”Avaruus on aikaa täynnä.
Siellä on tilaa ajatuksille, aatteille ja ideoille mutta myös aineelle,
materialle. Kaikelle. Loputtomasti. Siellä elävät idealismi ja materialismi
rinnakkain. Rauhanomaisesti.”
Viljo Vähänen oli saanut
ajatuksen tavattuaan viikonvaihteessa Gdanskissa Solidaarisuuden
isän, ex-presidentti Lech Walesan, vierailtuaan puolalaisen taistelulaivan
konesillalla ja Stutowon keskitysleirimuseossa.
”Silloin ajatus iski
syvälle. Mihin ihanne sinisistä
portaista, joiden päässä valo kajastaa, on kadonnut? Miksi maailma on
jälleen ajautumassa kohti suurta sotaa, vaikka avaruudessa olisi tilaa myös rauhan
ihanteelle?”
Tulomatkalla, Finnairin
ahtaassa tuolissa istuessaan, hän kertoi kirjoittaneensa aiheesta:
Mustarastas putosi.
Sydän täyttyi jäällä.
Stutthofin polttouunit
huusivat lohdutonta
suruaan.
Aika pysähtyi.
Iäisyyden portaat
johtivat pimeyteen.
Mutta aamulla
aurinko paistoi
siniseltä taivalta.
- Onhan tuossa vielä jäljellä
häivähdys ihannetta, sain sanotuksi, kun askelsimme harmaassa aamussa kohti
Ryssänkärkeä. – Illalla tosin vettä tuli taivaan täydeltä eikä aamullakaan
aurinko paistanut. Realismilla ja idealismilla on aina ollut omat karsinansa,
omat koulukuntansa …
”Ja omat jumalansa ja
uskovaisensa … ”
Olimme sopineet Viljon
kanssa, että kertaamme hänen Gdanskin-matkansa jälkeen idealismin
koulukirjojamme ennen kuin jatkamme aamukävelyjämme.
Idealismin liitutaulu on
täynnä suuria nimiä ja teorioita. Sinne emme halunneet nyt kuitenkaan lähteä
vaeltamaan, vaan tartuimme vain pariin ajankohtaisempaan aiheeseen.
(1) Mihin Solidaarisuuden ihanne katosi?
”Se jäi ex-presidentin
virkahuoneessa hieman epäselväksi. Kun kommunismin punainen peitto potkittiin
pois Puolan hartioilta, sen päälle vedettiin pikavauhtia kapitalismin
tilkkutäkki. Kun sutta ajaa takaa, karhu voi tulla vastaan. Yksi pelko voi
vaihtua toiseen pelkoon. Ensimmäisen aikana yksi eliitti (puolue) nautiskeli
elämästään ja etuoikeuksistaan, toisen aikana toinen eliitti (raha) jatkoi
samaan tahtiin. Vain pelko pysyi samana.”
”Siinä rytäkässä
ex-presidenttikin on joutunut aivan viime aikoina ilkeämielisen mustamaalauksen
kohteeksi. Mutta hän selitti meille rauhallisesti ja asiallisesti
vakoilusyytteiden taustat. Se oli historiallisten olosuhteiden sanelema,
tietoinen ratkaisu.”
”Sen sijaan tulevaisuuden
ihanteet alkoivat kääriytyä vaikeampaan käsiteviidakkoon, kun kuvaan astuivat
uskontofilosofiset pohdinnat. Niiden kytkennät reaalimaailmaanhan ovat
tunnetusti monivärisiä. Jäi vahva mielikuva siitä, että tällä vuosituhannella
kannattaisi etsiä poliittisia ratkaisuja YK:n peruskirjasta ja ihmisoikeuksien
julistuksesta sekä Jeesus Nasaretilaisen vuorisaarnasta.”
(2) Donald Trump presidentiksi?
Puolan ex-presidentin ja
USA:n presidentiksi pyrkivän republikaanin välillä näyttäisi olevan aika suuri
hajurako. Toisella on kokemusta presidenttiydestä yhdessä eurooppalaisessa,
vanhan korkeakulttuurin maassa, jota ystävällismieliset naapurivallat ovat
käyttäneet astinlautanaan keskinäisessä valtataistelussaan. Toisella on
kokemusta vain Roope Ankasta eikä paljon muusta.
Mutta molemmilla on (tai
ainakin on ollut) omat ihanteensa.
Lech Walesan ihanteesta on
jo edellä ollut puhetta. Donald Trumpin ihanne on vasta hahmottumassa.
”Yhdessä asiassa D.Tr.
näyttää olevan inhorealisti. Yhdysvallat teki suuren virheen, kun se yritti
viedä demokratian ihannetta maihin, jotka eivät sitä halunneet eli
Afganistaniin, Irakiin ja Libyaan” (= muistikuva eilisistä uutisista.)
Viljo Vähänen osasi joskus
sekoittaa idealismin ja realismin oikein kunnolla.
”Tästä ihanteesta
joutuivat kaikki entisen Itä-Euroopan maat (ml. Puola) kärsimään shokkiterapian muodossa. Sitä
vahvistettiin Nato-merkkisellä sumuverholla. Nyt D.Tr. haluaa pyyhkäistä tämän
kiusallisen verhon pois Euroopan yltä tai vahvistaa sitä teräksisellä häkillä
(so. nykyaikaisilla aseilla, ml. atomiaseet), jonka sisään hän haluaa sulkea
koko vapaan maailman. Ei siis mitään pehmopuheita
demokratiasta, vaan rautaa rajalle.”
Yritimme Viljon kanssa
soveltaa dogmaattisen idealismin käsitteitä
Donald Trumpin vaalikampanjaan.
Vain havainto itsessään on
todellista. Esse est aut percipi aut percipere ”olemassaolo on
havaituksi tulemista tai havaitsemista”, eli jokin on olemassa vain, sillä
tietyllä tavalla millä se vaikuttaa olevan olemassa, vain kun sen havaitsee
(näkee, tuntee, jne.) havaitseva subjekti.
Pidimme
Viljon kanssa itseämme havaitsevina subjekteina.
Näimme
ja tunsimme siis Donald Trumpin omalla tavallamme.
Ja pelko hiipi sydämiimme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti