Lennokkailla
sanonnoilla on pitkät siivet. Ne kantavat joskus yli vuosisatojen ja
sukupolvien, kuten Niilo Säntti, mouhijärveläinen sanaseppo on osoittanut.
(Googlen mukaan N.S.
on ollut vuosia kiinnostunut sanojen alkuperästä. ”Ne ovat jokapäiväisen puheen
suolaa, jotka ovat peräisin erimerkiksi käännösvirheistä, historian tapahtumista,
tarinoista tai Raamatusta)
Kun piti määritellä
suuren kissapentueen sukupuolijakauma, nostettiin katit yksitellen pöydälle,
jotta saatiin varmuus siitä, kuinka monta tyttöä ja poikaa seurueeseen kuului.
Usein sanonnoilla on
yksinkertainen, arkinen selitys.
Alkuperäinen merkitys
katoaa helposti.
Kuten kävi
Finlandia-talolla keskiviikkona, kun tasavallan presidentti avasi valtiopäivät.
Media ja
asiantuntijat näkivät kissan pöydällä.
Sitä ihmeteltiin.
Hämmästeltiin. Siitä riideltiin heti tuoreeltaan. Presidenttiä kiiteltiin
rohkeudesta (mistä alkuperäisessä tarinassa, sukupuolen määrittelyssä, ei ollut
laisinkaan kysymys, vaan ainoastaan puhtaasta tiedosta, jolla saattoi kylläkin olla
sekä moraalisia että kaupallisiakin ulottuvuuksia) ja moitittiin pyhien arvojen
loukkaamisesta.
Yhtä kaikki. Kissa
oli nostettu pöydälle koko kansan katseltavaksi ja arvioitavaksi. Niin
korkealla, että se näkyi kauas rajojenkin taakse.
Ja kuin taikaiskusta
vanha ideologinen kiistakysymys – vasemmisto
vs. oikeisto – rävähti esiin. Eikä kestänyt monta hetkeä, kun suuri yleisö
tajusi, että tässähän on kysymys valtapolitiikasta.
Hallitus vastaan oppositio. Ja perustuslaista.
Millä oikeudella presidentti puhuu? Millä oikeudella hän nosti kissan pöydälle?
Millä oikeudella ja
miksi tasavallan presidentti tulee opettamaan kansanedustajille, millaiselle
arvopohjalle itsenäisen Suomen valtiojärjestys rakentuu?
Hakeeko presidentti
takaisin vanhoja, perinteisiä ohjaksiaan ulkopolitiikan johtamisessa?
Joko nyt
vaalitaistelu alkoi?
etc etc
Keskustelu on vasta
alussa.
Yhdet muistivat, että
nykyinen presidentti on reaalipoliitikko.
Siksi uskottava ja oikeassa. Toiset
väittivät, että sanat olivat epämääräisiä, vääriä, virheellisiä. Pelottaviakin!
Viljo Vähäsellä oli
oma käsityksensä pöydälle nostetusta kissasta.
”Kissa on
mielenkiintoinen symboli moniarvoiselle keskustelulle. Kotikissa felis catus on metsäkissasta felis silvestris polveutuva ja petoeläinten Carnivora lahkoon kuuluva nisäkäslaji. Jokaisella on oikeus nähdä
kissa joko ystävänä tai vihollisena. Joillekin se on lempeyden, luottamuksen ja
viisauden symboli. Toisille se edustaa oveluutta, sitkeyttää, taistelua ja
vihaa. Kun kissa nostetaan pöydälle, sen ominaisuudet eivät katoa, vaikka
ilmiasu on vuosituhansien kuluessa vaihdellut suuresti.”
”Keskustelu arvoista
ja arvopohjasta on kissamaista. Sen
hahmo on tunnistettavissa yli maantieteellisten, poliittisten ja yhteiskunnallisten
rajojen. Mutta sitä ei pitäisi ankkuroida mihinkään yksittäiseen kulttuuriin
tai elämänmuotoon.”
”Presidentin
valtiopäiväpuheeseen sisältyi eräs käsite, joka on mielestäni hyvin kissamainen.
Se on tasapaino. Toistan sen tässä,
koska sen varassa on helppo nähdä, millaisen kissan hän nosti pöydälle:
Meidän on nyt pakko hahmottaa, mihin pyrimme. Tavoitteena on tasapaino,
joka olisi kaikilta näkökulmilta katsottuna vähintäänkin tyydyttävä, sitä
parempaan emme mitenkään nyt yletä. Ensinnäkin eurooppalainen arvoperusta ja
järjestys on turvattava, tästä ei voi olla epäselvyyttä. Toiseksi meidän on
autettava niitä, jotka ovat hädässä tai vainon kohteena. Me emme voi nyt auttaa
niitä, jotka hakevat parempaa tai tuntevat olonsa tai tulevaisuutensa
kotimaassa vaikeaksi. Eurooppa hakee edelleen tasapainon ratkaisua. Nyt monet
hallitukset tekevät sitä omin päin, ja vain kohdaltaan tai uhitellakseen ja
pelotellakseen. Jossain vaiheessa jonkun on tunnustettava, että emme kykene,
juuri tässä ja nyt, täyttämään kaikkia kansainvälisten sopimusten velvoitteita.
Siitähän noissa kansallisissa ehdotuksissa on enimmäkseen kyse.
”Puolueideologioista
ja valtapolitiikasta lähtöisin olevat tulkinnat vääristävät herkästi kissan
piirteitä ja ominaisuuksia. Silloin myös operationaalinen
tasapainon käsite kadottaa merkityksensä.”
- Ehkä tälle
sukupolvelle pitäisi rakentaa kissa rautalangasta, jotta se ei lähtisi
lentämään omille teilleen, vaan pysyisi kiinni Niilo Säntin säntillisessä
tarinassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti