Kuinka kauas leppäkeihäs lentää? Sehän singotaan
vihan voimalla. Ajatellaan, että se katoaa lopullisesti. Ei sillä ole paluuta.
Ei se ole bumerangi.
Ajatus siitä, että leppäkeihäs palaisi takaisin, on
absurdi. Mahdoton. Se, minkä heitin, heitin. Se on pois silmistä. Ja sielusta.
Armottomasti.
Näinhän se on.
Mutta käytäntö, arkinen todellisuus, panee vastaan.
Leppäkeihään teoria ei kestä käytännön, tosiasioiden,
edessä.
”Tästähän me olemme saaneet viime päivinä vankkoja
näyttöjä.”
Viljo Vähänen oli selvästi harmissaan, kun hän oli
jättänyt viime kerralla täsmentämättä ajatustaan, että Jyväskylässä joku piti jo kädessään leppäkeihästä.
”Olen ajatellut, että
siinä heitossa oli jotakin vikaa tai väärää. Luonnotonta.”
”Askelmerkit olivat
kyllä kohdallaan. Niitä oli harkittu ja harjoiteltu. Otekin oli varman
tuntuinen. Kyllä sen piti lentää kauaksi. Pois silmistä. Pois näkyvistä. Pöydän
piti olla sillä siisti.”
Mutta ei se ollut.
Keihäs kyllä lähti
rivakasti. Oikeassa asennossa. Ja lensi.
Kukaan ei tullut
kuitenkaan ajatelleeksi sitä mahdollisuutta, että se osuisi ennen putoamistaan
esteeseen (verkkoon tai muuriin), josta se kimmahtaisi takaisin.
Kokonaisena tai
sirpaleina. Pätkinä.
Ei se ollut edes teoriassa
mahdollista.
Niin ajateltiin.
Käytäntö oli eri
juttu.
Leppäkeihäs palasi.
Heittäjänsä harmiksi.
Tai iloksi.
Kuka sen tietää?
Täällä älä rupea, poju, isottelemaan tai lennät
kadulle kuin leppäkeihäs!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti