450. Lännen tietäjät 160430

Matteus kertoo evankeliumissaan Idän tietäjistä, jotka pelästyttivät kuningas Herodeksen ja hänen kanssaan koko Jerusalemin. Piti kutsua koolle ylipapit ja lainoppineet selvittämään, mistä oikein oli kysymys.

Tulivatko tähteä seuranneet muukalaiset rauhaa rakentamaan vai sotaa lietsomaan?

”Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin”.

Tänä päivänä ei tällainen salamyhkäisyys tulisi kysymykseenkään. Mehän elämme avoimessa yhteiskunnassa, jossa kaiken pitää olla läpinäkyvää.

Tämän tiesi hyvin Suomen hallitus ja tasavallanpresidentti, kun he asettivat yksissätuumin asiantuntijaryhmän arvioimaan, mitä tapahtuisi, jos mekin liittyisimme sotilasliitto Naton jäseniksi.

Nyt (eikä myöhemminkään) tavallisen kansan eikä historioitsijoiden tarvitse arvuutella, missä tarkoituksessa Lännen tietäjät olivat liikkeellä eikä pohtia heidän lukumääräänsä tai lahjuksiaan, vaan kaikki asiat iskettiin yhdellä kertaa pöytään.  

Kuusikymmentäkahdeksan (68) sivua selvää suomenkieltä. Tietäjinä yksi ranskalainen, yksi ruotsalainen ja kaksi suomalaista.

Lukekaa itse!

Ja kansa (media ja some) tarttui ahnaasti syöttiin.

Herodeskin olisi varmaan säikähtänyt moista innostusta.

Lännen tietäjien raportti revittiin hetkessä lause lauseelta, sana sanalta ja kirjain kirjaimelta kappaleiksi.

Se oli vivisection par excellence.

Viljo Vähäseltäkin oli hengitys hetkeksi salpaantua.

Mutta ei aivan kokonaan.

Kysymyksiä alkoi pulpahdella..

(1) Tanssitaanko tätä tangoa Naton pillin mukaan? Sotilasliittohan oli hereillä heti, kun Berliinin muuri murtui. Käsikirjoitusta ei tarvinnut etsiä. Se oli valmiina.

(2) Entä ammattirikolliset? Eivät hekään hukanneet sekuntiakaan, vaan käyttivät rajatonta vapautta maksimaalisesti hyväkseen.

(3) Tai ns. markkinavoimat, ”näkymätön käsi”, veroparatiisit. Ei sillä tahollakaan turhaan kuhnailtu, vaan toimeen tartuttiin heti. Läntiset ja itäiset oligarkit löysivät hetkessä toisensa.

(4) Entä jos Natoa ei olisi ollenkaan olemassa? Miksi se loistaa nyt kuin Betlehemin tähti? Onko sitä pakko seurata?

(5) Onko sivistynyt Eurooppa tuomittu ikuiseen sotaan? Kuka sen tuomion on langettanut?

Viljo Vähäsen kysymykset saivat jäädä omaan yksinäisyyteensä, koska Ilmatar näytti hymyilevät kasvonsa ajatellessaan Ullanlinnaa ja Ylioppilaskunnan laulajia.

Klara Vappen, kuten SMP:n kuuluisa ex-puoluesihteeri olisi tässä tilanteessa sanonut.

449. Kun ihanne katoaa 160427

”Avaruus on aikaa täynnä. Siellä on tilaa ajatuksille, aatteille ja ideoille mutta myös aineelle, materialle. Kaikelle. Loputtomasti. Siellä elävät idealismi ja materialismi rinnakkain. Rauhanomaisesti.”

Viljo Vähänen oli saanut ajatuksen tavattuaan viikonvaihteessa  Gdanskissa Solidaarisuuden isän, ex-presidentti Lech Walesan, vierailtuaan puolalaisen taistelulaivan konesillalla ja Stutowon keskitysleirimuseossa.

”Silloin ajatus iski syvälle. Mihin ihanne sinisistä portaista, joiden päässä valo kajastaa, on kadonnut? Miksi maailma on jälleen ajautumassa kohti suurta sotaa, vaikka avaruudessa olisi tilaa myös rauhan ihanteelle?”

Tulomatkalla, Finnairin ahtaassa tuolissa istuessaan, hän kertoi kirjoittaneensa aiheesta:

Mustarastas putosi.

Sydän täyttyi jäällä.

Stutthofin polttouunit

huusivat lohdutonta

suruaan.

    Aika pysähtyi.

    Iäisyyden portaat

    johtivat pimeyteen.

Mutta aamulla

aurinko paistoi

siniseltä taivalta.

- Onhan tuossa vielä jäljellä häivähdys ihannetta, sain sanotuksi, kun askelsimme harmaassa aamussa kohti Ryssänkärkeä. – Illalla tosin vettä tuli taivaan täydeltä eikä aamullakaan aurinko paistanut. Realismilla ja idealismilla on aina ollut omat karsinansa, omat koulukuntansa …

”Ja omat jumalansa ja uskovaisensa … ”

Olimme sopineet Viljon kanssa, että kertaamme hänen Gdanskin-matkansa jälkeen idealismin koulukirjojamme ennen kuin jatkamme aamukävelyjämme.

Idealismin liitutaulu on täynnä suuria nimiä ja teorioita. Sinne emme halunneet nyt kuitenkaan lähteä vaeltamaan, vaan tartuimme vain pariin ajankohtaisempaan aiheeseen.

(1) Mihin Solidaarisuuden ihanne katosi?

”Se jäi ex-presidentin virkahuoneessa hieman epäselväksi. Kun kommunismin punainen peitto potkittiin pois Puolan hartioilta, sen päälle vedettiin pikavauhtia kapitalismin tilkkutäkki. Kun sutta ajaa takaa, karhu voi tulla vastaan. Yksi pelko voi vaihtua toiseen pelkoon. Ensimmäisen aikana yksi eliitti (puolue) nautiskeli elämästään ja etuoikeuksistaan, toisen aikana toinen eliitti (raha) jatkoi samaan tahtiin. Vain pelko pysyi samana.”

”Siinä rytäkässä ex-presidenttikin on joutunut aivan viime aikoina ilkeämielisen mustamaalauksen kohteeksi. Mutta hän selitti meille rauhallisesti ja asiallisesti vakoilusyytteiden taustat. Se oli historiallisten olosuhteiden sanelema, tietoinen ratkaisu.”

”Sen sijaan tulevaisuuden ihanteet alkoivat kääriytyä vaikeampaan käsiteviidakkoon, kun kuvaan astuivat uskontofilosofiset pohdinnat. Niiden kytkennät reaalimaailmaanhan ovat tunnetusti monivärisiä. Jäi vahva mielikuva siitä, että tällä vuosituhannella kannattaisi etsiä poliittisia ratkaisuja YK:n peruskirjasta ja ihmisoikeuksien julistuksesta sekä Jeesus Nasaretilaisen vuorisaarnasta.”

(2) Donald Trump presidentiksi?

Puolan ex-presidentin ja USA:n presidentiksi pyrkivän republikaanin välillä näyttäisi olevan aika suuri hajurako. Toisella on kokemusta presidenttiydestä yhdessä eurooppalaisessa, vanhan korkeakulttuurin maassa, jota ystävällismieliset naapurivallat ovat käyttäneet astinlautanaan keskinäisessä valtataistelussaan. Toisella on kokemusta vain Roope Ankasta eikä paljon muusta.

Mutta molemmilla on (tai ainakin on ollut) omat ihanteensa.

Lech Walesan ihanteesta on jo edellä ollut puhetta. Donald Trumpin ihanne on vasta hahmottumassa.

”Yhdessä asiassa D.Tr. näyttää olevan inhorealisti. Yhdysvallat teki suuren virheen, kun se yritti viedä demokratian ihannetta maihin, jotka eivät sitä halunneet eli Afganistaniin, Irakiin ja Libyaan” (= muistikuva eilisistä uutisista.)

Viljo Vähänen osasi joskus sekoittaa idealismin ja realismin oikein kunnolla.

”Tästä ihanteesta joutuivat kaikki entisen Itä-Euroopan maat (ml. Puola) kärsimään shokkiterapian muodossa. Sitä vahvistettiin Nato-merkkisellä sumuverholla. Nyt D.Tr. haluaa pyyhkäistä tämän kiusallisen verhon pois Euroopan yltä tai vahvistaa sitä teräksisellä häkillä (so. nykyaikaisilla aseilla, ml. atomiaseet), jonka sisään hän haluaa sulkea koko vapaan maailman. Ei siis mitään pehmopuheita demokratiasta, vaan rautaa rajalle.”

Yritimme Viljon kanssa soveltaa dogmaattisen idealismin käsitteitä Donald Trumpin vaalikampanjaan.

Vain havainto itsessään on todellista.  Esse est aut percipi aut percipere  ”olemassaolo on havaituksi tulemista tai havaitsemista”, eli jokin on olemassa vain, sillä tietyllä tavalla millä se vaikuttaa olevan olemassa, vain kun sen havaitsee (näkee, tuntee, jne.) havaitseva subjekti.

Pidimme Viljon kanssa itseämme havaitsevina subjekteina.

Näimme ja tunsimme siis Donald Trumpin omalla tavallamme.

Ja pelko hiipi sydämiimme.

448. Renki 160419

Valtakunnan päälehti julisti aamulla, että Kilpailu on hyvä renki liikenteessä.

”Terve kilpailu liikennepalveluissa on sekä kuluttajan että kansantalouden etu. Sen sijaan väylien ylläpidon ja kehittämisen siirtämisessä uuteen valtionyhtiöön on monta kysymysmerkkiä.”

Ajatus herättää ajatuksia.

Kuka on isäntä? Millainen on hyvä renki?

Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.

Mikä on valtion rooli vapaassa markkinataloudessa?

Onko digitalismista tulossa uusin kultainen härkä, jonka ympärillä kansakunta tanssii?

Mitä Mooses, joka laskeutui vuorilta lain kirjaimet kainalossaan, siitä sanoisi?

Onko isännällä ja rengillä oikeus rikkoa yhdessä tuumin lakia?

etc etc

”Kyllä tässä ollaan jälleen perimmäisten kysymysten äärellä”, sanoi Viljo Vähänen kun astelimme verkkaisessa tahdissa, kevyessä tihkusateessa kohti Ryssänkärkeä.

”Tasavallassa valtio on isäntä ja hallitus on renki. Se on pelin henki. Se on kirjoitettu perustuslakiin. Valtio päättää. Renki panee toimeksi. Jos luottamusta ei ole, kaikki menee päin mäntyä. Se on katastrofi.”

Sitaatti (Hesarin pääkirjoituksesta):

Digitaaliseksi muuttuva maailma kaataa raja-aitoja vielä lisää. Nyt valtio on vaihtamassa näkökulmaa, kun se esimerkiksi alkaa edistää liikennemuotoja yhdisteleviin lippuihin siirtymistä. Lakipykälien ja valtion omien toimien pitäisi helpottaa tätä muutosta, mikä on hyvä tavoite. Taustalla on tavoite lisätä kilpailua kaikissa liikennemuodoissa. Kenttä on nykyään kovin kirjava. Linja-autoliikenne on jo kilpailtu, taksiliikenne perustuu säännöstelyyn, ja raiteilla on käytännössä monopoli.

”Miksi isäntä ei saisi vaihtaa näkökulmaa?”

Viljo Vähäsellä on joskus taipumus esittää mutkikkaista asioista yksinkertaisia kysymyksiä.

”Nyt näyttää pahasti siltä, etteivät isäntä ja renki ole löytäneet yhteistä säveltä asiassa, jonka molemmat kyllä ymmärtävät periaatteellisella tasolla mutta kiistävät sen käytännössä. Roolit ovat menossa ristiin. Järki (digitalisaatio) ja tunteet (puoluepoliittiset valtatavoitteet) eivät löydä toisiaan.”

- Mutta sehän ei ole mitenkään uutta suomalaisessa politiikassa, joka elää vaalikausien rytmissä ja saa eliksiirinsä hallituksen ja opposition iänikuisesti valtataistelusta.

”Aivan. Nyt näyttää vain hassunkurisesti siltä, että Maalaisliitto (Berner) on ajanut traktorinsa ja karjansa keskelle kaupunkia ja rasvanahkainen duunari (Rinne) kaipaa maaseudun rauhallisille nurmille, humisevien honkien keskelle.”

Mutta sehän ei ole naurun asia!

447. Luokkaeroista 160418

”Köyhän pitää olla nöyrä.” Ei siitä mihinkään pääse. Se oli niitä imelänkarvaita laukauksia, jotka Esko Jussi Koppanen räväytti maailmalle ollessaan aikoinaan poliittisen uransa huipulla.

Tänä aamuna se tuli mieleeni, kun luin Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkijan, Erkka Railon ajatuksia demareiden ja kokoomuksen ”kapinaliikkeistä” (ks. Turkulainen, 16.4.2016). Hänen mukaansa niissä näkyy luokkaerojen kärjistyminen Suomessa.

”Näkökulma himpunverran kapea”, arveli Viljo Vähänen, kun astelimme pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen kohti Ryssänkärkeä.

”Istuvan puoluejohtajan haastamisella kahdessa suuressa vakiopuolueessa on vain harmaan aavistuksen verran tekemistä luokkaerojen kanssa. Se on pikemmin vain tavanomaisen valtataistelun vähäpätöinen sivujuonne. Se on seurausta siitä ilmiöstä, että suuret valtapuolueet (Suomen Sosialidemokraatinen Puolue, Kansallinen Kokoomus ja Suomen Keskusta) ovat ahtautuneet sodan jälkeisten vuosien aikana kohti puolueideologista keskustaa sellaisella ryminällä, että sieltä alkaa olla happi lopussa. Käydään lähitaistelua vanhoissa juoksuhaudoissa ja ammutaan ilmaan ilotulitusraketteja. Sillä ei ole aidon luokkataistelun kanssa enää mitään tekemistä.”

Viljo oli melkein närkästynyt.

- Mutta kyllähän vanhat luokkaerot ovat edelleenkin näkyvissä, vaikka nimikkeet ovat muuttuneet?

”Se on totta. Suomen kansa on edelleen jakautunut työväenluokkaan, keskiluokkaan ja yläluokkaan. Erot tosirikkaiden ja rutiköyhien välillä näkyvät kaikessa, vaikka meillä ei ole enää aatelistoa, papistoa ja porvaristoa eikä manttaaliin pantua, maata omistavia talonpoikia…”

- Eikä torppareita, itsellisiä, mäkitupalaisia, piikoja ja renkejä … ei muonamiehiä eikä loisia …

”Tosiasiassa niitä kaikkia on edelleen olemasa, vaikka ne ovat sulautuneet uusiin yhteiskuntarakenteisiin, puolueisiin, työmarkkinajärjestöihin, kirkkokuntiin, urheiluseuroihin, yliopistoihin … vapaa-ajattelijoihin, blogisteihin … ja tietysti median ikimuistoisiin aarniometsiin ja rämesoihin …”

Emme päässeet juuri tämän pitemmäksi, kun yritimme selvittää itsellemme, millaisiin luokkiin suomalainen yhteiskunta on tällä vuosituhannella jakautunut, jotta olisimme päässeet ottamaan kantaa E. Railon väitteeseen luokkaerojen kärjistymisestä.

”Määrittely ja luokittelu on välttämätöntä, mutta se on kuin ruutitynnyri, joka voi räjähtää käsiin tai kuin mätäpaise, joka puhkeaa itsekseen.”

Viljo Vähänen muisti kuitenkin huomauttaa, että poliittisiin henkilövalintoihin on aina liittynyt yhteiskunnallisia jännitteitä. Ne kypsyvät usein pikku hiljaa, huomaamatta, mutta saattavat johtaa suureen räjähdykseen tai pitkäkestoiseen mullistukseen.

”Esimerkiksi käsite prekariaatti, joka tarkoittaa epävarmassa tilassa tai muiden armoilla olevaa henkilöä, saattaa olla tällä hetkellä sellaisessa kypsymistilassa joka voi jossakin vaiheessa johtaa räjähtävään mullistukseen suomalaisen yhteiskunnan luokkarakenteessa ja paljastaa sitä ennen nyt vallitsevia, vakavia luokkaeroja. Ne ovat ilmeisesti vahvassa kasvusuunnassa.”

”Tässä mielessä veroparatiisikeskustelu voi hyvinkin enteillä suurta räjähdystä.”

- Aivan. Mutta siitä ei hitaasti lämpenevä presidenttikeskustelu kerro yhtään mitään – saatikka sitten jäsentenvälinen kamppailu damareiden ja kokoomuksen sisällä.

”Ja kyllähän samaan soppaan ehtii hyvin myös Keskusta pistää oman kauhansa.”