Harmi vaan, että Mika Kaurismäen
ohjaama Vesku jää pelkäksi kädenlämpöiseksi selkääntaputukseksi.
Dokumentti ei kerro päähenkilöstään oikeastaan mitään uutta. Puhuvista päistä
ja arkistokatkelmista kertova henkilökuva ei edes ole kovinkaan elokuvallinen. (Henri Waltter Rehnström
TV-maailma 25-26/2017, 24.6.-7.7.)
”Tuntuipa ilkeältä, että joku katsoo oikeaksi
runtata seitsemän vuoden ikäisen elokuvadokumentin noin pahansuovasti. En jaksanut kaivaa esille mahdollista selkääntaputtelijaa
vuodelta 2012, jolloin Vesku esitettiin
edellisen kerran TV1:ssa enkä löytänyt tähän hätään tietoa siitä, oliko eilinen
selkääntaputtaja edes olemassa vuonna 2010, kun
Mika Kaurismäen hieno taideteos valmistui”
”Harmitti kuitenkin.”
Viljo Vähänen pyöritti päätään.
”Mitähän uutta tietoa HWR jäi kaipaamaan Vesa-Matti
Loirista? Jotakin kättäpitempääkö, jotta olisi voinut lyödä vielä ilkeämmin?
Jotakin elokuvamaisempaako, jotta hän olisi päässyt leuhkimaan omilla
tiedoillaan ja taidoillaan ja irvistelemään kipeämmin kahdelle tunnustetulle
taiteilijalle, ohjaajalle ja päähenkilölle?”
”Viittaus puhuviin päihin paljasti kyllä HWR:stä
itsestään enemmän kuin hän ehkä tuli arvanneeksikaan. Olivatko lähikuvat
vanhenevasta taiteilijasta liikaa selkääntaputtajalle? Eikö hän ymmärtänyt,
että juuri niiden kautta välittyi riipaisevalla tavalla elämän karkeus ja
kauneus? Eikö hänen kylmää sydäntään yhtään riipaissut, kun hän joutui
lämpöisillä käsillään taputtamaan suuren taitelijan selkää, joka jäi nuotion hehkun
ja Inarin järven syliin vaipuvan auringon varjoon?”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti