167. Diskrepansseja 130602

Kuinka helppoa elämä olisikaan, jos kaikki sujuisi johdonmukaisesti. Rauhallisesti. Kauniisti. Järkevästi. Oman tahdon mukaisesti.

Silloin kaikki huolet kaikkoisivat pois. Nurkan takana ei olisi pahoja eikä hyviä yllätyksiä. Ei varjoja. Ei riitoja. Pelkkää aurinkoa ja ystävyyttä.

Mutta, kuten pieni lapsikin, joka hamuilee ensimmäisiä kertoja äitinsä rintaa, tietää, elämä on täynnä arvoituksia, epäjohdonmukaisuuksia, diskrepansseja. Niihin törmäämme joka päivä. Niitä kuhisee ympärillämme. Valot ja varjot leijuvat. Ei niissä näytä olevan mitään järkeä.

Ja mikä vaikeinta, yksinkertaisimmallakin asialla on elävässä elämässä useita kasvoja. Se, mikä näyttää henkilöstä A selvältä ja johdonmukaiselta, voi henkilölle B olla hämärää ja epäjohdonmukaista.

Tässä mielessä diskrepanssillakin on erilaisia, usein vastakkaisiakin, olemusmuotoja.

Yhden silmässä vanhan lehmuksen runkoon kasvanut pahkura, voi näyttää tuskaiselta ja sairaalta. Toisen silmässä se on kaunis ja täynnä elämää. Sama koskee koivun oksiin syntyneitä tuulenpesiä. Joidenkin mielestä ne ovat piristäviä poikkeuksia, toiset surevat sitä, että koivuparka on sairastunut syöpään.

Sitten tulevat totuudenpuhujat ja tietäjät, jotka selittävät, että pahkat ja tuulenpesät ovat ilmiselvästi noiden kasvien sairauksia, mutta että kasvit ovat hyväkysyneet ne osaksi itseään ja oppineet elämään niiden kanssa.

Tällaiseen ajatuksenjuoksuun törmäsin yllättäen maanpuolustuskurssini kanssa, kun kävimme katsomassa lähellä Pietaria sijaitsevaa Levashovon hautausmaata, jonne on haudattu Stalinin 9. maaliskuuta 1936 käynnistämän suuren puhdistuksen uhreja. Heitä arvellaan olevan pelkästään Levasjovossa noin 40 000. Kaikki kuljetettiin paikalle kuorma-autoilla. Heidät oli surmattu niskaan ampumalla sen jälkeen, kun ”entisten kulakkien, rikollisten ja muiden neuvostovastaisten elementtien” joukkopidätykset käynnistyivät 31.7.1937 NKVD:n käskyn 00447 nojalla (perustietoja tapahtumasta löytyy Googlesta hakusanalla Levashovo).

Oliko tässäkin kysymyksessä vain diskrepanssi, epäjohdonmukaisuus? Poikkeama, joka vasta sitten, kun Neuvostoliitto romahti, osui silmään?

Oliko Levashovo vain tuulenpesä tai pahkura lehmuksen kyljessä?

Tietäjä voi vastata sanomalla, että se riippuu siitä, kenen silmällä asiaa katsoo.

Niille, jotka takoivat muistosanat Levashovon graniittiin, asia ei ole hämärä: "Tämä muistomerkki on pystytetty muistoksi kaikille suomalaisille, jotka kuljetettiin teuraaksi neuvostovallan aikana".

Kun sanojen yläpuolelle oli kirjoitettu ote Raamatusta (Hesekiel 37:9), oli ihan pakko tarkistaa: Tule, henki, neljästä tuulesta ja puhalla näihin surmattuihin, että he tulisivat eläviksi.

Sanoihin ”neljästä tuulesta” sisältyy se diskrepanssin olemusmuotoja kokeva huomautus, josta edellä mainitsin.

Voisiko totuudellakin olla erilaisia kasvoja? Vai onko olemassa vain yksi totuus, joka on hakattu kiveen ikuisiksi ajoiksi?

Tähän vastaa Hesekiel arvoituksellisesti (profeetan näky Kebar-joen varrella): ”Ja niiden kasvot olivat ihmiskasvojen kaltaiset; mutta oikealla puolen oli niillä neljällä leijonankasvot, vasemmalla puolen oli niillä neljällä häränkasvot, myös oli niillä neljällä kotkankasvot.”

Voi olla, että (nyky)ihmisen pyrkimys nähdä kaikessa oman tahtonsa mukaista johdonmukaisuutta ja vierastaa diskrepansseja, on virheellinen. Ehkä se on totuudelle vierasta? Ehkä se on liian minäkeskeistä, egoistista?

Tästä asiasta keskustelen varmaankin joskus myöhemmin Viljo Vähäsen kanssa, jos (ja kun) hän ilmestyy taas maisemiin.

Sillä aikaa on turvauduttava omiin voimiin.

Niiden avulla päädyin eilen, jolloin niin ja niin monta valkolakkia painettiin uusien ylioppilaitten päihin, siihen hämmästyttävään lopputulokseen, että olin sisäministerin kanssa samaa mieltä yhdestä asiasta: Suvivirsi kuuluu lähtemättömästi suomalais-kansalliseen perintöön eikä sen arvovaltaa ja asemaa pidä tieten tahtoen horjuttaa koulujen kevätjuhlissa. Ei siinäkään tapauksessa, että jonkin yksittäisen koulun oppilaitten enemmistö on maahanmuuttajia, joille suvivirsi ei ole tuttu.

Mennään aivan väärään suuntaan, jos koraanilaiset ja raamattulaiset eivät voisi laulaa ja kuunnella toistensa lauluja samassa tilassa, samassa juhlasalissa.

Päinvastoin. Pitäisi opettaa heitä elämään tässäkin suhteessa yhdessä. Rauhallisesti. Kauniisti. Järkevästi.

Eihän se vaadi kuin muutamia yhteisiä lauluharjoituksia kevään aikana!

Uskoisin, että Suvivirsi kyllä kestää diskrepansseja ja että samaista ymmärtämystä ja suvaitsevaisuutta löytyy myös muilta kasvoilta.