142. Paavi 130212

”Rakkaat veljet ja sisaret …”

Kuinka kauniisti nämä sanat olisivatkaan sopineet sen miehen suuhun, joka tänään istuu pronssipatsaana St Pierre d’Arenen kirkon ovensuussa Nizzassa, rue de Francen varrella. Suomalaisessa korvassa ne olisivat helähtäneet kuin hopeakulkuset. Vapauden, veljeyden ja tasa-arvon kukkakedoillakin ne olisivat levittäneet ympärilleen lämpöä, iloa ja turvallisuutta.

Mutta ei. Paavin suuhun ne eivät mahtuneet.

Kun Paavi Benedictus XVI ilmoitti eilen katolisen kirkon kardinaalikollegion yleiskokoukselle latinaksi, että ”28. helmikuuta klo 20 Pyhän Pietarin Istuin tulee olemaan vapaana”, hän aloitti puheensa sanoilla Frerès trés chers (hyvin rakkaat veljet). Sisarista hän ei sanonut mitään.

Ei tietenkään.

Katolisen kirkon kanoninen laki määrää, että paavin tulee olla mies eikä siihen konklaaviin, joka valitsee paavin, naisilla ole asiaa. Se on miesten homma. Sitä sääntöä nykyinenkään paavi ei voinut (dramaattisen ja historiallisen) ilmoituksensa alussa rikkoa.

Sytytin kuitenkin aamulla tuohuksen pronssiselle Pietarille d’Arenessa ja painoin sen kiinni pystyssä törröttävään piikkiin. Kaksi muuta tuohusta oli jo palamassa. Samalla luin (jälleen) patsaan jalustasta tekstin Tu es Pierre et sur cette pierre je patira mon Eglise. ”Sinä olet Pietari (kivi), ja tälle kalliolle (kivelle) rakennan kirkkoni.” Seinällä kerrottiin, missä Raamatun kohdassa Jeesus Nasaretilaisen kerrottiin sanoneen nämä sanat.

Vuosisatojen kuluessa on väitelty ankarasti siitä, kuka oli ensimmäinen paavi. Pietarin asemaa ei ole juurikaan kiistetty. Sen sijaan on kyllä kinasteltu siitä, oliko Jeesuksen opetuslapsi Roomassa siihen aikaan, kun katolinen kirkko syntyi ja onko juuri Rooma se kaupunki, johon piispanistuin pystytettiin. Saiko Pietari taivasten avaimet siellä?

Joka tapauksessa d’Arenen Pietari pitää vasemmassa kädessään kömpelön näköistä, suurikokoista avainta ja kohottaa oikeaa kättään niin, että etu- ja keskisormi osoittavat ylöspäin ja muut sormet on taivutettu sisäänpäin.

Olisiko se merkki siitä, että jos joku esittää syytöksen toista kohtaan, varsinaista syyllistä pitäisi etsiä omasta sydämestään?

Tätä jäin miettimään, kun jatkoin aamulenkkiäni toiselle puolen kaupunkia, josta tiesin löytäväni Kirkassilmäisen.

Hän seisoo Vanhan kaupungin laidalla, lähellä Garibaldin aukiota St.Martin-St-Augustinin kirkossa.

Jeesusta esittävällä, luonnollisen kokoisella patsaalla on hämmästyttävä katse. Se johtuu siitä, että silmät ovat kirkasta lasia, joka hohtaa lämpöä, armoa ja ystävällisyyttä. Puhuttelevat, avoimet kädet korostavat tunnelmaa. Ei syytöstä. Ei ankaruutta. Ei pelkoa. Vaan pelkkää rakkautta.

”Rakkaat veljet ja sisaret.”

Alttarin toiselle puolelle on ripustettu standaarin tapainen vaate, jossa lukee Notre époque ouvre á la église des possibilites immenses de faire le bien. ”Aikakautemme avaa kirkolle valtaisat mahdollisuudet tehdä hyvää” (Johannes XXIII).

Olisiko vuosien 1958-1963 paavi nähnyt sellaisia Neitsyt Marialta saamiaan ilmestyksiä (kuten Googlessa viitataan), jotka olisivat jollakin tavalla koskeneet naisen asemaa katolisen kirkon miehisessä kulttuurissa, ja että sen vuoksi hän oli katsonut oikeaksi olla kertomatta asiasta kardinaaleille? Tarkoittivatko sanat ”valtaisista mahdollisuuksista” jotakin näin suurta ja radikaalia muutosta Paavin Kirkossa?

Sitä saamme tuskin koskaan tietää, vaikka kaikenlaiset paavi Johannes XXIII:n kuolemaan liittyvät salaliittoteoriat myllättäisiin tuhanteen kertaan auki.

Sen sijaan katolinen kirkko (ja sen miljardiluokkaa oleva kannattajakunta) joutuu nyt tekemään äkkiä päätöksen uudesta paavista.

Taivasten valtakunnan avaimet eivät voi olla hetkeäkään karkuteillä, vaikka niin tiedetään tapahtuneen joskus, kauan sitten, kun maailmassa (Euroopassa) oli samanaikaisesti useampia paaveja.

Varmana voidaan pitää myös sitä, ettemme tule nytkään näkemään naispaavia.

On myös mielenkiintoista nähdä, minkälaiseksi saksalaisen Joseph Ratziengerin asema muodostuu katolisen kirkon sisällä sen jälkeen, kun valkoinen savu tuprahtaa ilmoille sen merkiksi, että kardinaalit ovat valinneet hänelle seuraajan, joka valitsee itselleen jonkun paaville sopivan nimen. Järjestysluvukseen uusi paavi saanee numeron 266.

Tämän päivän Nice Matinissa on vajaan sivun mittainen, yhden palstan levyinen Les papabili luettelo, jossa on (aakkosjärjestyksessä) kymmen nimeä, jotka on useimmin mainittu Benedictus XVI seuraajasta puhuttaessa – paljon ennen hänen eroilmoitustaan.

Yhtään naista ei siinäkään listassa tietenkään ole. Niin suureen yllätykseen, että joku nainen astuisi paavin virkaan eivät d’Arenen Pietari tai Martin-Agustinin Nasaretilainenkaan olisi pystynyt.

Sen sijaan ulkopuolisella tarkkailijalla on oikeus veikata niiden suppeata suppeampien tietojen pohjalta, jotka papabilissä esitetään.

Tässä oma veikkaukseni.

Joku näistä kolmesta: Christopher Schönborn (67, Itävalta), Gianfranco Ravasi (70, Italia), Peter Turkson (64, Ghana)