Kun aurinko paistaa, ihmiset nauravat ja vilja
kypsyy, taivaalle nousee pahanilmanlintu. Se ennustaa tuhoa, mustia pilviä. Se
sanoo näkevänsä horisontin taakse. Se haluaa pelotella.
Koska pelko on vahva ase. Vahvempi kuin usko hyvään.
”Kaikki mittarit vilkuttavat punaista” (Jukka
Tarkka, Hätätilan lyhyt historia
Kaleva, 31.7.2013).
Aito pahanilmanlintu etsii siipiensä alle tinttejä,
kuten purjelentäjä konsanaan. On päästävä ylös. Ylemmäs ja ylemmäs. Sieltä saa
voimaa ja uskottavuutta. Nousevat ilmavirtaukset lähtevät liikkeelle
maankamaralta. Poliittisesta historiasta. Niiden tarkoituksena on antaa
pelolle, pelottelulle, voimaa.
Näin on tapahtunut ennenkin. Uskokaa minua. Minä
tiedän. Tällä vauhdilla ajetaan päin seinää. Syöksytään rotkoon. Syvemmälle
kuin koskaan aikaisemmin.
Viljo Vähänenkin oli lukenut Kalevasta tarinan mittareiden punaisista valoista. Nyt istuimme
jälleen Pataässässä. Aamuaurinko punersi Ritarihuoneen seinän yläosia, mutta me
istuimme viileässä varjossa. Guinnessien valkoinen vyö oli vielä aivan
koskematon, kun Viljo aloitti.
”Tarkan kanssa on oltava tarkkana. Hän on noussut
tasavallan viralliseksi historiatietäjäksi. Häntä luetaan ja katsellaan. Hän ei
heittele sammakoita suustaan. Nytkin hän koukkasi Sorsan ja Holkerin, kahden
kuollen pääministerin, kautta Kataiseen, elävään pääministeriin. Korpilammelta
takauspainajaisten kautta enemmistöparlamentarismiin ja sieltä kevyellä
loikalla huikean kasvun aikaan ja sitten Kataisen hallituksen toistuviin
pettymyksiin. Kerta kaikkiaan uskottavaa tarinaa. Kohta varmasti rysähtää.”
Tiesin entuudestaan, että Viljon sarkasmi oli
purevimmillaan aamutuimaan.
- Mutta onko hän varsinaisesti pahanilmanlintu,
kysyin, kun olimme rikkoneet Guinnessiemme vaahtorenkaan. - Ovathan monet
muutkin sanoneet, ettei sikspäkki kestä loppuun saakka ja että edessä on
taloudellinen ja poliittinen umpikuja. Ei se enää tunnu mitenkään raflaavalta
tai uudelta. Vanhaa virttähän se alkaa olla.
”Virttä ja virttä. Voihan se niinkin olla. Mutta
veikkaisin, että tässä vaiheessa demareiden ja kokoomuksen housut alkavat jo
tutista. Ei niitä galluppeja aivan turhaan tehdä. Nyt ne alkavat jo polttaa
hallituspuolueiden näpeissä. Tarkan pelottelu osuu arkaan paikkaan. Se on
laskelmoitua. Harkittua.”
- Tuota on vaikea uskoa. Kenen asialla Tarkka nyt liikkuisi
…
”No, omalla asiallaan tietysti. Besserwissereillä on
aina kysyntää. Pahanilmanlintujahan pidetään usein unilukkareina, herättäjinä.
Politiikan taivaalle niitä tulla tupsahtaa vähän väliä.”
- Siitä tuleekin mieleeni uusin unennäkijä ja
salaisten äänten kuulija, josta en ollut kuullut mitään ennen kuin luin aivan
sattumalta keski-iän ylittäneestä hommafoorumilaisesta kaverista, joka pitää
itseään Jumalan profeettana ja on nyt perustamassa uutta puoluetta itselleen.
Siinä joutuvat kyllä soinit ja räsäset vapisemaan, ehkä myös sipilät. Taivas on
tosin jo niin täynnä EU:n tuhoa ennustavia pahanilmanlintuja, että uudelle
tulokkaalle saattaa tulla vähän ahtaat paikat.
”Niiden hourupäiden varaan minä en paljoa laske.
Saavat saarnata vapaasti omia saarnojaan. Sen sijaan kuuntelin aika tarkalla
korvalla Mikko Kososen saarnaa Hän puhui
strategisesta ketteryydestä, jota
tarvitaan nyt, koska ”Suomi toimii lyhytnäköisesti ja jäykästi (Suomen
Kuvalehti 30/2013, Tapani Ruokanen: ”Uusi malli Suomelle”). Siinä ei ole kuin
aavistus pahanilmanlinnun äänestä …”
- Väärin,
minun oli pakko keskeyttää ennen kuin Viljo alkaisi selostaa SITRAn
yliasiamiehen haastattelua, johon minäkin olin jo ehtinyt tutustua.
- Vaikka Ruokanen kirjoittaa, ettei Kosonen syytä
työmarkkinaosapuolia, ei puolueita, ei ministereitä, ei heidän nuoruuttaan eikä
siskpäkin laajaa pohjaa, hän on tosiasiassa suuren luokan pahanilmanlintu,
todellinen pelottelija. Hän on vain astetta taitavampi, modernimpi ja
syvällisempi kuin valtakunnan historioitsija. Puhe skotlantilaisesta ilmiöpohjaisesta hallinnosta, lyhyestä paperista (hallitusohjelmasta) ja ketteryydestä on tosiasiassa rankkaa
kritiikkiä koko poliittista järjestelmäämme kohtaan. Se on hämäystä,
seireeninlaulua, johon tarkkaavainenkin lukija helposti nukahtaa. Sehän on
puhdashenkistä asiantuntijademokratian saarnaa.
Siitä on vain kukonaskel diktatuuriin.
”Ok. Sen minäkin ymmärsin, mutta kiteytäs nyt
tarkemmin.”
- Meidän perustuslaissamme viitataan vain
epämääräisesti puolueisiin ja itse asiassa kiistetään niiden tosiasiallinen
vaikutusvalta imperatiivisen mandaatin kiellolla. Puolueet ovat kuitenkin
olleet koko itsenäisyytemme ajan poliittisen järjestelmämme peruspilareita.
Niille on rakentunut joustava ja moniarvoinen monipuoluejärjestelmämme. Ne ovat
olleet demokratian, kansanvallan, portinvartijoita. Nyt Kososen (eli siis
SITRAn) tulevaisuuden skenaariossa, puolueille jäisi vain megatrendien rakentajan rooli. Se vaikuttaa niin kauniilta, että
tippa tulee oikein silmään. Mutta todellisen demokratian kanssa sillä ei ole
mitään tekemistä.
- SK:n haastattelussa Mikko Kosonen kiteyttää asian
näin:
”Pääministerin toimiston mandaatin ja resurssoinnin
pitäisi olla vahvemmat, jotta se kykenisi kunnolla koordinoimaan ja ajamaan
yhteisiä asioita. Pääministerin kanslialla tulisi olla vahva rooli kansallisen
strategian kehittämisessä. Tämä tarjoaisi pohjan tuleville hallitusohjelmille,
joiden toimeenpanoa valtioneuvoston kanslia myös seuraisi.”
- Tämä lienee suoraan talouspolitiikan (konsernihallinnon)
oppikirjasta. Puolueet vain ”visioisivat hieman sitä, miten Suomea johdetaan
jatkossa”. Todellista valtaa käyttäisi konsernin johto eli pääministerin
toimisto.
”Maukasta hunajaa, sanoi Björn-Nalle, kun
mehiläispesän rikkoi.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti