139. Vainojen uhrit 130130

Saavuimme Nizzaan keskiyöllä, jolloin suomalaisen kalenterin mukaan siirryttiin Joonatanin päivästä Viljon päivään. Tuli mieleeni, että olisikohan Viljo Vähänen seurannut minua lastiruumassa, kun häntä ei näkynyt Lufthansan matkustamossa. En jäänyt kuitenkaan miettimään asiaa sen pitempään, kun taksimme jo viiletti pitkin Enkelten lahden rantaa ja Negrescon marjapuuronvärinen torni alkoi vähitellen erottua palmujen ja katuvalojen seasta.

Viljo ilmestyy, jos ilmestyy.

Alku oli hankalaa, koska en päässyt nettiin. Recidence Massenan piuhat olivat jotenkin sekaisin. Tuntui kuin puolet aivoistani olisi pudonnut pimeään rotkoon. Oli hämmästyttävää havaita, että google-addiktio oli iskenyt kuin kalasääski keskelle harmaantunutta päälakeani. Enkö osaa enää elää ilman Internettiä!

Onneksi tilanne korjaantui muutamassa päivässä. Tänään (ke 30.1.) netti niiasi nätisti ja ovet tuntuivat auenneen taivaaseen saakka.

Olin ostanut aamulla paikallislehden, Nice Matinin, ja lukenut siitä täkäläisen yksityisoppikoulun, Or Torahin, 14-15-vuotiaitten oppilaiden  luokkaretkestä Auschwitziin. Yhden aukeaman kuvat ja tekstit kertoivat kaiken. Otsakkeen kysymysmerkki ”Miksi?” (Pourquoi?) vielä enemmän. Useilla pojilla oli päässään  juutalaisten kipa, ja eräiden vanhemmat olivat pyytäneet, etteivät lapset lähtisi tuolle retkelle. Monet purskahtivat itkuun ja etsivät tukea toinen toisistaan syvästi järkyttyneinä.

Vasta tänään huomasin, että lauantai, tulopäivämme, oli Vainojen uhrien muistopäivä. Sen merkissä luokkaretki oli siis tehty.

Pitäisikö muistaa vai unohtaa?

Ymmärrän kyllä, että aika parantaa haavat ja asettaa pahimmatkin muistot uusiin kehyksiin. Jostakin mieleeni tulee myös vanha loru ”kuka menneitä muistaa, sitä tikulla silmään” (tai jotakin sen suuntaista).

Itselleni vastaus on kuitenkin timantinkirkas. Menneitä ei saa unohtaa! Ei saa, vaikka anteeksiannon armelias sivellin haluaisi tehdä ne tekemättömiksi tai ainakin maalata ne uusilla, kirkkaammilla väreillä.

En suostu ymmärtämään enkä hyväksymään holocaustia. En koskaan.

Mutta sen ymmärrän, että ihminen voi olla (ja on ollut) käsittämättömän julma toista ihmistä kohtaan ja että holocaust on konkreettinen ja järkyttävä esimerkki tästä julmuudesta.

Tässä mielessä asioita on hyvä suhteuttaa, kuten Ruukinmatruuna (Takkirauta) teki 28.1.2013 julkaisemassaan blogikirjoituksessa:

”On ehkä historian irvokkuutta että kommunismi oli niin totaalisen tehoton ja kälyinen (ajastaan jäljessä) systeemi kuin se oli: toisin kuin kansallissosialistit, kommunistit eivät milloinkaan kyenneet tuotteistamaan murhaamista ja tekemään siitä teollista prosessia. Mutta kommunistien murhaohjelma oli laajempi kuin natsien, kesti pitempään kuin natsien murhaohjelma ja vaati 5-10 kertaa enemmän kuolonuhreja kuin natsien murhaohjelma.”

Aion mennä täällä Nizzassa katsomaan myös Steven Spielbergin leffan Lincoln. Sehän kertoo holocaustin kokoisesta ihmiskunnan häpeästä, jonka toteuttajina olivat sivistyneet eurooppalaiset ja Euroopasta Amerikkaan lähteneet vapaat ja rohkeat kansalaiset.

Orjuuden poistaminen Yhdysvaltojen perustuslain 13. amendmentilla on kieltämättä suuri saavutus, mutta orjakaupan synkkää historiaa se ei muuta miksikään.

Eikä juutalaisvainon ja orjakaupan rinnalta voida pestä pois sitä, minkä eurooppalaiset maahanmuuttajat tekivät kahden suuren maanosan alkuperäisasukkaille, intiaanille.

Oli varmaankin ”historian irvokkuutta” se, että tämänvuotinen Nizzan-matkamme alkoi näin synkeiden ajatusten varjossa (vaikka kevätaurinko on paistanut lähes pilvettömältä taivaalta).

Tarkoitukseni on seurailla ”ranskalaisella visiitilläni” kaikenmoisia polkuja viiden viikon ajan. Täällä kohutaan nyt karkuun päässeestä pantterista aivan samaan tyyliin kuin aikoinaan Ruoholahden leijonasta. Poliittiseen laitatuuleen on ajautunut ehdotus alle 3-vuotiaitten lasten koulunkäynnistä ja monta muutakin teemaa noussee pintaan.

Suurin ja vaikein myrsky pyörii kuitenkin Ranskan ulkopolitiikan syvissä syövereissä.  Mikä tulee olemaan uuden presidentin politiikka Afrikan suhteen? La méthode Hollande en Afrique. (Le Monde: geo&politique, 27-28.1.2013)

Siinä on aineksia suurelle kansalliselle ja kansainvälispoliittiselle tragedialle.