Kun
keskipäivällä alkoi sataa, odotin, että Viljo Vähänen taas rymistelisi sisään
rimpauttaen ovikelloa, kuten hänellä on tapana, mutta ei häntä näkynyt eikä
kuulunut. Saattaa olla karhumetsällä jossakin itärajan tuntumassa. Niistä
reissuista hän ei välitä kertoa minulle, kun tietää, etten ole koskaan
omistanut minkäänlaista ampuma-asetta eikä hän jaksa kuunnella, kun Madame
sanoo, että "voi karhu parka" tai "voi hirvi parka", jos
joku intoutuu kertomaan metsästysharrastuksistaan.
En katso kovinkaan
usein Ykkösaamua, mutta tänään silmäni jäivät kiinni Jyrki Kataiseen. Ehkä se
johtui siitä, että italialaiset (naiset ihaillen, miehet kadehtien) pitävät
häntä liian seksikkäänä pääministeriksi. Sanat ja ilmeet (otsakurtut ja huulien
vetäminen hymyn jälkimainingissa sisäänpäin) olivat jo ehtineet käydä niin
tutuiksi, etten osannut katsella häntä italialaisin silmin.
Sen sijaan
ihmettelen kyllä, kuinka sitkeästi Erkki Tuomiojan euro-lausunto elää edelleen
ja kuinka pääministerikin jaksoi vieläkin piikitellä ulkoministeriään.
Kertasin sen
vuoksi Googlesta asian ytimen:
Perusasia on tämä, jonka kiteytin facebook- päivitykseeni: "Suomi
ei ole hajottamassa euroa, vaan jatkaa ponnisteluja sen pelastamiseksi. Olisi
kuitenkin vastuutonta olla varautumatta tällaiseenkin mahdollisuuteen, vaikken
sitä toivo saatikka aja."
Tuli vain mieleeni, että entäs jos euroalue
sittenkin hajoaa. Jos eurosta luovutaan ja kaikki maat palaavat omiin,
tuttuihin seteleihinsä ja kolikkoihinsa? Entäs sitten?
"Entäs jos ...?" ei nimittäin ole semioottisessa
mielessä mikään huono kysymys. Sen tarkoituksena on vain lisätä ymmärrytä ja
etsiä tulkinnan kohteena olevalle ilmiölle (tässä tapauksessa euroalueelle)
sellaisia tulkintoja, jotka valaisevat ilmiötä monista erilaisista
näkökulmista.
Kysymyksen sijoittuminen väärään suuhun saattaa
kuitenkin olla poliittisesti hankalaa. Siihen voidaan tarttua kuin härän
sarveen. "Sanasta miestä, sarvesta härkää".
Tämän Erkki Tuomioja on nyt saanut Suomen
ulkoministerinä kokea.
Tiedemies-Tuomiojasta se ei varmaankaan tunnu kovin
mukavalta.
Jääköön vastaus kuitenkin vielä leijumaan ilmaan.
Viljo Vähäsen kanssa olisin kyllä ollut halukas
jossittelemaan parista muusta asiasta, koska Tuomiojan "virhe" on
tullut jo niin moneen kertaan pureskelluksi, ettei siitä ole paljon enää
jäljellä.
Minun mielestäni asiassa on tehty kärpäsestä
härkänen, joka on saanut omat ilkeästi törröttävät siipensä. Niiden katkominen
voi olla hankalaa, koska kuvaan on tullut paksu kerros kotimaista ja
yleiseurooppalaistakin intohimoa.
Sen sijaan edessä on ainakin yksi megaluokan
"Entäs, jos ... ?" kysymys.
Entäs jos Barack Obamaa ei valitakaan toiselle
presidenttikaudelleen?
Peruskuviohan tuli selväksi, kun republikaanien
puoluekokous nimesi presidenttiehdokkaaksi Mitt Romneyn, joka oli valinnut jo
sitä ennen aisaparikseen Paul Rayanin.
Vastakkainasettelu Obama (dem) vs. Romney (rep) ei
olisi voinut olla kärjekkäämpi.
Kohtalon kello on lyönyt. Viisarit siirtyvät vääjäämättömästi
kohti tiistai-iltaa, 6.10.2012, jolloin valitaan valitsijamiehet, jotka
puolestaan valitsevat presidentin ja varapresidentin 17.12.2012.
Clint Eastwoodin puhe tyhjälle tuolille ("Jos
joku ei hoida hommansa, meidän täytyy päästää hänet menemään") ei
muuttanut mitään. Tuskinpa sitä muuttaa myöskään Kokoomuksen Nuorten Liiton
delegaatio, joka matkusti Floridan Tampaan läpyttämään käsiään Ison Veljen
kunniaksi.
Entä jos amerikkalaisten enemmistö lähtee
mormoni-miljonäärin teekutsuille "röyhkeiden kasinokapitalistien"
kanssa (ks. Suomen kuvalehti 24.8.2012 "Onko Mitt Romney liian rikas
presidentiksi?")
Miten käy "amerikkalaisen unelman"? Mitä
se tarkoittaa vuoden 2013 maailmassa? Missä on maailman järki? Missä sydän?
Otetaanko askel kohti "suurta sotaa" vai
kohti "ikuista rauhaa"? Ne ovat suuria kysymyksiä.
Suomen pääministerin seksikkyydellä ei ole kovin
paljon tekemistä vastausten kanssa. Ei myöskään ulkoministerin
"virheillä".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti