54. Koivistosta Niinistöön

Unskin perässä on mukavaa hiihdellä. Toistaiseksi.

Hänen latunsa kulkee vankalla pohjalla, jota poliittiset sukupolvet talloneet jo vuosisatoja.

Suuret rotkot, kansalaissota, talvisota ja jatkosota Lapinsotineen, eivät ole sitä murtaneet. Se ei katkennut äärioikeiston riehuntaan Euroopassa eikä kommunistien valtakauteen Neuvostoliitossa. Katkeaako se seuraavaan suursotaan, jonka kumina jo kuuluu maailmalta?

Mene ja tiedä.

Ehdokas listalla olevan kaartin istuttaminen Säätytalon penkeille oli joka tapauksessa hauska idea  Unskin viidennessä postauksessaan. En ole tälläkään kerralla jaksanut seurata siitä syntynyttä keskustelua, vaikka ymmärrän kyllä, että juuri keskustelu on postauksen päätarkoitus. Siinä postaaja kaivaa esille mielipiteitä valitsemastaan teemasta.

Nyt Unski kysyi, toistuuko Koivisto-ilmiö, millä hän viittasi Mauno Koiviston kannatuksen hämmentävään nousuun Urho Kekkosen pitkän varjon alta. Gallupit huitelivat ennen vuoden 1982 vaalia lähellä kuuttakymmentä prosenttia!

Seurauksena oli kirkas voitto, josta alkoi demarimafiaksi nimetyn sosialidemokraattisten presidenttien valtakausi.

Päättyykö se vuoden 2012 presidentin vaaleissa? Sehän olisi mullistus!

Monet merkit viittaavat siihen, että näin käy.

Viljo Vähänen arveli kuitenkin, että Euroopassa kytee nyt suurempikin mullistus, joka voi kehittyä arvaamattomaksi hätätilaksi. Silloin myös Perässähiihtäjän latu kulkee vetiselle suolle, jossa suksien pohjat jäätyvät.

"En pidä mahdottomana, että euro murtuu väkivaltaisesti. Siinä voi käydä kuin Porin Isomäen jäähallissa tässä viikonvaihteessa. Joku tempaisee suutuksissaan tuolin irti ja alkaa huitoa sillä ympäriinsä. Käsirautoja tarvitaan."

Ajattelin sanoa, että "zot zot fogeli", kuten Leo Jokela aikoinaan Speden ohjelmassa, mutta tyydyin vain huomauttamaan Viljolle, että nyt on kysymys hieman isommasta asiasta kuin SM-liigan jääkiekko-ottelusta Bluesin ja Porin Ässien välillä.

"Yes. Yes. Niin on. Nyt lasketaan sen varaan, että Euroopan Unionissa säilyy kova ydin, jonka varassa pystytään toteuttamaan unionin perimmäistä, historiallista tarkoitusta eli sodan välttämistä ja rauhan turvaamista. Siitähän näinä kaikkina vuosina on ollut kysymys. Siitä joutuvat pikkuriikkiseltä osaltaan vastaamaan kaikki presidentinvaalien ehdokaslistalla olevat henkilöt ja hieman suuremmassa määrässä 1.3.2012 virkaansa astuva seuraava Suomen presidentti. Mutta entäpä jos tuo kova ydin alkaa sulaa sisäisissä ja ulkoisissa paineissa niin, että se lopulta räjähtää? Minkä varassa Eurooppa sitten jatkaa elämäänsä? Entä jos Eurooppaan jää lopulta jäljelle vain ytimien ydin, Saksa? Missä Suomen pitäisi silloin olla? Saksan vieressä vai Saksaa vastaan?"

- Tuo on mahdottoman tärkeä kysymys, sain sanotuksi. - Nythän Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen johto on pitänyt tärkeänä, että Suomi istuu kaikissa niissä pöydissä, joissa maailman kohtalosta päätetään. Joku sanoi viikonvaihteessa aivan oikein, ettei Euroopalla ole tällä hetkellä vain yhtä ydintä, vaan niitä on useampia riippuen siitä, mistä politiikan lohkosta kulloinkin on kysymys. Se on viisas näkökohta. Mutta ei kovin hyödyllinen. Talous ja turvallisuus ovat aina kulkeneet käsi kädessä. Ei niitä nytkään voi erottaa toisistaan. Sosiaalipolitiikka, ympäristö ja teknologia ovat tarpeellisia sidosaineita, mutta ei Euroopan ydin niiden varassa voi elää. Ja kuten tiedät, viime kädessä geopolitiikka ratkaisee. Maailmanhallitusta on turha kuikailla tänäkään päivänä. Väestöpohja, luonnonvarat ja sijainti maapallolla ratkaisevat. Sitä kutsutaan realismiksi. Totta on myös se, että Suomi-nimisen kärpäsen surina elefanttien korvissa ei merkitse mitään. Näkyihän se hassulla tavalla siinä alaviitteessä, jonka Suomen pääministeri eduskunnan ohjastamana onnistui kirjaamaan Brysselin huippukokouksessa. Joku viikonvaihteen kommentaattori ilmaisi asian leppoisasti sanoessaan, ettei Suomea ole Saksassa olemassakaan!

"Aivan niin. Mutta mielestäni kannattaisi esittää vielä suurempi kysymys: Onko Eurooppaa enää olemassa? Nyt näytetään laskevan, että niin sanottu länsimainen kulttuuri, jonka lippulaivana on ollut markkinatalous tai, kuten nykyään tavataan sanoa, markkinavoimat, pysyy ikuisesti voimissaan, kunhan huolehditaan siitä, että voimansiirtoakseli Euroopan ja USA:n välillä ei ruostu eikä repeä. Tässä täytyy olla jokin perustavanlaatuinen virhe. Euroopan ja Pohjois-Amerikan vuosisatainen kukoistus on perustunut ryöstöviljelyyn ja ihmisoikeuksien räikeään rikkomiseen. Muistutan vain orjakaupasta ja Amerikan intiaanien kohtalosta. Sitä on kaunisteltu ja peitelty tähän päivään saakka hyvin taitavasti, mutta entäpä jos tämä suloinen suojapeite repeääkin? Mitä sen alta paljastuu?"

Jäimme Viljon kanssa miettimään. Huomasimme ajautuneemme liian kauaksi Perässähiihtäjän turvallisesta ladusta ja päätimme hieman jarrutella, ettei hän katoaisi kokonaan näkyvistämme.

Totesimme kuitenkin tämänkertaisen keskustelumme päätteeksi, että seuraavan itsenäisyyspäivän juhlissa Mauno Koivisto (sdp) tervehtii uutta presidenttiä, Sauli Niinistöä (kok). Silloin kääntyy historian lehti, mutta muutos ei ole mullistava.