227. Helmiä sikojen sekaan 140323

Kun helmiä alkaa putoilla sikojen sekaan, on paimenpojan syytä nousta varpailleen voidakseen erottaa aidot helmet puisista, rautaisista ja muovisista. Vaikka siat ovat tunnetusti viisaita eläimiä ja kaikkiruokaisia, on sikopaimenen kuitenkin vahdittava, etteivät hänen suojattinsa joutuisi vaaralle altteiksi eli söisi jotakin sellaista, joka saattaisi sekoittaa niiden ajatukset ja tehdä ne hulluiksi taikka pahimmassa tapauksessa vaarantaa jopa niiden hengen.

Sikopaimenen homma ei ole helppo. Päinvastoin. Monta kertaa hänen on vaikeaa erottaa, mikä on oikeaa ja hyvää ravintoa kokonaiselle sikalaumalle, legiolle, jonka hän on saanut vartioitavakseen. Sikopaimenen elämä voi olla täynnä yllätyksiä ja mullistuksia, kuten esimerkiksi niillä paimenilla, joista kerrotaan Markuksen evankeliumin 5. luvussa.

Näin tapahtui Genesaretin järven toisella puolella, jossa Jeesus Nasaretilainen paransi ”haudoista tulleen miehen, joka oli saastaisen hengen vallassa.”

Aina silloin tällöin tuo tarina osuu silmiini, kuten tänä sunnuntaiaamuna, kun yritin jotenkin pitää pääni pinnalla siinä valtaisassa tiedontulvassa, jonka Krimin tapahtumat synnyttivät ja joka nyt velloo ympärilläni kuin musta myrsky.

Pieni kertaus.

 Hän (tuo riivattu) asusti haudoissa, eikä kukaan enää voinut häntä kahleillakaan sitoa, sillä hän oli monta kertaa ollut sidottuna jalkanuoriin ja kahleisiin, mutta oli särkenyt kahleet ja katkonut jalkanuorat, eikä kukaan kyennyt häntä hillitsemään. Ja hän oleskeli aina, yötä päivää, haudoissa ja vuorilla, huutaen ja runnellen itseään kivillä … (ja kumarruttuaan Jeesuksen eteen) Minä vannotan sinua Jumalan kautta, älä vaivaa minua … Niin siellä oli lähellä vuorta suuri sikalauma laitumella ja ne pyysivät häntä sanoen. ”Lähetä meidät sikoihin, että menisimme niihin.”, ja hän antoi niille luvan. Niin saastaiset henget lähtivät miehestä ja menivät sikoihin. Silloin lauma, noin kaksituhatta sikaa, syöksyi jyrkännettä alas järveen ja ne hukkuivat.

Tarina näyttää kiehtoneen myös James Joycea (ks. Ulysses, s. 354, alaviite 155). Sen mukaan niiden (sikalaumojen) paimentajat pakenivat ja kertoivat siitä kaupungissa ja maataloissa. Ja kansa lähti katsomaan, mitä oli tapahtunut.

Tieto yllättävistä tapahtumista kulki noihin aikoihin suusta suuhun ja levisi siis paljon hitaammin kuin nykyisin, jolloin se kiertää lähes valonnopeudella hetkessä ympäri koko maapallon.

Tuolloinkin ihmiset tulivat joukolla töllistelemään ihmeitä.

Tiedon nopeus ei kuitenkaan ole tämän tarinan opetus, vaan se, että sikopaimenet menettivät koko laumansa, työnsä ja elinkeinonsa, koska hulluus (saastaiset henget) oli iskenyt heidän suojatteihinsa.

Ja mistä siat olivatkaan imaisseet tuon hulluuden sisäänsä?

Markuksen mukaan syy ei ollut sioissa itsessään eikä sikopaimenissa, vaan heistä/niistä täysin riippumattomassa, ulkopuolisessa voimassa, jonka olemassaolosta heillä/niillä ei ollut mitään käsitystä.

Symbolisella tasolla tämä viittaa tietysti uskontoon (Jeesus Nasaretilaiseen). Ja kuten olemme niin usein nähneet, uskonnolla (uskonnoilla) on tapana sekoittaa päitä!

Eikä tarvinne kuopaista kovin syvältä, kun löydämme myös Krimin kohtaloista ja koko ihmiskunnan tarinasta, kaikilta mantereilta ja kaikista ilmansuunnista, saman hulluuden lähteen, josta Markus kertoo evankeliumissaan.

Mutta tuolle, hyllyvälle, suolle ei tarkoitukseni ollut tällä kertaa uskaltautua, vaan palaan takaisin sikopaimenten pariin.

”Älkää heittäkö helmiä sioille.”

Näinhän me olemme tottuneet hokemaan ja näillä hakusanoilla löytyy Googlesta loputon määrä tarinoita.

Tämä maksiimi, ajattelemisen ja toiminnan perusohje, on luonnollisesti kovin vaarallinen, koska se pakottaa sanojansa vetämään käsitteellistä  rajaa helmien, niiden heittäjien ja sikojen välille, jolloin sanojasta tulee herkästi leimakirveen heiluttaja.

Ja, kuten aluksi yritin sanoa, on olemassa erilaisia helmiä. Yhtä ja samaa helmeä, voi joku pitää oikeana ja suurenmoisena, ja joku toinen vääränä ja ala-arvoisena.

Joku saattaa kyllä löytää mielestään oikean helmen jokihelmisimpukan sisältä, mutta joku toinen löytää siitä kuitenkin virheitä ja epäpuhtauksia.

Lopputulos ratkaisee, mutta sekin on aina (paitsi ehkä matematiikassa) kiinni katsojan silmästä tai korvasta.

Rohkenen kuitenkin todeta (vaikkakin vain alustavasti), että minun (sian) kaukalooni on Krim-keskustelussa tipahtanut muutamia helmiä, joiden suhteen odottaisin paimenpojaltani jonkinlaisia ohjeita, koska omat kykyni arvioida niiden vaarallisuutta tai hyödyllisyyttä ovat kovin puutteelliset.

Tästä muutama esimerkki, joihin merkitsen (+) tai (-) merkit sen mukaan kuinka itse arvioin näiden helmien ominaisuuksia.

(1) Vladimir Putinin puhe (+++). Hesari teki tärkeän ja monessa suhteessa hyödyllisen poliittis-historiallisen teon julkaisemalla puheen suomennoksen kokonaisuudessaan. Toivottavasti minun laumani rohkenee nuuskia sitä huolellisesti. Oma arvioni sen aiheuttamista reaktioista (ks. 226. Jääkylmää retoriikkaa 140321) oli aivan liian hätäinen, koska tein sen ennen kuin olin lukenut Hesarin käännöksen. Nyt olen lukenut sen ällätikun kanssa kokonaan, ja olen iloinen, että tuo helmi putosi siihen karsinaan, jossa itse maiskuttelen Krimin tarinoita. En tunne tarvetta sen vuoksi syöksyä jyrkännettä alas järveen ja hukuttautua. Seison mieluummin helmi kourassani tukevasti rantatöyräällä.

(2) Suomen Kuvalehden pääkirjoitus (11/2014) Venäjä vaipuu menneisyyden lumoihin (---). Naapurin nimeäminen ”roistovaltioksi”  ja rujo väite, että ”Venäjä menettää äänensä kansainvälisessä yhteisössä” sekä siihen liittyvä ylenpalttinen suitsutus Ukrainan väliaikaiselle hallitukselle, jonka pääministeri kiertelee läntisen maailman hoveissa kuin Suuri Vapahtaja, ärsyttää no end. Nämä seikat tekevät tästä helmestä ruman ja vastenmielisen.

(3) Jarmo Koponen (21.3.2014) Venäjä on liukunut autoritarismista totalitarismiin (-). Moskovan Carnegie-instituutin tutkijan Lilia Ševtsovan siteeraus, että ”Putinin Venäjä voi olla olemassa nykyään ainoastaan militaristisena valtiona, joka etenee vääjäämättä kohti totalitarismia sen kaikilla herkuilla”, kertoo tämän helmen perusvärin.

(4) Timo Vihavainen (21.3.2014) Venäjät pysyvät erillään (++). Hyvä ja valaiseva puheenvuoro Ukrainan ja Venäjän suhteista.

(5) Juha Ristamäki (22.3.2014) Kollaa kesti – silloin joskus (-/+). Päättäjien pitäisi ottaa kädet pois taskuistaan, jotta Suomi pääsisi pyrkimään Natoon, mutta ”ei Venäjä missään vaiheessa tulisi Suomen Nato-jäsenyyttä mukisematta nielemään. Se voisi jopa yrittää radikalisoida Suomessa asuvia venäläisiä”. Tämä on näitä kiikunkaakunhelmiä, joiden kanssa sikopaimen joutuu pähkäilemään tuskanhiki otsallaan.

On tietysti tärkeää, että meitä, sikoja, ylipäätänsä ruokitaan. Jos eläisimme täydellisessä (uutis)pimennossa, jossa emme saisi omilla kärsillämme nuuskia ja haistella, mitä kaukaloomme päivittäin tuodaan, tilanne olisi todella paha ja surkea.

Nyt erilaisia helmiä putoilee sekaamme, ja pääsemme itse arvioimaan, syömmekö ne ahmaisten tai varovaisesti nuuskien vai työnnämmekö ne kokonaan syrjään.

Näin on hyvä. Eläköön vapaus!