442. Paavi pesi jalat 160327

Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan. Sitten hän kaatoi vettä pesuastiaan, rupesi pesemään opetuslastensa jalkoja ja kuivasi ne vyötäisillään olevalla liinalla. (Joh. 13, 4-5)

Rooman ulkopuolella, Castelnuovo di Porton vastaanottokeskuksessa Paavi Fransiscus polvistui kahdentoista pakolaisen eteen, kaatoi pyhitettyä vettä messinkikannusta heidän jaloilleen, kuivasi ne ja lopuksi suuteli jalkoja.

Tämän päivän opetuslapsiin kuului kahdeksan miestä ja neljä naista. He olivat eritrealaisia koptikristittyjä, nigerialaisia katolisia, intialaisia hinduja sekä muslimia Malista, Syyriasta ja Pakistanista.

Uutinen ei kertonut, oliko Maria ottanut kuusi päivää ennen pääsiäistä täyden pullollisen aitoa, hyvin kallista nardusöljyä ja voidellut sillä Paavin jalat sekä kuivannut ne hiuksillaan, kuten Johanneksen evankeliumissa kerrotaan, mutta jalkojenpesuseremoniassa hän varmaankin ajatteli samalla tavalla kuin Jeesus Nasaretilainen: ”Rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toisianne.”

Vatikaanin pääsiäismessussa Paavi kehotti pitämään toivoa yllä.

Käytännössä se tarkoittaa samaa, mitä tavalliset ihmiset Pariisin ja Brysselin terrori-iskujen jälkeen ajattelivat: Ei anneta periksi pelolle.

”Älkäämme antako pimeyden ja pelon häiritä ja hallita meitä. Vapauttakoon Herra meidät kristityt toivottomasta elämästä, jota elämme ikään kuin Kristus ei olisikaan noussut kuolleista, ikään kuin ongelmamme olisivat elämämme keskipiste.”

MUTTA

Kenen tehtävänä on tuomita pahat teot? Voiko niitä lieventää sanoilla tai rituaaleilla? Kuka pystyy katkaisemaan kostonkierteet, jotka aika ajoin ovat kuristamassa koko ihmiskunnan henkihieveriin?

Paavi puhui ”meistä kristityistä” ja kehotti luottamaan lunastusoppiin. Hän tuomitsi jyrkin sanoin fundamentalismin ja terrorismin sekä asekauppiaat, pedofiliaan syyllistyneet papit ja ihmiset, jotka vainoavat muita uskonnon vuoksi.

Hän osoitti myös avarakatseisuutta pesemällä vääräuskoisten jalkoja.

Pääsiäisaamu jättää näistä ikimuistoisista seremonioista ja ylevistä sanoista huolimatta kuitenkin enemmän kipeitä kysymyksiä kuin toivon pilkahduksia.

Mistä tulee maailman valo? Miten hyvän ja pahan voi erottaa toisistaan? Kenen todistukseen voi luottaa? Kenellä on oikeus tuomita?

Fariseukset sanoivat hänelle: ”Sinä todistat itse itsestäsi, ei sinun todistuksesi ole pätevä. Jeesus vastasi: ”Vaikka minä todistankin itsestäni, todistukseni on pätevä, sillä minä tiedän, mistä minä olen tullut ja minne menen. Te sitä vastoin ette tiedä, mistä minä tulen ja minne menen. Te tuomitsette niin kuin ihmiset ainakin, minä en tuomitse ketään.”(Joh. 8, 13-15).

Suurin juopa kristittyjen ja muhamettilaisten fundamentalistien välillä kulkee väärän uskon murheellisia ratakiskoja pitkin. Niiden turvaksi on jälleen pystytetty raastavia piikkilanka-aitoja.

Kysymykseen, onko Jumalalla poika, ei ole löytynyt oikeaa vastausta.

Isä ei tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomiovallan Pojalle, jotta kaikki kunnioittaisivat Poikaa niin kuin he kunnioittavat Isää. Se, joka ei kunnioita Poikaa, ei kunnioita myöskään Isää, joka on hänet lähettänyt. (Joh. 5, 22-23).

Fundamentalismin musta aukko imee kaiken valon sisäänsä ja varoo mustasukkaisesti pienintäkin valonpilkahdusta karkaamasta sieltä ulos.