Kun olin lukenut Päivi
Räsäsen kohupuheen kokonaan ja katsonut Voimasta, mitä Edward Snowden
oli vastannut The Guardianin kysymyksiin aloin miettiä, mikä mahtaa olla se
laite tai koje, joka sekoittaa sanat, lauseet ja merkitykset niin, ettei niistä
jää jäljelle mitään tai jos jää, se haisee kuin raato.
Sen täytyy olla
jokin, jolla on hirmuinen hinku tehdä pahaa tai jokin sellainen, jolle pahan
tekeminen on verissä niin täydellisesti, ettei se ymmärrä tekevänsä pahaa, vaan
luulee tekevänsä hyvää.
Ensin tuli mieleeni raha. Kolikko, jossa hyvä ja paha
istuvat selät vastakkain tietämättä mitään toisistaan ja näkemättä koskaan
toinen toistaan silmästä silmään.
Rahan tarkoitus on tietysti hyvä, mutta sen
teko saattaa olla paha. Ajattelin erityisesti sitä triljoonien kolikkojen
armeijaa, joka historian saatossa on kulkenut kämmenestä kämmeneen, kukkarosta
kukkaroon, pankkiholvista pankkiholviin ja joka nyt on saanut lähes valon
nopeudella lyövät siivet, jotka kuljettavat sitä ympäri maapalloa.
Vapaasti kuin lintu.
Tosiaan. Lintu.
Siitä tuli mieleeni
päiväpetolintujen heimo Cathartidae,
vanhan maailman raadonsyöjä. Sen piiristä löytyy nykyajan suurin elävä lintu,
andienkondori Vultur gryphus. Se on
musta kuin multa, paitsi että sillä on valkea kaularöyhelö. Kelpaisiko se
esimerkiksi hyvän ja pahan sekoituksesta, siitä vekottimesta, joka sekoittaa
hyvät sanat ja tarkoitukset niin, että ne rupeavat löyhkäämään pahoilta?
Ei kelpaisi.
Sen pitäisi olla
jotakin suurempaa, jotakin pelottavampaa, jotakin sellaista, joka seisahduttaa
veret. Sellainen, jolla olisi hirmuinen historia. Pitempi kuin yö.
Oukei.
Sellainen löytyi
viidenkymmenen miljoonan vuoden takaa, jääkautisista kerrostumista. Muinainen kondori. Sillä oli
vankka koukkunokka ja liitolentäjän siivet. Paljas pää ja pitkä kaula. Sen
siipiväli oli viitisen metriä. Sille annettiin latinankielinen nimikin.
Teratornis
incredibilis. Uskomaton ihme (tai jotakin sinnepäin; pienestä latinan sanakirjastani ei
ollut apua).
Jotakin sellaista täytyy tämän päivän maailmassa
leijua. Näkymättömissä. Mutta aina valmiina syöksymässä sinne, missä voi tuhota
hyvän tarkoituksen ja tappaa sen. Jotta pääsee syömään raatoja. Puhtain
kauloin.
Siis Päivi Räsänen ja Edward Snowden.
Molempia olen hipaissut tässä blogissani (173. Snowden, 178. Mölysammakko).
Nyt olen miettinyt asiaa hieman toisesta
näkökulmasta.
P. Räsänen piti pitkän puheen 6.7.2013
Kansanlähetyspäivien seminaarissa. Printtasin sen itselleni (7 sivua; Times New
Roman, 10 pist., 27 964 sanaa ml. välilyönnit) voidakseni tutustua siihen
tarkemmin.
Aluksi hän totesi, että ”reilun kymmenen vuoden
sisällä on tapahtunut dramaattinen romahdus suomalaisten uskossa kristinuskon
perusnäkemyksiin … Tällä hetkellä elämme Suomessa ja Euroopassa sellaista
historian vaihetta, jossa paine kristillisen uskon vaikutuspiiristä irrottautumiseen
kasvaa”.
Pidän näitä havaintoja uskottavina.
Yhtä uskottavaa oli se tarina, jossa puhujan parin
vuoden ikäinen tytär kysyi äidiltään (kun perheeseen oli syntynyt uusi jäsen),
että voisiko äiti seuraavaksi synnyttää kissan.
Ehkäpä yleisö riemastui tällä kohtaa.
Jaksoin lukea aika tarkkaan, kuinka P. Räsänen
perusteli kristinuskon näkökulmasta omaa uskoaan Raamatun luomiskertomukseen,
jonka mukaan Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksen ja kaltaisekseen sekä tältä
pohjalta tekemiään johtopäätöksiä abortin, eutanasian, tasa-arvoisen avioliiton
ja homoseksuaalisuuden suhteen.
Ei minulla ole mitään huomautettavaa tästä asiasta. Kristillisen puheenjohtaja saa vapaasti uskoa omalla tavallaa. Ja hän saa tietysti myös pitää kiinni
kristillisestä ihmiskuvastaan, jonka mukaan ihminen on perin pohjin langennut,
vaikkakaan hän ei halua kuulla tai myöntää sitä. Vielä senkin ymmärrän, kun
puhuja (Raamattuun vedoten) sanoo, että ”ristillä tapahtuneessa autuaassa
vaihtokaupassa Kristus otti vastuulleen kaikki syntimme ja kaiken pahuutemme sekä
niiden rangaistuksen, kuoleman, ja samalla lahjoitti meille oman
synnittömyyden, pyhyytensä ja vanhurskautensa, jonka palkkana on iankaikkinen
elämä”.
Ihmisellä on oikeus tulla autuaaksi uskossaan …
etenkin jos hän katsoo, että siitä on hänelle itselleen jotakin hyötyä.
Kiistanalainen lause, jonka sähköisen, suullisen ja
kirjallisen median Teratornis
incredibilis repi riekaleiksi,
kuuluu kaikessa yksinkertaisuudessaan näin:
”Kaikilla meillä on varmasti tullut
eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin
yleistä mielipidettä tai normia, porukan painetta tai joskus jopa lakia, jos
nämä ovat Jumalan sanan vastaisia”.
Voi pyhä yksinkertaisuus!
Näiastäkö sanoista piti nostaa niin hirveä meteli? Eiväthän ne
ministerin suustakaan kuultuina kovin kummallisia olleet.
Viljo Vähäsen kanssa minäkin erehdyin valitettavasti
panemaan lusikkani siihen soppaan.
Vaikka ymmärsin, että Päivi Räsänen puhui seminaarissa vain
omilleen ja valoi heidän päällensä omaa uskoaan, en tullut ajatelleeksi
varsinaista, suurta ristiriitaa, joka puheeseen sisältyi.
Sen paljastivat vasta myöhemmin korkeassa asemassa
olevat kirkonmiehet, Kirkko&Kaupunki lehden päätoimittaja Seppo Simola (pääkirjoitus
”Raamatullista”) ja arkkipiispa Kari Mäkinen (tv-haastattelu).
”Raamatun ympärillä pyörii erilaisia virheellisiä
käsityksiä. Yksi on, että se olisi itsensä Jumalan kirjoittama. Ei ole.
(Simola)
”Raamattu ei ole lakikirja” (Mäkinen)
Siinä on vastaus Teratornis
incredibilisille selkeällä suomenkielellä. Siihen
ei tarvita anteeksipyyntöjä eikä uusia tulkintoja.
Entä sitten Edward Snowden.
Tapaukset painivat eri suuruusluokissa, ellei
ajatella, että Kristillisten puheenjohtaja käy jaakobinpainia tuntemattoman miehen kanssa, kuten raamatullinen
esikuvansa. Siinäkin tapauksessa suuruusluokat olisivat eri kokoa. Snowden
jäisi Räsäsen varjoon.
Mutta tavanomaisesti ajatellen tapaus Räsänen on
kuohuntaa juomalasissa, kun Snowdenin tapaus kelluu valtameressä
E. Snowden sanoo The Guardianin haastattelussa,
ettei hän kadu mitään.
Mutta eihän sitä tässä näytelmässä ole kuunneltu eikä
siihen ole uskottu. Teratornis
incredibilis on repinyt hänen sanansa ja tarkoituksensa niin riekaleiksi, että
jäljellä on enää vain haiseva raato. Surkea ja halveksittu vakoilija.
Ainoa motiivini on tehdä ihmiset tietoisiksi
siitä, mitä heidän nimissään tehdään ja mitä toimia heitä vastaan on suunnattu.
Nyt häntä yritetään
lohduttaa sillä, ettei häntä kiduteta eikä teloiteta, jos hän tunnustaa
rikoksensa ja palaa kiltisti George Washingtonin ja Thomas Jeffersonin
teekutsuille ja lopettaa joutavanpäiväisen höperehtimisen.
Yksityinen ihminen on voimaton pahantahtoisen julksuuden kourissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti