Herkistän aina kuuloani, kun näen Risto Uimosen
kuvaruudussa. Olen monien vuosien aikana tottunut siihen, että hän puhuu
viisaita. Hän kuuluu siihen poliittisten toimittajien kaartiin, joka on
pystynyt luomaan ympärilleen luotettavuuden kallisarvoisen ilmapiirin.
Sellainen ei tietenkään synny kädenkäänteessä.
Se ei ole hetkellinen älynvälähdys eikä edes sarja älynvälähdyksiä. Se rakentuu
vähitellen, pala palalta.
Ehkä on myöskin syytä korostaa, että
luotettavuuden ilmapiiri on yksilöllinen, henkilökohtainen. Joku luottaa
johonkin, joku ei luota. Siihen ei ole olemassa yleistä määritelmää.
Risto Uimosen kohdalla minun luottamukseni
alkoi kasvaa niihin aikoihin, kun hän kirjoitteli pääkirjoituksia Hesariin,
vaikka hänen nimeään ei niissä näkynyt. Jostakin syystä – ehkä se oli vain tapa
hymyillä ja katsoa silmiin – aloin seurata (etäältä ja aika sattumanvaraisesti)
hänen karriäärinsä edistymistä ja kaivella vähän lisätietoja. Kirjojakin alkoi
ilmestyä, vaikka ehdin vain harvakseen
selailla niitä. Myöhemmässä vaiheessa valinta JSN:n puheenjohtajaksi ei jäänyt
huomaamatta. Oikeastaan se vain vahvisti käsitystäni, että oikea mies pääsi
siinäkin tapauksessa oikealle paikalle.
Nämä asiat välähtivät uudelleen mieleeni, kun
Katri Makkonen haastatteli pari päivää sitten Risto Uimosta A-studiossa.
Tällä kertaa aihe oli erityisen kiinnostava ja
tärkeä. Onko tasavallan ylivoimaisesti vahvin valtakeskus, hallitus,
rajoittamassa sananvapautta?
Missä on valtioneuvoston
yhdenmukaistamisstrategiaa käsittelevä paperi?
Kuka sitä panttaa? Kenellä on oikeus käyttää
olematonta paperia poliittisten päätösten valmistelussa?
Vastausta ei saatu.
Mutta Risto Uimonen aavisteli, että asialla on
politiikan korkea taho eli pääministeri. Asiaan kuului, että hän toivoi
olevansa väärässä.
Näyttöjä teoriansa vahvistamiseksi JSN:n
puheenjohtaja oli kerännyt Vanhasen ja Kataisen hallituskausilta.
Edellinen (Vanhanen) oli kieltänyt ministereitä
käsittelemästä julkisuudessa hallituksen tärkeimpiä lainsäädäntösuunnitelmia
ennen kuin niistä annetaan hallituksen esitys eduskunnalle, ”jonka jälkeen
kaikki keskustelu on täysin turhaa”.
Jälkimmäinen (Katainen) oli vetänyt
hallitusneuvottelujen ajaksi hupun päähänsä ja pannut neuvotteluille ja
ministerikandidaateille kapulat suuhun.
Ne olivat kovia syytöksiä, kuten Katri Makkonen
totesi.
Yritin etsiä Googlesta mainittua
strategiapaperia, mutta en tietenkään löytänyt sitä, koska se on olematon.
Turhaan sitä oli Risto Uimonenkin etsinyt Valtioneuvoston kanslian virallisilta
sivuilta.
En kyllä löytänyt myöskään JSN:n kannanottoa
asiasta, koska neuvoston nettisivuille ilmestyi eilen teksti: ”Valitettavasti sivustolla tapahtui virhe.
Ole hyvä ja yritä myöhemmin
uudelleen.” Yritin useaan kertaan. Sama teksti olla jökötti paikallaan, kun yritin varhain tänä aamuna etsiä
sieltä tietoja.
Kummallista!
Uutissivuilta löysin kyllä eilen teksti (joka
oli mennyt läpi maakuntalehtiinkin):
”Ilmapiiri näkyy JSN:n mukaan
poliittisessa päätöksenteossa, myös hallituksessa. Viime keväänä valtioneuvosto
aloitti yhtenäisen strategisen viestinnän uudistamisen. Sen tarkoitus on
yhtenäistää ministerien ja ministeriöiden esiintymisiä tiedotusvälineissä. JSN
pelkää, että tästä voi seurata terveen poliittisen keskustelun hiljentämistä.”
Kyllä Risto Uimonen on oikeassa
siinä, että tällainen ”yhtenäistäminen” saattaa johtaa sananvapauden, siis
perustuslain, loukkaamiseen.
Kun JSN vuonna 1968 perustettiin, se
otti tehtäväkseen "tulkita hyvää journalistista tapaa ja
puolustaa sanan-
ja julkaisemisen vapautta".
Tätä tehtävää neuvoston puheenjohtaja on nyt
toteuttamassa etsiessään käsiinsä olematonta paperia.
Jotkut ovat kyllä vuosien varrella ehtineet
vähättelemäänkin JSN:n roolia sananvapauden vartijana. Näin mm. ahkera
kolumnisti ja blogisti Jukka Kemppinen, jonka mukaan JSN:n toimena on
"varjella sanoma- ja aikakauslehtiä oikeudenkäynneiltä", ja
"jottei tätä huomattaisi, JSN sanoo liikuskelevansa sananvapauden
asialla".”
Minulla ei ole kuitenkaan aihetta
muuttaa käsitystäni Risto Uimosen luotettavuudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti