”Köyhän pitää
olla nöyrä.” Ei siitä mihinkään pääse. Se oli niitä imelänkarvaita laukauksia,
jotka Esko Jussi Koppanen räväytti maailmalle ollessaan aikoinaan poliittisen
uransa huipulla.
Tänä aamuna se
tuli mieleeni, kun luin Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen
erikoistutkijan, Erkka Railon ajatuksia demareiden ja kokoomuksen
”kapinaliikkeistä” (ks. Turkulainen, 16.4.2016). Hänen mukaansa niissä näkyy
luokkaerojen kärjistyminen Suomessa.
”Näkökulma
himpunverran kapea”, arveli Viljo Vähänen, kun astelimme pitkäksi venähtäneen
tauon jälkeen kohti Ryssänkärkeä.
”Istuvan
puoluejohtajan haastamisella kahdessa suuressa vakiopuolueessa on vain harmaan
aavistuksen verran tekemistä luokkaerojen kanssa. Se on pikemmin vain tavanomaisen
valtataistelun vähäpätöinen sivujuonne. Se on seurausta siitä ilmiöstä, että
suuret valtapuolueet (Suomen Sosialidemokraatinen Puolue, Kansallinen Kokoomus
ja Suomen Keskusta) ovat ahtautuneet sodan jälkeisten vuosien aikana kohti puolueideologista
keskustaa sellaisella ryminällä, että sieltä alkaa olla happi lopussa. Käydään
lähitaistelua vanhoissa juoksuhaudoissa ja ammutaan ilmaan ilotulitusraketteja.
Sillä ei ole aidon luokkataistelun kanssa enää mitään tekemistä.”
Viljo oli
melkein närkästynyt.
- Mutta
kyllähän vanhat luokkaerot ovat edelleenkin näkyvissä, vaikka nimikkeet ovat
muuttuneet?
”Se on totta.
Suomen kansa on edelleen jakautunut työväenluokkaan, keskiluokkaan ja
yläluokkaan. Erot tosirikkaiden ja rutiköyhien välillä näkyvät kaikessa,
vaikka meillä ei ole enää aatelistoa,
papistoa ja porvaristoa eikä manttaaliin pantua, maata omistavia
talonpoikia…”
- Eikä
torppareita, itsellisiä, mäkitupalaisia, piikoja ja renkejä … ei muonamiehiä
eikä loisia …
”Tosiasiassa
niitä kaikkia on edelleen olemasa, vaikka ne ovat sulautuneet uusiin
yhteiskuntarakenteisiin, puolueisiin, työmarkkinajärjestöihin, kirkkokuntiin,
urheiluseuroihin, yliopistoihin … vapaa-ajattelijoihin, blogisteihin … ja
tietysti median ikimuistoisiin aarniometsiin ja rämesoihin …”
Emme päässeet
juuri tämän pitemmäksi, kun yritimme selvittää itsellemme, millaisiin luokkiin
suomalainen yhteiskunta on tällä vuosituhannella jakautunut, jotta olisimme
päässeet ottamaan kantaa E. Railon väitteeseen luokkaerojen kärjistymisestä.
”Määrittely ja
luokittelu on välttämätöntä, mutta se on kuin ruutitynnyri, joka voi räjähtää
käsiin tai kuin mätäpaise, joka puhkeaa itsekseen.”
Viljo Vähänen
muisti kuitenkin huomauttaa, että poliittisiin henkilövalintoihin on aina
liittynyt yhteiskunnallisia jännitteitä. Ne kypsyvät usein pikku hiljaa,
huomaamatta, mutta saattavat johtaa suureen räjähdykseen tai pitkäkestoiseen
mullistukseen.
”Esimerkiksi
käsite prekariaatti, joka tarkoittaa
epävarmassa tilassa tai muiden armoilla olevaa henkilöä, saattaa olla tällä
hetkellä sellaisessa kypsymistilassa
joka voi jossakin vaiheessa johtaa räjähtävään mullistukseen suomalaisen
yhteiskunnan luokkarakenteessa ja paljastaa sitä ennen nyt vallitsevia, vakavia
luokkaeroja. Ne ovat ilmeisesti vahvassa kasvusuunnassa.”
”Tässä
mielessä veroparatiisikeskustelu voi hyvinkin enteillä suurta räjähdystä.”
- Aivan. Mutta
siitä ei hitaasti lämpenevä presidenttikeskustelu kerro yhtään mitään –
saatikka sitten jäsentenvälinen kamppailu damareiden ja kokoomuksen sisällä.
”Ja kyllähän
samaan soppaan ehtii hyvin myös Keskusta pistää oman kauhansa.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti