117. Musta Mannerheim 2-osa 121002

Kirjoitan tätä yksin. En tarvitse tähän Viljo Vähäsen apua. Olen tullut kotiin Suomalaisen klubin kirjaillasta, jossa Sofi Okaanen oli vieraana. Kello on pitkästi yli puolen yön. Mutta Sofista ja linnuista en nyt sano mitään. Sen sijaan palaan teemaan, josta kirjoitin aikaisemmin (ks 106. Musta Mannerheim 120816).

Sitä ennen haluan sanoa teille, jotka mahdollisesti luette tätä, muutaman asian:

(1) Olen nyt kirjoittanut 116 postausta (Unski Hämäläisen erinomainen termi) blogiini. Yhtään kommenttia en ole saanut. Se on suurenmoinen asia, vaikka se saattaa olla ristiriidassa sosiaalisen median (Google, Twitter, Facebook ym) periaatteiden kanssa. Lukijoikseni ovat ilmoittautuneet Lefa  ja Pauli. (Aivan alussa töhersin itseni sille listalle, enkä tiedä, kuinka saisin nimeni sieltä pois.) Se on hyvä. Muita nimiä ei  sinne tarvitse ilmaantua. En halua ajautua siihen debattikierteeseen, jossa huomaan joidenkin blogistien (Kemppinen, J. Virolainen) olevan.

(2) Pitäkää siis pintanne. Linjanne. Älkää vastatko minulle eikä Viljolle. Please. Minä en lähde siihen leikkiin.

(3) Blogini on liite päiväkirjaani, jota olen pitänyt syksystä 1983 lähtien. Joka päivä. Siihen merkitsen myös tämän postauksen.

Mutta siis Mustasta Mannerheimista. Toistamiseen.

Katsoin netistä suoran lähetyksen Bio Rexistä ja sen jälkeen Strada-ohjelman. Näin vain pienen ruudun tietokoneellani (samanlaisen jolta seurasin osan Maj Lind-kilpailusta). Tässä kommenttini:

(1) Sydämellinen, kaunis, herkkä filmi. Teksteissä syvää inhimillisyyttä.

(2) Päähenkilö (maskeerattu arpinaamaiseksi, ontuvaksi mieheksi) ei tietenkään ollut "meidän Marski", vaan siinä kulttuurissa elävä, sympaattinen mies, joka joutui kantamaan suuren rakkautensa romahduksen raskasta taakka läpi koko sotilaallisen elämänuransa.

(3) Tarinan kertoja (hieman pelottavaksi maskeerattu isoisä) ja lapset, jotka häntä kuuntelivat, olivat - mikäli oikein ymmärsin - aito osa sikäläistä tarinankertomiskulttuuria, enkä laisinkaan ymmärrä niitä hienohipiäisiä kommentaattoreita, jotka taivastelivat Strada-ohjelmassa, etteivät lapset muka jaksa kuunnella tuollaisia jorinoita. Vain läpeensä   tönkkösuolattu ihminen voi sanoa tuollaisia typeryyksiä

(3) Filmi ei vähimmässäkään määrin tahraa tai sumenna Suomen Marsalkka C.G.E. Mannerheimin uraa tai mainetta.

(4) Hiljentykää ja katsokaa se filmi, kun se tulee Yleisradion kanavilta.

Ajatelkaa. Eihän se ole meistä pois. Vaan meille lisää.

Käyn rauhallisin mielin nukkumaan.