maanantai 8. helmikuuta 2016

432. Strategioista 160208

”Strategia on sotilaiden puhetta. Se on taistelukentän termi. Eikä se siitä miksikään muutu, vaikka se on levittäytynyt muillekin elämänalueille, arkielämäänkin. Kysymys on voittamisesta, vihollisen nujertamisesta.”
Viljo Vähänen oli varma asiasta.
Olimme siis palanneet muutaman päivän takaiseen teemaamme, joka lähti siitä, että varikset riitelivät, kuka uskaltaa ottaa suurimman kimpaleen ikkunani alle kuolleesta vanhasta rusakosta (ks. 430. Kapitalismin kulta-aikaa? 160202)
Carunasta oli noussut suuri kohu. Hesarikin oli selvittänyt, ketkä ministerit olivat olleet tekemässä ratkaisevia päätöksiä siitä, että sähkön jakeluverkko oli siirtynyt kansainvälisten kapitalistien hallintaan. Tämän aamun media ehti jo kertoa, että yhtiön toimitusjohtaja tunsi joutuneensa tikkatauluksi.
”Taistelukentillä voittajia juhlitaan. Parhaimmille rakennetaan riemukaaria. Hävinneet saavat hävetä. Pettureista tulee hylkiöitä.”
Viljo oli lukenut historiankirjansa.
”Harvempi kysyy, miltä tikkataulusta tuntuu, kun sitä pommitetaan kesän mittaan sadoilla teräväkärkisillä piikeillä ja kansa hurraa, kun parhaimmat osuvat kerta toisensa jälkeen suoraan sydämeen.”
- Aivan. Ymmärrän hyvin, miltä Carunan toimitusjohtajasta on tuntunut näinä päivinä.
Emme hypänneet kuitenkaan aamukävelyllämme aiheeseen liittyvään, tuttuun teemaan "Eihän tässä näin pitänyt käydä", vaikka houkutus oli suuri, koska olimme jo sivunneet sitäkin jokin aika sitten (ks. 428. Testamentti 160125), vaan päätimme palata joskus myöhemmin siihen strategiaan, jolla erään vanhan puolueen kunniapuheenjohtaja on tunkemassa kuin käärmettä pyssynpiippuun uutta puoluetta poliittiselle näyttämölle.
Sen sijaan jäimme pohtimaan, miksi Caruna vapautettiin strategisten päätösten vankilasta ja päästettiin kikkailemaan verotuksella ja hintapolitiikalla.
Eikö sähköntuotanto ja -jakelu kuulukaan suomalaisen yhteiskunnan strategisesti tärkeiden asioiden kategoriaan? Eikö juuri se kaipaisi valtavan mutkikkaaksi paisuneessa, teknis-teollisessa maailmassa valtion erityissuojelua? Onhan energian häiriötön tuotanto ja jakelu (sydämen toiminta, verisuonisto, aivot – punasolujen voima) ihmiskropankin hyvinvoinnin perusehto!
Mens sana in corpore sano.
”Tässä kysymyksessä sotilaiden puhe ja arkielämän filosofia menevät päällekkäin tai sisäkkäin, jos niin haluat.”
”Sodassa on osattava tehdä oikeita strategisia päätöksiä. Minkä tyyppisiä joukkoja käytetään milläkin taistelukentällä. Milloin hyökätään mihinkin kohteeseen. Milloin on oikea hetki perääntyä, jotta voittoa ei vaaranneta. etc etc. Siitä on kirjallisuutta loputtomasti. Sitä opetetaan sota-akatemioissa. Sitä harjoitellaan. Tärkeintä on tietää, missä kunnossa omat joukot (punasolutuotanto, luusto, hermosto, sisäelimet) ja vihollisen joukot (valkosolut, bakteerit, virukset) ovat. Sotilaiden puheessa oikean strategian valinta on johdon asia. Käskyvaltasuhteiden, hierarkian, on oltava kunnossa. Paperilla power pointissa kaikki on selvää kuin pläkki.”
”Sotilaiden puhetta on kautta vuosisatojen yritetty siirtää myös siviilielämään, arkeen. Poikkeuksetta kaikki kokeilut ovat johtaneet totalitaariseen järjestelmään, diktatuuriin. Silti perusajatus siitä, että koko yhteiskuntakoneiston on oltava kunnossa, on tärkeä. Herkimpiä osia on suojeltava …”
TAUKO
Huomasimme lähestyvämme Viljon kanssa Caruna-ongelman ydintä.
Mitä strategisessa ajattelussa tarkoitetaan, kun puhutaan ”herkimmistä alueista” ja mitä sillä, kun vaaditaan ”suojelusta”?
Ne ovat yhtä tärkeitä sotilaille kuin siviileille. Siitä olimme yhtä mieltä, mutta arvelimme, että juuri niiden suhteen sotilaiden ja siviileiden puheessa on vissi ero. Ehkä hyvinkin tärkeä.
Herkkyys ja suojelu voivat käsitteinä olla samansisältöisiä sotilailla ja siviileillä, mutta johtopäätökset toimenpiteet saattavat erota jyrkästi toisistaan.
Niin sanotuilla ”pehmeillä alueilla” (koulutuksessa, kasvatuksessa, taloudessa) toimenpiteetkin saattavat olla samankaltaisia, mutta työvälineillä on järisyttävä ero.
”Aivan”, Viljo heräsi. ”Konepistoolin tehtävänä on tappaa. Atomipommin tehtävänä on tappaa. Sukellusveneen tehtävänä on tappaa. Lennokin tehtävänä on tappaa. etc Tavallinen siviili-ihminen on aina osannut keksiä aseita sotilaiden käyttöön, mutta myös itsensä suojeluun. Tämä ketju on kautta historian ollut katkeamaton.”
”Sähköverkkokin voi tappaa, mutta sen tarkoituksena ei ole tappaa. Päinvastoin. Sen tarkoituksena on suojella, auttaa ihmistä. Juuri siksi sen rakentaminen, kunnossapito ja suojaaminen on välttämätöntä. Se on  yhteiskuntaelämän perustavoite. Unohtuiko se ministereiltä, kun he päästivät sen strategisten päätösten vankilasta?”
- Tätä kautta joudutaan kyllä loputtomaan suohon, yritin keskeyttää Viljon vuodatusta. – Eihän perussuomalaisilla – tarkoitan siis luolasuomalaisia – ollut nuotioilla ja laavuillaan mitään sähköverkkoa. Kyllä heidän piti tulla toimeen ihan omillaan.
”Se on totta. Caruna-jupakan paras puoli onkin siinä, että se avaa mahdollisuuden puhua energiatuotannosta kokonaisuutena ja nähdä, kuinka se on aina ollut kotimaisen ja kansainvälisen kapitalismin taistelukenttänä. Nyt siellä näyttävät jylläävän pelottavan suuret voimat. Siinä taistelussa Suomen valiokin on heiveröinen, pikku tekijä.”
MUTTA
Ehkäpä juuri siksi tarvittaisiin valtion voimakkaampaa otetta koko energiatuotannon ketjussa. Enää ei tarvitse pelätä, että kommunismin aave tulisi pelottelemaan Eurooppaa.
Vai tarvitseeko?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti