lauantai 2. toukokuuta 2015

355. ”Pulloposki-pelle” 140502

”Valkoposkihanhet ovat jälleen täyttäneet uimarannan nurmikot. Niitä oli iso lauma aamuaterialla, kun kävelin siitä ohi. Ei ne minusta välittäneet tuon taivaallista, vaan jouduin väistelemään niitä ja välttelemään niiden sontakasoja jalkakäytävällä. Ymmärrän kyllä golfareita ja venesatamien porukkaa, kun ne kyselevät, että millä niitä voisi tuhota.”
Viljo Vähänen oli tuohduksissaan.
Branta leucopsis on lisääntynyt räjähdysmäisesti meidän leveysasteillamme ja kotipiirissämme. Sillä ei taida olla luontaisia vihollisia, kuten toisella uudella tulokkaalla merimetsolla. Ihmisten raivolta niitä molempia on suojeltu oikein lainsäädännöllä.
”Minusta niitä kyllä saisi jo harventaa aika reippaasti”, Viljo jatkoi  purkaustaan. ”En tiedä, miltä merimetso maistuisi, mutta luulisin, että valkoposkihanhesta saisi ihan makoisan paistin. Sillä tavallahan voisi vähentää myös työttömien soppajonoja … ne voisivat olla vapaata riistaa samalla tavalla kuin silakat Lauttasaaren sillalla aina siihen saakka, kunnes vedet lämpenevät …”
Emme menneet Viljon kanssa tällä kertaa syvemmälle hanhi- tai metsometsästyksen ongelmiin. Niitähän tietysti riittäisi loputtomiin.
Sen sijaan päädyimme analysoimaan erästä ministeritason tokaisua, joka näyttää kuohuttaneen mieliä enemmän kuin nurmikentille ilmestyneet valkoposkihanhet.
”Eiköhän se pullaposki-pelle näyttäny jo osaamisensa ja pysyis vaan taka-alalla. En olis yhtään pahoillani jos sen naamaa ei uutisissa näy... menis soppajonoon kauhomaan jos jotain hyvää meinaa saada aikaa.”
Totesimme, että siinä saattoi olla samanlaista ammattiyhdistyshuumoria kuin aikoinaan Tupolevin veljesten kikkelikortissa eikä sitä sen vuoksi kannattaisi pahemmin riepotella julkisuudessa.
”Harkitsematon töppäyshän se joka tapauksessa oli, eikä mikrofonin tahaton aukijääminen riitä oikein selitykseksi. Niinhän kävi myös Markus-sedälle aikoinaan. Ja joutuivathan Tupolevin veljeksetkin julkiseen häpeäpaaluun.”
- Tahattomuus saattaa olla ihan totta, vaikkei nykyisessä disinformaation hämärässä maailmassa siitäkään voi olla satavarma. Tappion kitkerä malja voi sokaista järjen äänen tai ainakin hämärtää kohtuullisuuden tajua.
”Siltähän se tässä tapauksessa näyttää, vaikka kikkelikortti oli kyllä ihan tahallinen ja tyylitön teko. Eihän julkisen postilaitoksen suojissa voi lähettää salaisia tekstejä!”
- Aivan oikein. Ja kyllähän se Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoimituksen päällikön päätös julkaista heti vahingossa nauhoitettu keskustelu on ihan hyvä, vaikka se rikkoikin julkisuussäädöksiä. Se olisi ollut liian herkullinen makupala keltaiselle lehdistölle ja pahentanut vain tilannetta.
”Mutta mistä ihmeestä löytyivät sanat pulloposki ja pelle! Ne eivät mielestäni kuulu yhteiskunnallisesti merkittävään sanavarastoon, vaan ne on poimittu huonosti harkitun ironian ja sarkasmin syövereistä ja niissä on ilkeämielisyyden ja ala-arvoisuuden kitkerä, henkilökohtainen haju ja maku. En ihmettelisi laisinkaan, jos ne jäisivät leimaamaan käyttäjänsä arvostelukykyä jopa siinä määrin, että se tahraisi koko puolueen mainetta ja muodostuisi haitaksi ellei peräti jarruksi hallitusneuvotteluissakin.”
Viljo oli enemmän tuohduksissaan kuin alussa – kommentoidessaan valkoposkihanhien jätöksiä.
”Tyyliä, Herra Ministeri!”
- Oikein! Hän ei ole tainnut koskaan seisoa soppajonossa!”






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti