”Valkoposkihanhet ovat jälleen täyttäneet uimarannan
nurmikot. Niitä oli iso lauma aamuaterialla, kun kävelin siitä ohi. Ei ne
minusta välittäneet tuon taivaallista, vaan jouduin väistelemään niitä ja välttelemään
niiden sontakasoja jalkakäytävällä. Ymmärrän kyllä golfareita ja venesatamien
porukkaa, kun ne kyselevät, että millä niitä voisi tuhota.”
Viljo Vähänen oli tuohduksissaan.
Branta leucopsis on lisääntynyt
räjähdysmäisesti meidän leveysasteillamme ja kotipiirissämme. Sillä ei taida
olla luontaisia vihollisia, kuten toisella uudella tulokkaalla merimetsolla.
Ihmisten raivolta niitä molempia on suojeltu oikein lainsäädännöllä.
”Minusta
niitä kyllä saisi jo harventaa aika reippaasti”, Viljo jatkoi purkaustaan. ”En tiedä, miltä merimetso
maistuisi, mutta luulisin, että valkoposkihanhesta saisi ihan makoisan paistin.
Sillä tavallahan voisi vähentää myös työttömien soppajonoja … ne voisivat olla
vapaata riistaa samalla tavalla kuin silakat Lauttasaaren sillalla aina siihen
saakka, kunnes vedet lämpenevät …”
Emme
menneet Viljon kanssa tällä kertaa syvemmälle hanhi- tai metsometsästyksen
ongelmiin. Niitähän tietysti riittäisi loputtomiin.
Sen
sijaan päädyimme analysoimaan erästä ministeritason tokaisua, joka näyttää
kuohuttaneen mieliä enemmän kuin nurmikentille ilmestyneet valkoposkihanhet.
”Eiköhän se pullaposki-pelle näyttäny jo
osaamisensa ja pysyis vaan taka-alalla. En olis yhtään pahoillani jos sen
naamaa ei uutisissa näy... menis soppajonoon kauhomaan jos jotain hyvää meinaa
saada aikaa.”
Totesimme, että siinä saattoi olla
samanlaista ammattiyhdistyshuumoria kuin aikoinaan Tupolevin veljesten
kikkelikortissa eikä sitä sen vuoksi kannattaisi pahemmin riepotella
julkisuudessa.
”Harkitsematon töppäyshän se joka
tapauksessa oli, eikä mikrofonin tahaton aukijääminen riitä oikein
selitykseksi. Niinhän kävi myös Markus-sedälle aikoinaan. Ja joutuivathan
Tupolevin veljeksetkin julkiseen häpeäpaaluun.”
- Tahattomuus saattaa olla ihan totta,
vaikkei nykyisessä disinformaation hämärässä maailmassa siitäkään voi olla
satavarma. Tappion kitkerä malja voi sokaista järjen äänen tai ainakin hämärtää
kohtuullisuuden tajua.
”Siltähän se tässä tapauksessa näyttää,
vaikka kikkelikortti oli kyllä ihan tahallinen ja tyylitön teko. Eihän julkisen
postilaitoksen suojissa voi lähettää salaisia tekstejä!”
- Aivan oikein. Ja kyllähän se Yleisradion
uutis- ja ajankohtaistoimituksen päällikön päätös julkaista heti vahingossa
nauhoitettu keskustelu on ihan hyvä, vaikka se rikkoikin julkisuussäädöksiä. Se
olisi ollut liian herkullinen makupala keltaiselle lehdistölle ja pahentanut
vain tilannetta.
”Mutta mistä ihmeestä löytyivät sanat pulloposki ja pelle! Ne eivät mielestäni kuulu yhteiskunnallisesti merkittävään sanavarastoon, vaan ne on poimittu
huonosti harkitun ironian ja sarkasmin syövereistä ja niissä on
ilkeämielisyyden ja ala-arvoisuuden kitkerä, henkilökohtainen haju ja maku. En
ihmettelisi laisinkaan, jos ne jäisivät leimaamaan käyttäjänsä arvostelukykyä
jopa siinä määrin, että se tahraisi koko puolueen mainetta ja muodostuisi haitaksi
ellei peräti jarruksi hallitusneuvotteluissakin.”
Viljo oli enemmän tuohduksissaan kuin
alussa – kommentoidessaan valkoposkihanhien jätöksiä.
”Tyyliä, Herra Ministeri!”
- Oikein! Hän ei ole tainnut koskaan
seisoa soppajonossa!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti