttavani Malmin hautausmaalla. Ja, kuten olet huomannut, minä en paljon kysele
kokemuksistasi sieltä toiselta reunalta.
"Enkä minä
osaisi niistä paljon kertoa, vaikka kysyisit. Se on niin toisenlainen maailma,
ettei sille ole sanoja olemassakaan. Siksi en edes yritä kertoa siitä mitään
... mutta salto mortale on kyllä
minulle tuttu käsite, vaikka en ole koskaan esiintynyt sirkuksessa. Se tuli
kyllä mieleeni, kun katselin Felix Baumgartnerin hyppyä 39 kilometrin
korkeudesta. Joudumme itse asiassa tekemään joka päivä - joka sekunti -
surmanhypyn, kuten minä siellä savusaunan lauteilla, mihin ensimmäinen elämäni
päättyi. Emme (onneksemme!) tiedä, milloin aika on täynnä - tai lopussa."
- Näin on
minunkin mielestäni hyvä. Mutta silti on hetkiä, jolloin hyppy tuntemattomaan
tuntuu jollakin tavalla voimakkaammin. Siihen liittyvä pelko on
konkreettisempaa. Näin kävi muun muassa tänä aamuna, kun katsoin aamu-tv:stä
Miia-Petra Kaupin ja Juha Jokelan keskustelua meneillään olevasta EU:n
huippukokouksesta. Tuli mieleen, että koko EU on menossa - syvässä etunojassa,
kuten UPI:n EU-tutkimuksen johtaja sanoi - kohti tuntematonta. EU on siis
suorittamassa valmisteluja salto
mortaleen. Edessä on pitkä kuilu (se taisi olla Piia-Nooran termi), jonka
sisällä on mahdotonta hahmottaa isoa kokonaiskuvaa. Sinne on kuitenkin pakko
hypätä - vaikka silmät ummessa. Pankkivalvonta on vain kädensija kuilun
yläreunassa. Se ei tuo mitään turvaa. Siitä vetämällä ei laskuvarjo aukea! Ei
edes varavarjo. Jos Euroopan suuret (Saksa, Ranska ja Iso-Britannia) eivät
pääse pian (paljon ennen nyt tehtyä "sopimusta") sovintoon euron ja
EU:n pelastamisesta, koko homma on vaarassa jysähtää Mustaanmetsään. Siitä
jysähdyksestä ei Felix Baumgartnerkaan olisi selvinnyt hengissä.
Sirkuksessa
moni salto mortalen suorittaja on
selvinnyt hengissä. Eivät kaikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti