436. Itsenäisyydestä 160228

Itsenäisyys on iloinen asia. Sitä kannattaa työnnellä vapauden vankkureissa maailman turuilla ja toreilla koko luomakunnan ihailtavana.

Sen jälkeen, kun Viljo Vähänen oli esittäytynyt minulle yhdeksäntenä päivänä helmikuuta vuonna 2011 Nizzan Enkeltenlahdella, olemme sivunneet aihetta aina silloin tällöin joko kävelyretkillämme Lauttasaaren Ryssänkärjessä taikka Kruununhaan Pataässässä, mutta kertaakaan emme näiden vuosien aikana ole jysähtäneet miettimään, mitä itsenäisyys oikein tarkoittaa.

Se on ollut itsestäänselvyys. Hyvä asia.

Itsenäisyys on vapauden kivijalka.

Filosofit ovat aina rakastaneet itsenäisyyttä.

Kun huomenna, karkauspäivänä, maailmankirjat ovat jälleen sekaisin, vaikka tiedämme tarkalleen, että Maapallo kiertää Auringon 365 päivässä, viidessä tunnissa. 48 minuutissa ja 46 sekunnissa, saimme Viljon kanssa aiheen pohdiskella, kuinka itsenäinen tämä Telluksemme tosiasiassa on.

Kuinka itsenäisiä tällä taivaankappaleella tallustelevat (kävelevät, kasvavat, mönkivät tai muuten vain oleilevat) oliot ovat?

Onko itsenäisyydellä synonymia? Riippumattomuus? Tasa-arvoisuus?

Onko oman olemassaolon varmuus solus ipse itsenäisyyden anoa ja ehdoton edellytys? Vai onko itsenäisyys vain oman ajattelun tuotos?

Näihin ajatuksiin meidät johdatteli astrofysikaalinen uutinen, jossa kerrottiin, että aurinkokuntamme suurin jättiläisplaneetta, Jupiter, on 4-5 miljardin vuoden aikana sekä suojellut Maapalloa liiallisilta pommituksilta että ohjaillut tänne erilaisia aineksia, joista kaikki elämänmuodot ovat saaneet alkunsa ja kehittyneet nykymuotoisiksi.

Siinä aikataulussa maapallon olioiden (ihmisten, eläinten, kasvien ja bakteereiden) keskinäiset valtataistelut tuntuvat bagatelleilta pikku asioilta.

Muistimme Viljon kanssa lukeneemme jostakin National Geographicin numerosta jo vuosia sitten, että maapallon eliökuntaa on kohdannut aina silloin tällöin suuri tuho great extinction, jonka seurauksena lähes kaikki elämänmuodot ovat kadonneet, mutta sitten taas elpyneet. Samoin muistimme, että Maapallon akseli nykyisinkin huojuu ja että nykyinen Päiväntasaaja on aika ajoin ollut aivan eri paikassa kuin nykyisin … ja että sen vuoksi öljyä ja kaasua löytyy nyt Jäämeren pohjalta!

Siis kuinka itsenäinen (itseriittoinen, omahyväinen, omillaan toimeentuleva) Maapallo itse asiassa on? Kuinka varmaa meidän tietomme Maapallosta ja sen historiasta on? Mihin me voimme luottaa?

”Tiedon varmuus on suuri ongelma”

Viljo Vähänen tarttui mieliaiheeseensa.

”Tiedostahan ei ole koskaan ollut pulaa. Sitä on ollut tarjolla yllin kyllin. Teoriassa voidaan lähteä siitä, ettei tietoa ole koskaan liikaa. Tiedontulva on siinä mielessä aina lopulta hyödyllinen, vaikka se saattaa näyttää aika ajoin tuhoisalta. Se on kuin kevättulva tai vuorovesi. Tai vaikkapa jäätiköiden sulaminen Maapallon navoilta ja Himalajan  vuoristosta. Ei tiedon hallintakaan ole ongelma, vaikka väärinkäytöksiä (diktatuuri, terrorismi, rikollisuus) tapahtuu jatkuvasti. Oikean tiedon sirut ovat ikuisia, kestäviä ja pysyviä. Niiden varassa itsenäisyydestäkin muodostuu koko ihmiskuntaa hyödyttävä hyve.”

- Haluatko siis puhdistaa valtiollisten tiedustelupalvelujen mainetta?

TAUKO

Viljo oli hetken sanaton.

”Tieto on valtaa. Se on totta. Tiedon avulla voidaan sekä mustamaalata että kirkastaa. Kiristämällä ja kiduttamalla saatu tieto on arvotonta. Se kelpaa vain itsenäisyyden murskaamiseen. Jos tietoa käytetään itsenäisyyden ja vapauden tuhoamiseksi, sitä ei voi koskaan pestä puhtaaksi.”

”On vaikeaa löytää sellaista separaattoria, joka erottelisi oikeudenmukaisesti hyvän ja pahan tiedon. Vanha maitoseparaattori ei kelpaa esimerkiksi, koska sen lopputuloksena syntyi ”hyvää” ja ”huonoa” maitoa, vaan pitäisi löytää moniarvoinen separaattori, joka säilyttäisi alkuaineen (ihmisyyden - lehmän vuohen,  kamelin maidon) kaikki peruselementit elinvoimaisina. Tässä mielessä itsenäisyyteen kuuluu vahvana myös tasa-arvoisuuden elementti.”

- Aivan. Jos tiedustelupalveluja käytetään vain sodan valmisteluun ja asevarustelun kehittämiseen, ollaan astuttu vaaralliselle polulle. Viimeksi eletyn, kokonaisen vuosisadan pitäisi riittää todisteeksi siitä.

”Jupiterin hyvä tahto voi joutua kovalle koetukselle, jos sillä tiellä jatketaan alkaneella vuosituhannella.”

435. Harakan manifesti 160222

Mitä hatsahat harakka, kuta kurja juoksentelet? Sitä hatsahan harakka, sitä kurja juoksentelen, tulin saamahan sanoa; kunpa tekin tietäisittä, korentonne katkoisitta, korvonne murentaisitta, kartut kääestä nakkaisitta, jäälle jättäisittä” (Kanteletar, ”Oli ennen ukko, akka”, Laulu-Miehille omistanut Aksel Törnudd).

Harakka Pica pica on kaunis lintu. Tuttu, mustavalkoinen arkiasu. Vihreän häivähdys pitkässä pyrstössä. Naaras munii maalis–toukokuussa 5–8 vihertävää ja ruskeapilkkuista munaa ja hautoo niitä 21–22 vuorokautta. Monivärinen ilmestys.

Mutta myös arvoituksellinen, pelottava sanansaattaja. Poikkeuksetta sen hatsatus on merkinnyt kaikenlaista epäonnea ja vastoinkäymisiä.

Jokin päivä sitten se oli yhdessä varisten kanssa nokkimassa kuollutta rusakkoa ikkunani alla (ks. 430. Kapitalismin kulta-aikaa? 160202). Nyt paikalla on enää sateeseen väsynyt lumiukko, jolle lapset olivat panneet porkkanan nenäksi ja hiilenpalaset silmiksi. Punainen pipo oli putoamaisillaan sen päästä.

 Mikä onkaan harakan viesti tällä kertaa?

Viljo Vähäsellä oli tästäkin asiasta jämärä mielipiteensä:

”Se on lukenut tarkkaan kommunistisen manifestin! Vihreä häivähdys vilahtaa. Ei viihdy punaisessa pipossaan. Ei uskalla olla porvarikaan. Näkee haamuja hiilisilmillään. On siis ulkona reaalipolitiikasta kuin lumiukko”

Olimme lukeneet Marko Junkkarin kirjoituksen sunnuntain Hesarista, mutta emme olleet saaneet käsiimme originaalia eli ”entisen toimittajan outoa manifestia Sdp:n pelastamiseksi.”

Polku Ryssänkärkeen oli liukas, hiekoittamaton.

”Kyllä se jonkinlainen performanssi oli.”

(Performanssi on yleisön edessä esitettävä taide-esitys, joka voi noudattaa ennalta laadittua suunnitelmaa, syntyä esityshetkellä improvisaationa tai sisältää sekä suunniteltuja osia että improvisointia. Performanssi on multimediaa ja voi sisältää elementtejä tai muistumia eri taidemuodoista. Performanssi kehitettiin 1960-luvulla ja sen tavoitteena on visuaalisen ja ajatuksellisen kokonaisuuden luominen).

”Siinä on  paljon harakkamaisia elementtejä.”

(Piha-tiellä räksättänyt harakka on kertonut epämieluisista vieraista, matkalle lähtiessä harakan nauru on tiennyt vaivalloista taivalta. Metsälle tai kalaan lähtiessä jos törmää harakkaan, voi saman tien kääntyä takaisin; saalista ei ole luvassa. Harakan on uskottu levittävän ruttoa. Sitkeästi on uskottu, että harakka on perso kiiltäville esineille, ja että se kätkee suureen pesäänsä varastamiaan hopeaesineitä, mutta tutkimustulokset eivät tätä väitettä tue)

”Mutta tarkemmin ajatellen harakan hatsatuksesta voi kuulla myös syvempiäkin äänikertoja. Tämän päivän kirkkaassa auringonpaisteessa se on ehkä nähnyt ihan oikeita haamuja. Ehkä sen performanssi ei olekaan pelkkä silmänkääntötemppu. Tannerilainen tyrskähdys saattaa olla hyvinkin tarpeen, jotta yhteiskunnalliseen pohjaliejuun jumittuneet työmarkkinavankkurit saataisiin uudelleen liikkeelle.”

Viljo Vähänen kaivoi taskustaan Karl Marxin ja Friedrich Engelsin vuonna 1867 kirjoittaman kommunistisen puolueen manifestin.

”Onhan niitä manifesteja runoiltu ennenkin. Ehkä harakka hatsahtelee sen vuoksi, että se näkee aaveen kummittelevan edelleenkin Euroopassa. Vaikka Mooses määräsi kultaisen vasikan  sulatettavaksi, minkä jälkeen sen kulta oli jauheena sekoitettava veteen ja juotava, ei sen maaginen viehätys ole mihinkään kadonnut. Se on väläytellyt kasvojaan ihmiskunnalle kautta historian aina vain uudenaikaisemmissa väreissä ja koristeissa.”

Tauko.

Viljo luki sitaatteja.

(Aidoimman ilmauksensa porvarissosialismi saa vasta silloin, kun se muuttuu pelkäksi puhetaidolliseksi koristeeksi.

Porvaristo luonnollisesti kuvittelee parhaaksi sen maailman, jossa se hallitsee. Porvarissosialismi muokkaa tämän lohdullisen kuvitelman enemmän tai vähemmän eheäksi järjestelmäksi. Kun se kutsuu proletariaattia toteuttamaan järjestelmiään ja käymään sisälle uuteen Jerusalemiin, se vaatii oikeastaan vain sitä, että proletariaatti pysähtyisi nykyiseen yhteiskuntaan, mutta luopuisi niistä vihamielisistä käsityksistä, mitä sillä on tästä yhteiskunnasta.)

- Oletko siis sitä mieltä, että harakan hatsatus ennustaa vanhan luokkataistelun ylösnousemusta? Julistaako harakan manifesti porvarillista sosialismia vai sosialistista porvarismia?

Viljo Vähänen jäi miettimään. Asteli varovaisesti jäätyneellä polulla, jolle oli alkanut kertyä hiljalleen uutta lunta.

”Ei me luokkataistelusta koskaan irti päästä. Se on ikuista. Yhtä ikuista kuin mannerlaattojen liikkuminen. Jotkut saattavat aavistaa tai kuulla niiden törmäyksen paremmin kuin jotkut toiset. Mutta kukaan ei voi niitä estää.”

”Performanssi on vain yksi poliittisen taiteen laji”

434. Uutisia Bjälbon konsiilista VIII 160217

(1) Valo välähti pitkän odotuksen jälkeen. Vanhat avainsanat alkoivat loistaa hämärässä. Työehtosopimus. Kilpailukykysopimus. Kolmikanta. Selviytymislauseke. Työmarkkinaratkaisu.

(2) Oli joustettu, kiristetty ja väännetty. Syytelty. Annettu anteeksi. Annettu periksi. Vannottu. Ihan niin kuin vanhaan hyvään aikaan.

(3) ”Olen vähitellen alkanut ymmärtää teidän peliänne, teidän pelinne sääntöjä.”  Kokoonkutsuja oli vaivautunut, harmissaan. ”Tiimalasissani on vielä muutama hiekanjyvänen. Kyllä te sen itsekin näette. Ja tajuatte, että aika on loppumaisillaan. Älkää kuvitelko, että minä kääntäisin tämän lasin uudelleen alassuin.”

(4) Piispat nyökyttelivät. Nyt se on alkanut tajuta, ettei kolmijalkaisella tuolilla voi istua, jos yksi jaloista on ylipitkä tai veltto kuin lenkkimakkara. Tarvitaan ryhtiä. Solidaarisuutta. Tasapainoa. He olivat innoissaan, mutta yksikään ei rohjennut korottaa ääntään. Pelkäsivät, että konsensuksen heikko liekki, joka loisti konsiilin hämärässä, voisia sammua yhteen ainoaan väärään sanaan.

(5) Kokoonkutsuja katsoi jokaista piispaa vuorollaan suoraan silmiin. Se ei ollut suden tuijotusta.  MUTTA. Jokainen tajusi, että oma lauma on nyt pidettävä kurissa. Juudas iskarioita ei enää sallittaisi. Uusia kynnyskysymyksiä ei saanut enää tuoda pöytään. Tässä on nyt pakko pysyä.

(6) Koollekutsuja oli avannut konsiilin ovet ja ikkunat selkosenselälleen. Katsokaa! Meillä ei ole mitään salattavaa. Kaikki kortit ovat nyt pöydällä. Näillä pelataan loppuun asti.

(7) Maailmalta kantautui pelonsekaista, yhä vain kovenevaa jyrinää. Ikään kuin Ukkosen Jumala ajelisi rattaillaan maailmankaikkeuden muhkuraisilla valtateillä.

(8) Hesarin Ilkka Malmberg oli lukenut Charlie Hebdonin muistonumeron ”1 an après. L’assasin court toujours” ja eräs vanha viinimarjaviljelijä ja tanssilavayrittäjä on perustamassa kotikonnuilleen uutta joukkuetta taistellakseen Pahuutta vastaan.

(9) On aikoihin eletty!

433. Hengenhädässä 160211

Jos meille tulee kymmeniätuhansia ihmisiä tuhansien kilometrien päästä kymmenen turvallisen maan läpi päästäkseen Suomeen, on täysin selvää, että kyse ei ole hengenhädässä pakenevista ihmisistä. (Europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon Huomenta Suomi -lähetyksessä.)

Päinpä talon tanhuoita

toinen västäräkki tuosta

jäykistynein jaloin, siivin

lentää koetti ja juosta.

Hengenhädässä se pihaan

näinpä ehtiikin jo vainen,

vaikka jäljessänsä vilkas

viiletteli repolainen.

Lintu tuohon tupertuen

oli päättää elon vaivan,

mutta sillä hetkell’ oli

pelastuskin lähell’ aivan.

(Antti Rytkönen, 1900: Lauluja. Helsinki)

 Ihminen ei ole lintu. Ei västäräkki. Mutta hänkin voi olla hengenhädässä. Hänenkin koko elämänsä voi olla vaarassa.

Elämä on vain harvoin pelkkää runoa. ”Vilkas Repolainen” saattaa olla todellista totta.

Kuinka joku lainsäätäjä, parlamentaarikko, voisi tietää, milloin ihminen on hengenhädässä? Mikä on mittayksikkö? Askelpariko? Kilometri? Tuhat kilometriä? Lumihankeen hylätty polkupyörä, autonromu? Lapsen kyynelten määrä?