Viljo Vähänen
oli lukenut Hesarin Vieraskynästä entisen UPI-kollegani Arkadi Moshesin
kirjoituksen Venäjän presidentin, Vladimir Putinin asemasta. "Putinin
tilanne alkaa käydä tukalaksi. Miten käy jos hän joutuu vuonna 2018 luopumaan
presidentin virasta ... Putin on ollut vallassa liian kauan, että kansa voisi
suhtautua häneen samanlaisena toivoa tuovana presidenttinä kuin valtakauden
alussa."
Tällä kertaa
istuimme meidän keittiön pöydän ääressä ja päätimme tehdä harvinaislaatuisen
poikkeuksen. Minun ehdotuksestani otimme lasillisen Mustaa Renaultia eikä
Viljolla ollut mitään sitä vastaan.
Selitin, että
naapurimaan presidentin tilanteen pohtiminen on niin vaikea ja vakava asia,
että se vaatii neuvoa-antavan. Ja Viljo nyökytteli. Olimme tosin yksimielisiä
siitä, että olisi ollut aihetta nostaa malja myös Suomen presidentin
kannustukseksi. Olihan hän näyttävästi esillä uutisissa yhdessä YK:n
pääsihteerin kanssa.
Jyrki
Virolainen tosin katsoi asialliseksi esittää asiasta oman versionsa:
"YK:n päämajassa tänään pääsihteeri Ban Ki-moon pyöräytteli Sauli
Niinistöä näyttävästi kameroiden edessä pari kertaa ympäri ikään kuin herrat
olisivat mukana Tanssii tähtien kanssa ohjelmassa..."
Mutta emme
halunneet takertua J.V:n hölmöilyyn, vaikka aihetta olisi ollut. Olihan Sauli
Niinistö tärkeällä asialla eikä missään suomalaisen television hupiohjelmassa.
Sitä paitsi hänen tämänkertaisen Amerikan-vierailunsa marssijärjestys oli
tärkeä. Ensin YK ja sitten USA:n presidentti.
Mutta siis Putinin
tilanne.
Kun ensimmäinen
konjakkisuullinen oli valahtanut kieliltämme, Viljo aloitti hyvällä
kysymyksellä:
"Onko Venäjä
menossa kohti diktatuuria vai demokratiaa? Siitähän tässä on kysymys. Se on
suuri linjaratkaisu. Siitä riippuu moni asia tässä maailmantilanteessa. Mutta
Arkadin aikaraja on kyllä aivan liian tiukka. Vuosi 2018 tulee liian aikaisin,
jotta voisimme sanoa mitään lopputuloksesta. Suuntakin on vielä hakusessa. Neuvostoliittohan
lakkautettiin 20.12.1991. Siitä on kulunut vain silmänräpäys, kun ajatellaan Venäjän
vuosisataista historiaa. Putinkin on siis vain vilahdus."
- Tuo on tietysti
totta. Etenkin jos aikaa lasketaan Kiovan Venäjästä lähtien. Mutta Arkadi
tarkoittaa tietenkin nykyistä Venäjää ja sen tulevaisuutta. Ei kannata katsoa liian
kauaksi taaksepäin. Sieltä löytyy mörköjä ja luurankoja, joilla ei ole
todellista merkitystä tämän päivän päätöksiin. Eksistenssi ratkaisee. Tämä
hetki ja tämä tilanne. Pidän tärkeänä Arkadin johtopäätöstä (vaikka en osaa
vahvistaa, että Levanda olisi luotettava), että "Venäjä on psykologisesti
valmis elämään ilman Putinia".
"Mutta minä
en oikein luota noihin tutkimuslaitoksiin, vaikka tarkistin kyllä ennen
luoksesi tuloa, että Arkadi Moshes on UPI:n Venäjä-tutkimuksen johtaja ja että
hän varmaankin tietää nämä asiat paremmin kuin minä. Mutta Arkadin omat
johtopäätökset ovat mielenkiintoisia. Hänen mukaansa Putin on menettänyt
teflon-Vadimirin sädekehänsä, mikä tarkoittaa sitä, että epäkohdat ja
katastrofit ovat alkaneet näkyä hänen pinnassaan. Silti en oikein hyväksy hänen
yksioikoista johtopäätöstään, että Venäjä olisi jo nyt siirtynyt
kommunistihallinnon aikaiseen sortopolitiikkaan. Se on tiedemiehelle vierasta
asenteellisuutta ja sävyttää liiaksi tätäkin Vieraskynää. Siltä pohjalta hän
käy länsimaiden kimppuun ja väittää, että ne ovat hyväksyneen nykyisen Venäjän
luineen ja nahkoineen kumppanikseen. Hän jopa syyttää länsimaita siitä,
etteivät nämä voineet lähteä edistämään demokraattisemman järjestelmän syntyä
Venäjällä. Hän näyttää unohtaneen, että Venäjällehän tuotiin 1990-luvun
alkupuolella voimalla ja rytinällä länsimaista demokratiaa - tosin sen vanhana
ja turmeltuneena versiona."
Jaha!
- Tarkoitat siis
ilmeisesti raakaa kapitalismia, vai?
"Kyllä
shokkiterapiaa voi täydellä syyllä kutsua sellaiseksi. Sitähän kokeiltiin
Venäjällä kuin jotakin ihmelääkettä. Länsimaat olivat suorastaan hurmiossa, kun
ne saivat tilaisuuden auttaa kurjaa ja köyhää Venäjää sen suuressa ahdingossa.
Sitä tilaisuutta vanha ja läpeensä korruptoitunut puoluekoneisto ei tietenkään
jättänyt käyttämättä hyväkseen. Se kahmaisi itselleen kaiken, mikä vain irtosi
ja sijoitti voittonsa turvaan eli länsimaailman suurimpien kapitalistien
kassaholveihin. Syntyi kapitalistinen yläluokka, oligarkit. Suurin osa pakeni
länteen. Sitä sairautta Venäjä edelleen potee."
"Arkadilla on
myös rankka väite, että koko Eurooppa on Venäjän suhteen länsimaisten,
liberalististen korulauseiden panttivanki. Itse sanoisin asian vielä kovemmin..
Länsi elää oman ylpeytensä, ylimielisyytensä ja arroganssinsa varassa. Se syö
omaa oksennustaan, jota se tarjosi Venäjälle 1990-luvun alussa. Silloin siihen
oli tukehtumassa Boris Jeltsin, jonka Venäjää Rosa Liksom kuvailee varsin
realistisesti Finlandia-palkintokirjassaan. Vladimir Putin on onnistunut
nostamaan Venäjän hieman tuon surkean tilan yläpuolelle. Olisi maailmanluokan
katastrofi, jos se alkaisi vajota sinne takaisin."
Katsoin hieman
hämmästellen Viljoa. Otimme viimeiset kulaukset Mustaa Renaultia. Ajattelin,
että tuo "oksennus" on aika rajusti sanottu. Mutta en välittänyt
huomauttaa siitä mitään.
Viljo on Viljo.
"Arkadin Vieraskynän
loppukiekaisusta jäi sellainen, valitettava, sivumaku, ettei hän usko
demokratian vahvistumiseen Venäjällä, vaan että "tutuksi tullut Putinin
Venäjä" olisi saavuttanut jo lakikorkeutensa ja että se olisi vajoamassa
takaisin kohti pimeyttä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti