145. Guggenheim-maailmanpyörä 130223

Oli tarkoitus viedä Viljo Vähänen vieraitteni kanssa Nizzan maailmanpyörään, josta Enkeltenlahti ja lumihuippuiset Alpit näkyvät upeasti. Paremmin kuin MAMACin kattoterassilta.

Tarkoitus ei toteutunut. Syykin oli selvä. Maailmanpyörä oli purettu pois. Se ei seisonut enää sillä paikalla, jossa se oli vielä viime keväänä pyörinyt.

Harmin paikka.

Mentiin Gustav V:n terassille ottamaan neuvoa-antavat.

Se kannatti, koska Viljo sai päähänsä kertoa, mitä hän ajattelee Helsingin Katajanokalle pystytettävästä maailmanpyörästä.

”Se on tosi hieno idea …”, Viljo aloitti, mutta arvasin, ettei hän ollut tosissaan, koska idea on omasta mielestäni täysin mahdoton. Kuinka jonkun päässä on syntynyt jotakin niin banaalia, lapsellista. Tällaisista asioista emme ole yleensä Viljon kanssa erimielisiä. Siispä en sanonut mitään, eivätkä vieraanikaan sanoneet. Annoimme hiljaisuuden puhua.

”… mutta se on pahasti vajavainen, keskeneräinen, väärä, voimaton. Joutaa pois kuolemaan …”

Otettiin kuumat kaakaot quatre chocolad chaud, s’il vous plaît. Ja neljä kultaista calvadosia.

”Nyt kaupungin herrojen on harkittava asia kokonaan uudelleen.”  

Olimme pelkkänä korvana. Olihan Katajanokan tonttivarausta pyöritetty jo vuosikausia kaupungin elimissä. Guggenheim on haudattu (vaikka huhuja heräämisestä liikkuu). Mitä lisäaikaa tässä vielä tarvitaan? Alvar Aallon ja Uspenskin painia ei sillä ratkaista.

”Kyllä siihen voidaan maailmanpyörä pystyttää, mutta mikään sirkuskeinu siihen ei sovi. Ei alkuunkaan. Jos sen sijaan yhdistetään ajatus Guggenheim-museosta ja London Eye maailmanpyörästä, koko asia saa kokonaan uutta tuulta siipiensä alle.”

”Ajatelkaa!”

Ja Viljo alkoi pitää esitelmää siitä, kuinka Katajanokalle pystytettäisiin Guggenheim-maailmanpyörä.

”Idean voi hyvin varastaa Lontoosta. Ei siitä luokalle kukaan jää. Pieni ja sitkeä Suomi käy vain uudestaan Oolannin-sodan suuren ja mahtavan merivallan kanssa. Nyt ei kuitenkaan tarvita tykkejä eikä ruutia, vaan arkkitehtejä ja insinöörejä. Ajatuksia ja ideoita. Kulttuuria. Historiaa. Nykypäivää. Uutta teknologiaa. Osaamista.”

Viljo Vähänen saarnasi niin, että päät kääntyivät Gustav V:n terassilla. Vaikka eivät ne mitään ymmärtäneet.

Tässä Viljon yhteenveto:

1)   Katajanokalle rakennetaan modernintaiteen museo, jonka symbolina on maailman nykyaikaisin, kaunein ja (ehkä) korkein maailmanpyörä. Ihmisille (joita tulee kaikkialta maailmasta) tarjotaan korkealuokkainen, sykähdyttävä taide- ja maisemaelämys kohtuullisessa, inhimillisessä ajassa. Lontoon 30 minuuttia on hyvä lähtökohta, mutta taidekokoelmille (niille, jotka ovat modernista taiteesta erityisen kiinnostuneita) on tietysti varattava enemmän aikaa.

2)   London Eyen tekniikkaa kehitetään niin, että kuvataide, maisemapanoraama ja tunne avaruudessa liitelemisestä yhdistyvät yhdessä kierroksessa kokonaisuudeksi, joka salpaa hengityksen. Hidasta, arvokasta liikettä. Vapaata oleilua. Uusinta teknologiaa.  Insinööritaitoa löytyy kyllä Suomesta.

3)   Maan päällä (tai maan sisällä) katsojat saavat tuntea suomalaisen maankamaran (jääkauden jäljet) ja siitä kumpuavan luomisvoiman (modernin taiteen) painautuvan lempeästi iholleen. Ilmassa heille näytetään kaunista Helsingin kaupunkia ympäristöineen, merta ja saaristoa. Elämää.

4)   ”Avaruudessa” (maailmanpyörän lakipisteessä) katsojat saavat ”nähdä” Pietarin, Tallinnan, Tukholman. Kaamoksen. Jäämeren. Taivaan. Avaruuden.

5)   Maailman miljardöörit jonottavat päästäkseen tyhjentämään rahakirstunsa Helsingin kaupungin kassaan. Ja saadakseen nimensä Aikakirjaan, johon kootaan modernin maailman ihmeet. Tavallinen kansakin pääsee mukaan hankkeeseen, kun pudottaa roposensa yhteisen kirstuun ja jää toiveikkaina odottamaan pikkuruikkuista  korkotuottoa.

Vieraammekin kuuntelivat saarnan melkein loppuun saakka.

Kun päästiin miljardööreihin, Rouva Kaunissilmä kysyi: ”Paljonko tämä maksaa?”