551. Hevostenleikkiä 170530

Hevosetkin osaavat leikkiä. Ihan yhtä hauskasti ja rajusti kuin ihmisetkin. Ehkä ne kuitenkin ymmärtävät paremmin kuin ihmiset, missä kulkee leikinteon ja vaaran välinen raja, vaikka erityisesti nuorten oriiden kisailu saattaa näyttää kovin rajulta.

Vanhemmat ymmärtävät pysyä siitä sivussa. Ne antavat leikin jatkua.

Ihmisillä sen sijaan on taipumus puuttua peliin ja näyttää tai käyttää  omia voimiaan, jos leikin aloittaja ei tunnu ymmärtävän, kuinka paljon vahinkoa hän voi aiheuttaa.

Tällainen tilanne on syntymässä Itämeren piirissä, kun sotilasliitto Nato on rynnännyt sinne kuin elefantti porsliinikauppaan.

Hevostenleikki Itämeren piirissä on jatkunut jo pitkään, itse asiassa siitä lähtien, kun Berliinin muuri murtui.

Toistaiseksi se on näyttänyt vain nuorten oriiden kinastelulta.

On näykitty ja potkittu. On näytelty hampaita ja peloteltu silmillä, mutta varsinaisia vahinkoja tai vaaratilanteita ei ole syntynyt.

Nato on tuonut näyttävästi aseistettuja joukkojaan Itämeren piiriin, Baltiaan ja Puolaan, mutta jäänyt kuitenkin vain seuraamaan sivusta, kuinka hevosenleikki jatkuu.

Ei ole tosin jäänyt epäselväksi, mille puolelle sotilasliiton toiveet ja odotukset tässä leikissä ovat kallistuneet.

Nyt vaikuttaa siltä, että Äiti-Venäjä haluaa jollakin näyttävällä tavalla puuttua hevostenleikkiin Itämeren piirissä.

Aseeksi on otettu Dmitri Donskoi.

Ei toki Moskovan Prinssi, joka nujersi mongolit ja rakensi Kremlin 1300-luvulla, vaan maailman suurin ydinkäyttöinen sukellusvene, jonka on määrä ankkuroitua juhannuksen tienoilla Suomenlahden pohjukkaan, Kronstadtin laivastotukikohdan laituriin.

Kaikki muut Itämeren sukellusveneet (Puolan, Saksan, Ruotsin) näyttävät heiveröisiltä varsoilta tämän jättiläisen rinnalla, joka hiipii varovaisesti Tanskan matalien salmien läpi eikä pysty kätkeytymään pinnan alle, vaan liukuu näyttävästi määränpäähänsä.

Kysymys ei ole tietenkään mistään sotilaallisesta operaatiosta eikä ole pelättävissä, että pinnan alla tapahtuisi mitään niin vaarallista kuin silloin, kun ydinohjuksilla varustetut ranskalainen Le Triomphant ja brittiläinen HMS Vanguard kolhivat toisiaan pari vuotta sitten Atlantin rannikkovesissä.

On kuitenkin selvää, että suomalaisen Säteilyturvakeskuksen on varustauduttava mahdollisen haaksirikon tai pienemmänkin onnettomuuden varalta.

Se on kyllä varmaa, että Itämeren hevostenleikin osapuolet seuraavat henkeä pidätellen Dmitri Donskoin vierailua omalla leikkikentällään.

Onneksi Itämeri on niin pieni lätäkkö, ettei sinne mahdu samanaikaisesti kovin montaa ydinkäyttöistä sukellusvenettä, joita liikkuu tälläkin hetkellä suuri määrä maailman merillä.

Ei ole myöskään mitään takeita siitä, että Äiti-Venäjän demonstraatio hillitsisi mitenkään hevostenleikkiä Itämerellä.

550. Piispan kyyneleet 170526

Olen aina ihaillut, ihmetellyt ja kunnioittanut pappia, jonka tehtävänä on piirtää siunaustilaisuudessa arkun päälle hiekkaristi ja siteerata ensimmäisen Mooseksen kirjan kolmannesta luvusta dramaattiset sanat maasta sinä olet tullut ja maaksi sinä olet jälleen tuleva.

Kuinka hän kestää?

Onko se pelkkää rutiinia? Ammattitaitoa? Opittuja sanoja? Vai jotakin suurempaa ja tärkeämpää? Sellaista, jota maallikon on joskus vaikea ymmärrä?

Kun presidentti Mauno Koivisto siunattiin helatorstaina Helsingin tuomiokirkossa omaisten ja valtiojohdon silmien alla sotilaallisin menoin, tämä kysymys nousi jälleen mieleeni.

Kuinka piispa Eero Huovinen kesti? Kuinka hän oli löytänyt oikeat sanat niiden karujen sanojen rinnalle, jotka hänen oli virkansa puolesta lausuttava tuolla hetkellä?

”Suuret kädet” oli oivallinen keksintö, portti, jonka kautta aihetta oli turvallista lähestyä, koska se vei ajatukset kauas, pois Mooseksesta, tuttuun ja kotoisaan ympäristöön. Myös viittaus purjehdustaitoihin ja lentopalloon, jossa pitkä mies hallitsi oikean käden syötöt ja verkkolyönnit, oli luonteva. Ne sopivat hyvin piispan suuhun.

Luulisin kuitenkin, että piispan puheen todellinen voima, koskettava sanoma, löytyi teologian ytimestä.

Armosta.

”Käskyjen noudattaminen on ihmisen velvollisuus, mutta viime kädessä turva on vain Jumalan armossa. Meitä pappejakin hän oheisti muistamaan, että armon sanat ovat tärkeämpiä kuin arvojen sanat.”

Se oli väkevästi sanottu!

Jaksan uskoa siihen, että piispan kyyneleet, jotka aina valpas ja ahnas julkisuus tavoitti arkun ääreltä Tuomikirkossa, tulivat aidosta kiitollisuudesta sille korkeammalle voimalle joka oli antanut hänelle oikeat sanat syvästi liikuttavalla hetkellä.

”Rakas saattoväki. Tässä siunaustilaisuudessa ei ole kyse vain Mauno Koiviston käsistä, vaan viime kädessä Jumalan käsistä. Jumalan kädet ovat vahvemmat kuin kaikkein voimakkaimmatkin ihmiskädet. Silloin kun omat kädet väsyvät ja murtuvat, silloin voimme turvata iankaikkisiin käsivarsiin”.

On myös tärkeää nähdä, että tämä usko ja luottamus oli kulkenut punaisena lankana presidentti Koiviston elämässä jo traagisista sotavuosista lähtien.

Että se oli hänelle kodin perintö.

Tämän piirteen toi kauniilla tavalla esille Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin herkässä muistokirjoituksessaan ”Mauno Koiviston valoisa testamentti” (IS 26.5.2017).

549. Arctic Challenge Exercise 170523

Arktinen on noussut kuin elokuun kuu möllöttämään maailmanpolitiikan taivaalle. Kevään kirkkaudessa sitä ei pohjoisella taivaalla juurikaan näy, mutta annas olla, kun illat pimenevät ja syksy saapuu. Silloin se ottaa iltataivaan haltuunsa.

Suomi on nyt toistamiseen Arktisen neuvoston puheenjohtajamaa. Me olemme johtamassa kestävää kehitystä ja ympäristönsuojelua arktisella alueella. Me olemme ratkaisemassa alueen hallitusten ja ihmisten kohtaamia ongelmia ja haasteita.

Se vaatii tietoa. Se vaatii kärsivällisyyttä. Se vaatii harjoittelua.

Kuinka tähän tehtävään kuuluvat sotaharjoitukset tai kuten hienommin sanotaan lentotoimintaharjoitukset, jotka tuovat pohjoiselle taivaalle 100 sotilaskonetta, kuten aamun uutiset kertovat?

Vai oliko pelkkä sattuma, että samaan aikaan, kun Suomi aloitti puheenjohtajan tehtävät Arktisessa neuvostossa, Rovaniemen taivaalle nousi Yhdysvaltain tunnetuimpiin ja luotettavimpiin sotakoneisiin kuuluva, jättiläismäinen Boeing B 52 Stratfortess pommikone?

Eikö maailma ole tällä hetkellä jo tupaten täynnä jännitystä ja pelkoa, kun massiiviset lentotukialukset ovat iskuetäisyydellä Välimerellä ja Kauko-Idässä ja kun Manchesterin tapaiset, raukkamaiset terrori-iskut ja Syyrian sodan tapaiset hirmuteot täyttävät päivittäin televisioruudut?

Miksi juuri nyt Arctic Challenge Exercise?

Viljo Vähänen, kertaalleen kuollut mies, meni hiljaiseksi näiden kysymysten edessä, kun lähestyimme kirkkaassa aamuauringossa jälleen Ryssänkärkeä.

”Eivät ne oikein mahdu saman otsikon alle, vaikka niiden ylle haluttaisiin pukea YK:n peruskirjan mukainen juhla-asu ja vaikka sanottaisiin, että molempien päämääränä on rauhan turvaaminen maapallolla.”

”Sotilaat ja pasifistit eivät mahdu samaan ruokapöytään.”

”Siinä syntyy ehkä kohteliasta, jopa sivistynyttä, sananvaihtoa, mutta keskustelu reaalipolitiikasta on mahdotonta. Tuli ja vesi eivät elä samassa astissa!”

”Kylmä sota oli poikkeustapaus. Hiroshima ja Nagasagi toivat hetkeksi järjen maailmanpolitiikkaan. Näin ei voi jatkua! Monen vaarallisen vaiheen jälkeen päädyttiin jonkinlaiseen tasapainoon.”

”Mutta nyt tilanne on palaamassa entiselleen. Asevarustelu ja aseistuksella rehvastelu ovat jälleen voimissaan.”

Tässä aamu-uutisten ydin.

Monikansalliseen lentoharjoitukseen osallistuu henkilöstöä ja koneita Yhdysvaltain, Iso-Britannian, Saksan, Ranskan, Espanjan, Sveitsin, Alankomaiden, Belgian ja Kanadan asevoimista. Hävittäjien lisäksi harjoituksessa käytetään ilmatankkauskoneita, pelastushelikoptereita, Naton valvonta- ja taistelunjohtokoneita sekä ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen B-52 pommikone.

”Venäjä kuuluu Ottawan julistuksella vuonna 1996 perustettuun Arktiseen neuvostoon. Se on jo kertaalleen ehtinyt olla neuvoston puheenjohtajanakin.”

”Mutta arktiseen haasteeseen se ei ole tuonut sotakoneistoaan näytille.”

”Eikä pyyntöä taidettu edes esittääkään!”

”Päinvastoin. Nyt epäillään, että sotaharjoitus saattaa ärsyttää Venäjää ja että se taas voi puolestaan johtaa asevarustelun kiihtymiseen.”

TAUKO

Niin on jos siltä näyttää.

Tasavallan presidentti Urho Kekkosen naisfiguuri sai nimensä Luigi Pirandellon vuonna 1917 valmistuneesta näytelmästä. Presidentin mukaan sen tarkoituksena oli kirvoittaa tyytymättömän Suomen kansa ”mielet hymyyn”.

”Pelkään pahoin”, Viljo Vähänen jatkoi, ”että Arctic Challenge Exercise  näyttää Venäjän silmissä provokaatiolta.”

”Onko niin, sen saattavat näyttää jo lähikuukaudet.”

548. Kohti kirkkautta 170522

Ellemme varmuudella tiedä,

kuinka tulee käymään,

olettakaamme,

että kaikki käy hyvin.

(Mauno Koivisto)

Tasavallan presidentti Mauno Henrik Koiviston hautaan siunaaminen toimitetaan helatorstaina 25.5.2017 klo 13.00 Helsingin Tuomiokirkossa.

Suomi hiljentyy kunnioittamaan suuren valtiomiehen elämäntyötä ja saattamaan häntä kohti kirkkautta.

Viljo Vähänen oli nähnyt Helsingin Sanomissa viime sunnuntaina presidentin omaisten laatiman kuolinilmoituksen.

Tänä aamuna, kun siunaustilaisuuteen on vain pari päivää, Viljo havahtui aamutelevisiossa pieneen ohjelmaan, jossa käsiteltiin elämän kulkua samanlaisella valoisalla ja optimistisella asenteella kuin kuolinilmoituksessa.

”Kimalainen on kuin Mauno Koivisto. Hyvin varustautunut elämää varten. Varhain liikkeellä. Ahkera. Ajatuksena kokea elämän valot ja varjot sellaisina kuin ne tulevat vastaan. Valmiina auttamaan ja palvelemaan omaa yhteisöään. Tietoisena omista voimistaan ja vastuustaan. Varmana siitä, että kevätvalo voittaa talven pimeyden.”

547. Maunu Ladonlukko 170514

Suomalaisen kansanvallan juuret ovat syvällä. Niihin vedettiin ensimmäinen muistoviiva Moran kivillä lähellä vanhaa Uppsalaa vuonna 1275. Silloin  Ruotsin kuningas Maunu Birgerinpoika, jota sittemmin kutsuttiin Maunu Ladonlukoksi, julkaisi Alsnön säännön.

Se merkitsi alkua ehdottoman yksinvallan lakkauttamisella ja avasi portit kansan syville riveille.

Ehti kuitenkin kulua 631 vuotta ennen kuin suomalainen kansanedustaja astui sisään yksikamarisen, vapailla vaaleilla valitun eduskunnan ovista. Silloinkin ylimmän valtiovallan ohjakset olivat vielä Venäjän tsaarin käsissä.

Viime perjantaina klo 21.15 vedettiin Meilahden sairaalassa uusin merkkiviiva siihen muistojen vankkaan puuhun, joka on kasvanut suomalaisen parlamentarismin juurien varaan.

Ei ole tarkkaa tietoa siitä, nousiko Maunu Ladonlukko Morassa laakealle keskuskivelle vannomaan kuninkaanvalansa, mutta se tiedetään, että Ruotsin kuninkaana hän määräsi Mälarin saarella antamassaan Alsnön asetuksessa, että tavalliselle kansalaisellekin (mikä tarkoitti talonpoikaa) avautui mahdollisuus irtaantua veronmaksuvelvollisuudesta, jos hän sitoutui kuninkaan joukoissa ratsupalvelukseen.

Olihan se tietysti aika kaukana nykyaikaisen demokratian ihanteista, mutta raotti kuitenkin ovea jonkinlaiselle vapaudelle ja tasa-arvolle.

Tuskin silloin edes aavistettiin, että samalla raivattiin Pohjolassakin  tietä järkyttävän suurille mullistuksille – kuten uskonpuhdistukselle ja Ranskan suurelle vallankumoukselle.

Eikä se tietenkään maapallolta sotimista lopettanut. Päinvastoin. Uskonsodat ja riidat maailmanvalloituksesta olivat vielä edessä.

Askel Maunu Ladonlukosta (1290) Mauno Koivistoon (2017) on pitkä.

Aika hämärtää arvioita.

Ensimmäisen muistoviivan kohdalle, Moran kiville, on vaikea ajatellakaan niitä sanoja, joita presidentti Sauli Niinistö käytti muistopuheestaan:

Koivisto oli vannoutunut demokraatti ja parlamentaarisen politiikan kannattaja.

Eikä ole helppoa myöskään ajatella, että Maunu Ladonlukon sotainen tie valtaan olisi toiminut minkäänlaisena esikuvana fundeeravalle  Mauno Koivistolle.

Sen sijaan rauhanomaisen tien etsiminen jätti pysyvän ja kallisarvoisen merkin Mauno Koiviston kohdalle suomalaisen kansanvallan muistopuuhun.