Suomen poliittinen eliitti asteli eilen
laajassa rintamassa, sopuisasti, rintarinnan, Kultarannan telttaan kuuntelemaan
isännän avajaispuhetta.
Tänään aamu-tv:ssä näytettiin peräkkäin kaksi
uutisfilmin pätkää. Toisessa oli välähdys presidentti Sauli Niinistön puheesta
ja vieraiden sisääntulosta. Toisessa Venäjän presidentti Vladimir Putin kyseli
Britannian hölmistyneen pääministerin, David Cameronin, vieressä, miksi jotkut
haluavat rahoittaa ihmissyöntiä Syyriassa.
Ero oli häkellyttävä. Mutta realistinen.
Maailma on nyt tällainen.
Yksi eliitti puhuu demokratian ihanteista,
osallistumisesta, tasa-arvosta, vaikuttamisesta ja välittämisestä. Toinen
raa’asta valtapolitiikasta. Aseviennistä ja lentokiellosta.
Mistä kenkä puristaa?
”Tuo on itse asiassa aika ovela kysymys”,
vastasi Viljo Vähänen, jonka kanssa valmistauduimme seuraamaan Kesärannan
seminaarin uutisointia. Oletimme että UM ja UPI sekä presidentin kanslia
valmistavat varmaankin pikapikaa jonkinlaisen yhteenvedon alustuksista ja
keskusteluista, joten meidän ei tarvinnut tehdä omia muistiinpanojamme. Meille
riitti vain tarkkailu.
”Niinistön kesäseminaari ja G8:n
huipputapaaminen näyttävät tosiaankin kovin erilaisilta, eritasoisilta,
tapahtumilta. Toinen on pieni, paikallinen, toinen suuri,
maailmanlaajuinen. Pohjimmaltaan
molemmissa on kuitenkin kysymys samasta asiasta: poliittisen eliitin vallasta.
Kuinka suuri tai pieni se on? Kuinka
yhtenäinen tai hajanainen eliitti on? Ja lopulta päädytään väen väkisin kysymään,
mikä on eliitin asema poliittisessa järjestelmässä. Ääripäiden osaltahan se
tiedetään. Diktatuurissa eliitin valta on absoluuttinen. Vapaudessa vallitsee
anarkia. Kaikki sotivat kaikkia vastaan. Vapaassa järjestelmässä eliittiä ei
ole olemassakaan. Ehkä jonkinlainen varjo vaan.”
Olin kuullut Viljon ”esitelmän” usein
aikaisemminkin. Nyt hänellä tuntui kuitenkin olevan jotakin uutta mielessään.
”Kenkä on oikeastaan hyvä vallan ja
vallankäytön symboli tai ainakin analyyttinen työväline. Mikä on kengän tarkoitus?
Mihin kenkää käytetään? Voiko olla elämää ilman kenkää?”
Olin pelkkänä korvana.
”Viimeksi mainittuun kysymykseen on helppo
vastata. Ihminen voi elää ilman kenkiä. Joillekin se on normaali elämäntapa.
Meille, kylmissä lämpötiloissa eläville
ihmisille, ei sen sijaan tule mieleenkään kysyä, mikä kenkä on. Meilläkin
jotkut tosin suosivat paljasjalkakävelyä ja eräät (tosin hyvin harvat) haluavat
vahvistaa jalkapohjiaan kävelemällä ilman kenkiä melkein missä tahansa tai
joskus jopa piikkimatolla.”
”Voidaan siis ajatella, että eläminen ilman
valtaa (kenkiä) on mahdollista, mutta vain teoriassa. Käytännössä valtaa on
joka paikassa. Kaikkialla, missä elämää esiintyy. Se on olennainen osa
inhimillistä elämää. Tiedämme (jokseenkin varmasti) että se on eräänlainen
jäänne niiltä ajoilta, jolloin ihmistä (tai ihmisenkaltaisia olioita) ei ollut
vielä olemassakaan. Eläinkunnassahan valtajärjestelmät (esimerkiksi
muurahaisilla ja mehiläisillä tai vaikkapa vuorigorilloilla) ovat kaikkien
tiedossa.”
”Mutta heti, kun astutaan diktatuurin ja
vapauden välimaastoon, valta kätkeytyy johonkin. Ja mitä etäämmäksi ääripäistä
tullaan, sitä varmempaa on, ettei todellisesta vallasta näy vilahdustakaan.
Vain varjo tai haju saattavat olla nähtävissä tai tunnistettavissa.”
”Mutta tässä tullaakin kengän (vallan)
varsinaiseen olemukseen ja tarkoitukseen. Kenkä suojaa käyttäjäänsä
ulkopuolisia vaaroja vastaan. Sen tulee olla jalkaan sopiva. Sopivan kokoinen.
Sopivasta materiaalista valmistettu ja käyttötarkoituksen (kävelyn, juoksun,
tanssin, uinnin, vuorikiipeilyn, taistelun jne) mukainen. Yritykset
(diktatuureissa) valmistaa kaikille samanlaisia kenkiä, ovat aina
epäonnistuneet. Kenkä on luonteeltaan yksilöllinen.”
”Vallankin pitäisi olla yksilöllinen sekä
käyttäjilleen että vallan kohteena oleville. Sovelias. Mukava.”
”Näinhän asia onkin valtaosassa yksittäisissä,
yksilöllisissä tapauksia. Ihmissuhteissa. Mutta usein tämä unohdetaan. Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä
kauemmaksi.”
”Ongelmia syntyykin silloin, kun kenkiä/valtaa
yritetään sovittaa systeemiin. Ajatellaan
(joku tai jotkut ajattelevat), että on olemassa yhteinen hyvä, joka sopii enemmistölle, suurimmalle osalle
systeemiä (perhettä, puoluetta, kansakuntaa, maailmaa). Ja että tätä yhteistä
hyvää varten tarvitaan koneisto (lakeja ja sopimuksia), joka pitää huolen
siitä, että ajatus (aate, ideologia) soveltuu myös käytäntöön.”
Tämänkin olin kuullut Viljon suusta
aikaisemmin, ja olinhan minäkin omat valtatutkimuskirjani lukenut. Mutta mitä
Viljo ajoi nyt takaa? Olimmehan valmistautumassa seuraamaan tasavallan presidentin
ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua. Ajattelikohan Viljo Ruotsin Almedalia,
jonka Olof Palme käynnisti Visbyn-puheellaan jo 40 vuotta sitten? Siellähän
Niinistön avoimen keskustelun ideaa on sovellettu jo kauan ennen Kultarannan
seminaaria.
”Ajattelen Euroopan Unionia”, Viljo jatkoi.
”Mikä sekamelska siitä onkaan syntynyt! Ja pahempaan suuntaan ollaan menossa,
kun laajentuminen vain jatkuu ja jatkuu. Jotkut ovat jo pitkään vaahdonneet
EU-diktatuurista ja demokratiavajeesta. Teoria ja käytäntö ovat menneet pahasti
sekaisin. Eurooppa-neito yrittää väkisin tunkea jalkoihinsa vääränlaisia
kenkiä. Nyt ne puristavat joka puolelta. Eihän niillä kohta kukaan pysty
kävelemään.”
”Demokratiaa yritetään pakkosyöttää Euroopalle.
Diktatuurin pelko (Saksa ja Neuvostoliitto) on iskostunut niin syvälle Euroopan
pääkoppaan, ettei se tajua, että sillä on käytössään (teoriassa) aivan oikea,
ahkera ja oikeamielinen vaihtoehto, suutari, joka osaisi valmistaa oikeanlaisia
kenkiä, jos vain saisi siihen luvan.”
- Jaha. Tästäkö se kenkä siis puristaa?
”Yes. Juuri tästä. Parlamentarismi ei sovellu
Euroopan Unioniin. Se on väärä kenkä. Se ei sovi jalkaan, vaikka siinä olisi
skandinaavinen, brittiläinen, saksalainen tai minkään muun lainen tahansa
leima. EU:n parlamentti on jo nyt pöhöttynyt kuin tuurijuopon maksa. Lisäksi se
on halkaistu (hallinnollisella päätöksellä) kahtia kuin pakkasessa kitunut
koivupölli.”
”En ymmärrä, missä vaiheessa EU:n komissio
pääsi rämettymään jonkinlaiseksi sekatavarakaupaksi, josta huudellaan
kaikenlaisia hölmöyksiä (kurkku- ja tervadirektiiviä) yötä päivää, kun sen piti
alunperin keskittyä ohjaamaan ja johtamaan Eurooppaa, eurooppalaista
demokratiaa, koneistoa, jonka osat suunniteltiin sellaisiksi, että ne
toimisivat joustavasti ja tehokkaasti kaikissa olosuhteissa. Myös silloin kun
yksittäiset jäsenvaltiot hölmöilisivät.”
”Komission piti olla viisaiden tapaamiskeskus.
Sellainen, josta jo Platon unelmoi. Se vetäisi selkeän hajuraon (Platonin
vieroksuman) demokratian suuntaan. Se johtaisi. Sillä olisi valta johtaa. Siksi
sen jäseniltä katkaistiin siteet kotimaihinsa. Jotta heidän ei tarvitsisi ajaa
omaa asiaansa ja vetää demokratian kiviriippaa perässään, vaan heillä olisi
vapaus ajatella ja toimia itsenäisesti. Katsoa, että jokainen saisi omiin
jalkoihinsa sopivat kengät.”
”Nyt näyttää siltä, että luottamuspula, kansallinen
kateus, valtataistelu ja ahneus ovat hämärtäneet tämän periaatteen ja
sokaisseet järjen valon. En jaksa uskoa, että europarlamentin vaalit toisivat
jonkinlaista ratkaisua asiaan. Pyrkyä ja työntöä näyttää kyllä olevan, kun
seuraan ehdokasasettelua. Komission asemaa se tuskin helpottaa. Päinvastoin.
Parlamentaarinen demokratia saattaa jo seuraavalla toimikaudella tukkia ne
verisuonet, joiden varassa EU:n rasvoittunutta sydäntä tulisi pitää elossa ja
toiminnassa. Jotta Komission valta-asema kirkastuisi ja turha demokratian töhnä
raivattaisiin pois, EU tarvitsisi pallolaajennuksen sekä oikeassa että
vasemmassa sepelvaltimossaan.”
Viljo oli vauhdissa.
Huomasin ajattelevani aika paljon samaan
suuntaan. Vaikka Suomen poliittinen eliitti nyt marssitetaan kesän
kirkastamalle näyttämölle kaikessa komeudessaan, en pääse irti siitä
ajatuksesta, että demokratia on vain naamio, jonka taakse todellinen valta kätkeytyy.
Sellaisen naamion varaan ei pitäisi rakentaa jäykkää systeemiä. Sen sijaan pitäisi huolehtia siitä, että ilma virtaa ja
veri kulkee eliitin sisällä. Eliitti saa olla verkkomainen, monitahoinen, mutta
sen ei pidä muodostua ylipapistoksi tai
inkvisitioksi, joka jysähtää vuosikausiksi paikoilleen. Määräaikaisuus ja
selkeä tehtävien jako ovat välttämättömiä. Meidän perustuslaissamme nämä asiat
on sanottu aikalailla oikein. Joustavuuskin on kohdallaan. Ajattelen kuitenkin,
ettei tätä mallia voida kopioida sellaisenaan niin suuriin ja mahtaviin
koneistoihin, jollaiseksi EU on päässyt kasvamaan. Siellä pitäisi kyetä
hyväksymään hitusen enemmän diktatuurilta haiskahtavia periaatteita ja
toimintamuotoja, mutta oltava samalla valmiita tiukentamaan kontrollia ja
valvomaan, että virheitä ei pääse tapahtumaan. Komission jäseniltä vaaditaan
korkeaa työmoraalia ja tiukkaa itsekuria. Ja valmiutta astumaan syrjään, jos
oma kenkä puristaa ja jos (vaikkapa vain vahingossa) omasta verstaasta on
valmistunut vääränlaisia kenkiä.
Yksikin sellainen pari on liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti