224. Yhteiset pelisäännöt 140310

”Urheilussa pelisäännöt ovat yleensä aika selkeitä. Niistä on mustaa valkoisella monessa paikasa ja niitä noudatetaan tarkasti. Rikkomuksista rangaistaan rivakasti eikä niistä yleensä synny pahoja jälkipuheita. Mitä nyt ennen vanhaan ammattilaisuudesta ja nykyisin dopingista, kun raha on päässyt tunkeutumaan joka paikkaan. Tosi pahoja arpia jää harvoin. Pintanaarmuja kylläkin.”

Viljo Vähänen oli taas palannut retkiltään, kun kevätaurinko jo herätteli ensimmäisiä krookuksia. Nyt hän halusi välttämättä puhua Suomen Kuvalehden pääkirjoituksesta (SK 10/2014), jossa väitettiin, että ”Putin koettelee yhteisiä pelisääntöjä.”

Kirjoituksen kuvituksena oli vanha, venäläinen maatuska, jolla oli kainalossaan kalashnikov ja jonka vatsasta tirkisteli hahmo, jonka tunnistimme heti Viljon kanssa Venäjän presidentti Vladimir Putiniksi.

Eikä siinä kaikki. Pilapiirtäjä oli maalannut Maatuskan kotipelloille Ukrainan, Viron, Latvian ja Liettuan lippujen ääreen pikku maatuskoja ja horisonttiin myös Suomen lipun ja Suomi-Neito maatuskan, jota ei juurikaan erottanut kuvasta.

Viljo jatkoi: ”Mutta politiikassa pelisäännöt ovat paljon mutkikkaamat kuin urheilussa. SK:n pääkirjoitus pilakuvineen kurvailee aika holtittomasti tässä maastossa. Se nosti ainakin minun karvani pystyyn. Kokonaisuus on tyylitön ja mauton. Sanat sinkoilevat kyllä mahtipontisesti kuin salamat, mutta niiden valossa tulee kylmä.”

- Taisitpa osua aika oikeaan, sain sanotuksi, ennen kuin Viljo jatkoi ja kävin ottamassa kirjahyllyni reunalta kylmän sodan loppuvaiheilla sinne nostamani puisen maatuskan, jonka päällimmäisenä hahmona oli Leonid Iljitš Brežnev kunniamerkkeineen ja viinapulloineen, sen sisällä Nikita Sergejevitš Hruštšov maissintähkä kädessään, sen alla Josif Vissarionovitš Džugašvili, vallankumousnimeltään Josif Stalin ja sisimpänä Vladimir Iljitš Lenin.

- En kyllä muista tarkalleen, mistä ja milloin tämän sain, mutta olen säilyttänyt sen siltä varalta keskustelu politiikan pelisäännöistä joskus viriäisi. Ja kuinka ollakaan. Se hetki koitti nyt.

Kun olin purkanut maatuskani ja näyttänyt Viljolle, mitä se oli syönyt, ja koonnut sen jälleen uudelleen, pääsimme takaisin SK:n pääkirjoitukseen ja sitä kautta Ukrainan ja Krimin tilanteeseen.

Totesimme, että tiedotusvälineet ovat olleet hereillä kaiken aikaa, ja että tuntikohtaisia tilanneraportteja tulee monesta torvesta niin kovalla vauhdilla, että niihin alkaa jo kyllästyä.

Jyvät ja akanat alkavat vähitellen erottua toisistaan, vaikka oikeata tietoa on edelleenkin vaikea seuloa disinformaatiotulvan keskeltä.

Kun suurta räjähdystä ei kuitenkaan ole vielä tapahtunut, on pakko yrittää seisoa vain omilla jaloillaan ja arvailla, mihin suuntaan tässä oikein ollaan menossa ja mihin tämä kaikki lopulta johtaa.

Totesimme Viljon kanssa (kun ensimmäinen tunneryöppy oli laimentumassa), että SK:n pääkirjoittaja oli varmaankin yhtälailla eksyksissä kuin mekin, vaikka esiintyi varmana ja tietävänä: ”Siksi Putinin käsitys todellisuudesta on virheellinen ja kestämätön.”

Emme kuitenkaan ymmärtäneet pääkirjoittajan lähtökohtaa, että ”Suomen turvallisuuspoliittinen ympäristö on muuttunut kuin huomaamatta uudeksi.”.

”Sehän ei tietenkään pidä paikkaansa, ” Viljo jatkoi. ”Emmehän me näitä kahtakymmentäkolmea vuotta, jotka ovat kuluneet Neuvostoliiton lakkauttamisesta, ole missään umpiossa eläneet. Päinvastoin. Suomi on päivittänyt oman asemansa muuttuvassa Euroopassa aivan kohtuullisella tavalla. Kertaakaan emme ole olleet eksyksissä enkä usko, että Ukrainan ja Krimin tapahtumat meitä eksyttäisivät nytkään. Ellei joku tieten tahtoen ala heittää varjoja ja verkkoja meidän eteemme, vakuuttamalla esimerkiksi, että meidän pitäisi hankkia jostakin turvatakuita tulevaisuuttamme varten. Sellaiset haaveilut ja maanittelut rikkovat juuri niitä yhteisiä pelisääntöjä, joista SK nyt marisee pääkirjoituksessaan. Nyt on, päinvastoin, skarpattava siinä, että pysyttelemme vain ulkopuolisina tarkkailijoina suurvaltojen välisissä riidoissa. Jos joku tykkää nimittää sitä puolueettomuudeksi, niin olkoon se sitten sitä. Tässä suhteessa voisimme hyvin ottaa esimerkkiä urheilun pelisäännöistä. Pelataan reilusti ja kunnioitetaan tuomarin päätöksiä … ”

- Kuka on meidän turvallisuuspolitiikkamme tuomari?

”Älä nyt saivartele! Tiedät aivan hyvin, mitä tarkoitan. Meillä on oma eduskuntamme. Me säädämme itse omat lakimme. Me seisomme omilla jaloillamme. Meillä on oikeus olla myös itsekkäitä ja ylpeitä omasta itsenäisyydestämme. Myös itsepäisyydestämme, jos sitä tarvitaan. Me olemme harjoitelleet omia taitojamme ja yleisiä pelisääntöjä jo kohta sata vuotta. Eikö sinulle riitä, että tällä perusteella osaamme olla tuomareita myös itsellemme?”

- Mutta eihän me EU.ssa …

”Lopeta. Lopeta heti,” Viljo oikein ärähti. ”Minusta on inhottavaa, että joku aina haluaa tyrkyttää EU- ja Nato-korttia minun pelilaudalleni ja ajaa minua nurkkaan niiden avulla. Älä luule, etten minä ymmärrä mitä, Euroopan Unionin jäsenyys tarkoittaa tai että mitä puhe Nato-optiosta pitää sisällään. Usko nyt jo sinäkin, että Nato ja EU kuuluvat myös minun pelilaudallani niihin asioihin, jotka minun on suhteutettava omaan turvallisuuspoliittiseen ajatteluuni. Eivät ne ole minulle mörköjä eivätkä taivaita! Niihin on vain suhtauduttava tavallista tiukemmin ja tavallista varovaisemmin.”

- Okei, okei. Älä nyt hiilly. Näinhän se on. Olet aivan oikeassa. Mutta kun Suomen Kuvalehtikin nyt väläyttää sodan uhkaa Euroopassa ja sanoo, että ”perinteiset keinot tämän uhan torjumiseksi diplomatian lisäksi näyttävät nyt entistä tärkeämmiltä”, ajattelin vain tsekata, oletko samaa mieltä perinteisistä keinoista kuin lehden pääkirjoittaja, joka ei vain viitsinyt sanoa, että sellaisia keinoja on periaatteessa vain kahdenlaisia: joko aseistaudutaan itse tai pyydetään jotakuta avuksi. Varmemmaksi vakuudeksi pääkirjoittaja tuo vielä esille Venäjän sotaharjoitukset Viipurin lähellä. Kun minä yhdistän ne maatuskan mahasta tirkistelevään Putiniin, aloin jo ihmetellä, että kuka tässä oikein koettelee yhteisiä pelisääntöjä …

”Ahaa … Jees … Onhan tämä Krimin tilanne aikamoinen sotku. Siinä on nyt vielä niin monta juonetta päällekkäin, että lienee parasta odottaa ainakin muutama päivä, mihin tämä tilanne johtaa … ehkäpä Edward Snowdeninkin tietolähde alkaa vähitellen kuivahtaa.