169. Unelma 130610

Jokaisella on oikeus unelmiin. Jokainen saa unelmoida. Se on niitä asioita, joita ei voi kahlita. Ei vangita. Ei vahingoitta. Ei ole lakia, jonka nojalla unelmoija pantaisiin häkiin. Unelma on vapaa. Se saa lentää. Se voi levätä. Se voi olla olematta.

Unelma on kuin L. Onervan esikoiskokoelman tuliruusu.

"Yhden kerran elämässä tuliruusu aukee,

yhden yön se kukoistaa ja aamulla jo raukee;

sill' on syvä silmänluonti, kutsuva ja kuuma,

sill' on hehkuheteillänsä keskiöiden huuma."

Paitsi silloin, kun unelma nousee politiikan näyttämölle.

Siellä se menettää ruusunhohteensa. Siellä siihen isketään joka puolelta keihäitä, astaloita ja teräsnuolia, kunnes se on kuin piikkikaktus tai kuin ruoskittu rikollinen, joka makaa teilipyörällä odottamassa viimeistä iskua.

Unelma ei sovi politiikkaan. Ei. Vaikka politiikka on täynnä unelmia.

Paradoksi on siinä, ettei politiikka eläisi ilman unelmia. Ilman unelmoitsijoita.

Politiikka tarvitsee haaveilijansa. Se elää unelmista. Unelmat ovat politiikan herkkupaloja. Ne ovat suupaloja, jotka politiikan koneisto, teräshampaat, saa murskata ja jauhaa olemattomiin. Nielaista pohjattomaan säkkinsä, jota jotkut, realisteina itseään pitävät, kutsuvat historian roskatynnyriksi.

Eräs tällainen ikuinen unelma on uuden puolueen perustaminen. Vaikka maailman hautausmaa on täynnä näitä unelmia ja näitä unelmoitsijoita, innokkaita etsijöitä, tuliruusujen ihailijoita, syntyy säännöllisin väliajoin kaikkialla ja kaikenlaisissa yhteiskunnissa.

Tämän kevään unelmoijatulokas ilmestyi Suomen politiikkaan Keminmaan viinimarjapensaiden keskeltä. Hän on tuulenhaistajista terävänenäisin. Ja sitkein. Sillä hän ei välitä yhtään siitä, että hänen omat unelmansa ovat joskus murskautuneet. Hän nousee kuin Feenikslintu. Karistaa menneet ja esittää uuden unelmansa hetkellä, jolloin katsoo oman, uuden aikansa koittaneen.

Egyptiläisen mytologian mukaan Feenikslinnulla oli monta ikää. Mutta aina, kun se katsoi aikansa tulleen täyteen, se rakensi itselleen uuden pesän.

Lainaan jälleen Googlea (vaikka tämäkin blogini lienee jo CIA:n ja muiden tiedustelupalvelujen haavissa):

“Tarinan mukaan aikansa tullessa täyteen feeniks rakentaa itselleen kanelipuun oksista pesän ja sytyttää sen tuleen, jolloin pesä ja lintu itse palavat roihuten tuhkaksi. Tuhkasta nousee uusi nuori feenikslintu, joka kokoaa edeltäjänsä tuhkat mirhaiseksi munaksi ja vie sen Heliopolikseen, Auringon kaupunkiin. Sanotaan myös, että feenikslintu tulee aina kun apua kipeimmin tarvitaan, ja feeniksin kyyneleet parantavat jopa kuolemasta.”

Unelma uudesta Maalaisliitto-Keskustasta on lehahtanut (jälleen) politiikan taivaalle (ks. Savon Sanomat 9.6.2013, ”Väyrynen on taas asian ytimessä”). Se on vielä vailla nimeä, mutta ei tietenkään vailla johtajaa.

Idea (unelma) on siinä, että nyt pitäisi perustaa uusi puolue, Euroopan Keskusta.  Sen pitäisi irtaantua europarlamentin liberaalis-demokraattisesta ryhmästä ja ryhtyä etsimään liittolaisia suuremmista ja vaikutusvaltaisemmista ryhmistä.

Tällä kertaa unelmoitsija ei ratsastaisikaan suomalaisilta sotatantereilta tutuilla, rohkeilla ja pelottomilla hevosilla, vaan haluaisi vankkureittensa eteen peräti kuninkaallisia brittiratsuja.

Blogissaan unelmoitsija kirjoitti jo 29.1.2013: ”Ilmoitan ehdokkuuksistani (EU:n parlamenttivaaleihin ja Suomen eduskunnan vaaleihin) jo nyt ennen muuta Britannian pääministerin David Cameronin äskettäisen linjapuheen innoittamana. Cameronin avaus käynnistää todellisen keskustelun EU:n ja euroalueen tulevaisuudesta.”

Unelmana on siis, että piskuinen ALDE-ryhmä (Group of the Alliance of Liberals Liberals and Democrats for Europe; 85 jäsentä) ottaisi uutta verta ja kannattajia ennen kaikkea EU-parlamentin suurimmasta ryhmästä EPP:stä (Group of the European People's Party; Christian Democrats; and European Democrats; 265 jäsentä) ja tietenkin myös toiseksi suurimmasta ryhmästä S&D:stä (Group of the Party of European Socialists, 184 jäsentä).

Ja ellei tämä onnistuisi unelmoitsija lähtisi johtamaan kokonaan uutta parlamenttiryhmää.

Mutta. Mutta.

Mahtavatkohan rahkeet riittää?

Jos kysymys olisi vain tavallisesta unelmasta, ei rahkeista tarvitsisi edes puhua. Ei tarvitsisi lukea gallupeja eikä haistella tuulensuuntia. Unelmoitsija voisi nukkua yönsä rauhassa. Hän voisi ihailla tuliruusuansa, jos sattuisi olemaan hereillä silloin, kun se puhkea kukkimaan. Hän voisi odottaa uutta kevättä, uutta unelmansa täyttymystä. Tai olla odottamatta.

Politiikassa kaikki on toisin. Siellä ei siedetä toisinajattelijoita. Eivät nekään siedä, jotka kutsuvat itseään liberaaleiksi tai suvaitsevaisiksi.

Politiikan suuri tragedia ja paradoksi on siinä, että suuret unelmat saattavat joskus toteutuakin. Ja elää kauankin aikaa. Suuret ajattelijat ovat saattaneet sen joskus kokeakin.

Feenikslinnun sanottiin voivan elää kerrallaan jopa 1461 vuotta.

Tavallisella unelmalla ei ole ikää. Onneksi.