Läksi aamulenkille marsalkka Joffren kadulta.
Kävelin hetken Victor Hugoa pitkin. Ylitin Gambettan ja käännyin Grosson
kulmasta rantaan. Aurinko oli juuri noussut Cap Ferrat’n takaa. Majakka
törrötti pystyssä. Tummat, kumpuilevat pilvet peittivät eteläisen taivaan.
Jossakin niiden takana oli Algeria ja koko Afrikka. Kipeä, verestävä kuoppa nykyisen
Ranskan suussa.
Ajattelin ranskankielen sanaa bavarder. Jaaritella, lörpötellä, pulista. Sitä Nizzan kadut ja
terassit ovat täynnä. Varsinkin nyt, kun jokavuotiset karnevaalit alkoivat.
”Kuninkaat” ja ”kuningattaret”, valtavat mimosavuoret, tuhannet ja tuhannet
pikku lapset kevyissä hepeneissään, korsoja korsojen perään. Kukkaharjaisia
hevosia, satoja kabareetyttösiä …
Bavarder!
Juuri ennen kuin tulin Enkeltenlahdelle, uuden
hotellin nurkkaan, siihen missä valtavan kokoinen, tummasta marmorista
veistetty naispatsas katsoo Californien suuntaan, olin astua koirankakkaan.
Joku oli jo ehtinyt osua siihen jalallaan. Merde!
Eivätkö ne enää pesekään aamuisin Nizzan katuja, kuten aikaisemmin?
Tehdäänkö sitä silmänlumeeksi vain ihan keskustassa? Kävelykadulla.
Samassa huomasin tutun hahmon istumassa
rantapenkillä, joka itsellänikin oli tähtäimessä.
Viljo Vähänen.
En tietenkään kysellyt, mistä hän oli siihen
tupsahtanut. Viljolta on turha kysellä pikku asioista. Sen olin jo oppinut.
Hän vain tuli kuin taivaasta? Ratsastiko sillä
asteroidivyöhykkeeltä karanneella kivimöykyllä (2012 DA14), joka sujahti Kuun
ja Maapallon välistä 15. helmikuuta klo 20.42 (ranskalaiseen kellonaikaan) vai
olisiko tullut omilta astraalisilta lenkeiltään sillä pienellä murikalla, joka
räjähti tuhkannuuskaksi osuessaan melkein samaan aikaan pikku kotimme
ilmakehään 54 000 kilometrin tuntinopeudella jossakin Uralin yläpuolella?
Viljon retkillä ei välttämättä ole mitään tekemistä astrofysiikan
kanssa.
”Olisihan se voinut osua vaikka tuonne ulapalle”,
Viljo sanoi ovelasti hymyillen, kun olin istahtanut hänen viereensä Nice Matin
kainalossani. ”Melkoinen pläjäyshän se olisi ollut. Tuskinpa Negresconkaan
ikkunat olisivat pysyneet ehjinä siinä paineessa. Venäjälläkin suurin osa
vammoista johtui kuulemma särkyneistä akkunoista. Mutta se isompi kimpale olisi
kyllä tehnyt pahaa jälkeä.”
- No ihan varmasti, sanoin, kun oli lukenut
Tsheliabinskin ”tulipalloista”. - Maapallon ilmakehäänhän putoaa joka päivä
tonneittain kaikenlaista kamaa ja olemmehan mekin jo ehtineet lähettää sinne
omia vehkeitämme muutaman vuosikymmenen ajan. Satelliitteja ja muuta
avaruusromua. Valtaosa tuhoutuu ennen kuin putoaa maan pinnalle.
”Tosiasiassa te ette tiedä maailmankaikkeudesta
yhtään mitään! Tai pienen pienen hiukkasen verran. Te elätte vain arvausten ja
uskomusten varassa. Osa niistä saattaa olla jopa oikeansuuntaisiakin, mutta
ette te niiden varassa pitkälle pötki. Maailmankaikkeuden mittasuhteet eivät
aukea teille. Ne ovat paljon muutakin kuin fysiikkaa, vaikka sillä on kyllä
hauska leikitellä. Ajatuksesi siitä, että avaruus on aikaa täynnä, saattaa
tuntua sinusta radikaalilta, mutta sekin on vain kalpea aavistus todellisuudesta
…”
Tässä sitä taas oltiin! Viljon kanssa bavarder johtaa aina lopulta hiljaisuuteen.
Siinä suhteessa hän on inhottava olento.
Kuinka monta kertaa olinkaan pysäyttänyt hänet
kysymällä, mitä hän tarkoittaa sanoessaan ”te ette tiedä”. Ketkä te? Kuka ei
tiedä? Kuka tietää? Sinäkö?
Sitä solmua ei pystytty avaamaan myöskään
Enkeltenlahden rantabulevardilla.
Siispä hypättiin sen yli, arkisempiin asioihin.
Afrikkaan ja Intiaan.
Ranskalaisilla bavarder
on verissä. Puhetta tulee kuin turkinsuusta. Se on elämäntapa.
”Ranskan 54. presidentti Francois Gérard Georges
Nicolas Hollande katkaisi istuvan presidentin Nicolas Sarkozyn kuningastien
voittamalla hänet keväällä 2012 toisella kierroksella. Se oli kova pala
oikeistolle ja makupala vasemmistolle. Bavardagea
se ei kuitenkaan muuttanut. Lörpöttely on vyörynyt vuoden päivät
entisellään. Nyt F.G.G.N.H – ranskalaiset ovat hulluina lyhennyksiin – on
alkanut panna pulinoita kuriin oman hallituksensa sisällä. Hän haluaa, että
kaikki 39 ministeriä käyttäytyvät hallituksen virallisissa ja
epävirallisissakin istunnoissa arvokkaasti toinen toisiaan kohtaan. En oikein
tiedä, mistä tämä kurinpito sai oikein alkunsa, mutta minulla on sellainen
sormituntuma, että se liittyy jollakin tavalla siihen parlamentaariseen homokeskusteluun,
jonka keskushahmoksi nousi oikeusministeri Christiane Taubira. Mutta kun päätös
nyt on tehty, F.G.G.N.H. on ottanut Johannes Virolaisen aseen käyttöönsä:
Pulinat pois! Se saattaa liittyä myös
niihin huhuihin, jotka kertovat, että Nicolas Paul Stéphane Sárközy de Nagy-Bócsa aikoo haasta istuvan presidentin seuraavissa vaaleissa. Kuuluuhan
kaksintaistelukin Ranskan kansallisiin perinteisiin. Siihenkin on
valmistauduttava hyvissä ajoin …”
Viljo Vähänen on aika taitava nappaamaan uusia
keskustelun aiheita kuin ilmasta konsanaan.
Siispä jatkoimme vielä jonkin aikaa omaa
rupatteluamme Välimeren rantapenkillä.
- Minusta Hollanden vierailu Intiaan oli
tyypillinen esimerkki siitä, että Ranska haluaa käyttäytyä kansainvälisessä
politiikassa kuin suurvalta, vaikka Napoleonin ajat ovat jo pahasti
haalistuneet. Intia on ollut ranskalaisille hankala asia. Siellä Ranska on
jäänyt toiselle sijalle valtataistelussa brittien kanssa. Se joutui myös
vetäytymään kuin lyöty koira – häntä koipien
välissä – Indonesiasta. Nyt se on katsonut oikeaksi nostaa kunniankentällä
kaksi suurta, geopoliittista aluetta – Intian ja Afrikan – joilla se näkee
joutuvansa kaksintaisteluun Kauko-Idän suurimman jättiläisen,
kommunistis-kapitalistisen Kiinan kanssa. Sekin on osa ranskalaista ylpeyttä.
Suuruudenhulluutta. Mutta kuitenkin se on myös osa tämän päivän poliittista
realismia.
”Niinhän se on. Sillä areenalla ei bavardage riitä. Tarvitaan kättä pitempää.
Nato ei näytä riittävän Ranskalle. Sen on saatava liittolaisia – tulevan sodan
varalta – jostakin kauempaa. Mutta pitääkö välttämättä mennä mesta edemmäs
kalaan?”
Tästäkin on tulossa aurinkoinen päivä. Nizzan
pienoisilmasto pärjää hienosti kilpailussa muun Euroopan lumimyrskyjen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti