233. Syyllisyydestä 140418

See That My Grave Is Kept Clean

Varhain pitkäperjantaiaamuna ajatukseni lähti kummalliseen liitoon. Vähän pelottavaankin.

Kuka on syyllinen Jeesus Nasaretilaisen tuskalliseen ja hirvittävään teloitukseen? Olisiko minunkin kannettava osani tuosta syyllisyyden taakasta? Mitä syyllisyys on?

Syyllisyys tarkoittaa psykologiassa ja psykiatriassa ensisijaisesti väärin tekemisen tunnetta ja tuskallista tietoisuutta siitä, että on tehnyt jotakin moraalisesti väärää tai rikkonut lupauksen. Mikäli syyllisyydentunne syntyy ilman järkevää syytä ja kehittyy kestämättömäksi, voi kyseessä olla oire psykoottisesta depressiosta (Google).

Kun vain pari silmänräpäystä sen jälkeen, kun olin kirjoittanut edellä olevat sanat tietokoneellani, tapoin etusormeni julmalla painalluksella pienen pienen kärpäsen, joka oli tullut tervehtimään minua aamutuimaan päästämättä inahdustakaan, vaan lenteli vain hilpeästi mutkitellen hiireni ympärillä, syyllistyinkö moraalisesti tuomittavaan tekoon? Oliko tuohon tekoon jokin järkevä syy? Vai oliko tekoni takana vain tunne siitä, että minulla oli oikeus tappaa tuo pieni olio?

Jeesus Nasaretilainen ja pieni kärpänen kirjoituspöydälläni painivat vähän eri sarjoissa, mutta samasta asiasta on kuitenkin kysymys.

Syyllisyydestä. Syyllisyyden tunteesta.

Olenko siis vaipumassa psykologiseen depressioon!

No way!

En toki, mutta syyllisyyden tunteesta voisin kyllä jatkaa itsetutkistelua.

Itse asiassa olen tuntenut monta kertaa aikaisemminkin jonkinlaista syyllisyyttä siitä, että olen huitaissut pienen kärpäsentapaisen hyttysen kuoliaaksi, kun se tulee röyhkeästi häiritsemään kirjoittamistani, mutta Jeesus Nasaretilaisen suhteen en kyllä ole osannut kantaa minkäänlaista syyllisyyttä. Se ei ole juolahtanutkaan mieleeni.

Mutta kun on siis pitkäperjantai ja erilaiset kanavat ovat tulvillaan kuvia tuosta teloituksesta, se vain välähti mielessäni.

Itse asiassa ajatus pompahti ylös, kun luin Suomen Kuvalehdestä (15/2014) Herman Raivion lyhyen arvion Ferninand von Schirachin kirjasta Syyllisyys (Suom. Raija Nylander, Atena, 2014) ja heti perään Matti Komulaisen kirjoituksen Pitkä Marssi. ”Miten Laibach-yhtyeen manifesteihin ja nahkauniformuihin pitäisi suhtautua”. Sen lopussa hän viittaa Blind Lemon Jeffersonin bluesiin, jossa kehotetaan pitämään huoli siitä, että ”hauta on puhdas”.

Kaikenlaiset assosiaatiot pyrähtivät lentoon!

Käärittiinkö Jeesus Nasaretilainen teloituksen jälkeen puhtaaseen pellavakankaaseen ja jäikö Torinon käärinliinaan hänestä merkkejä?

Torinon käärinliina on suorakaiteen muotoinen, 437 x 111 cm pitkä, yhdestä kappaleesta valmistettu pellavakangas, joka on kudottu ns. kolme-yhteen kalanruototoimikas – tekniikalla. Käärinliinan vasemmassa laidassa kulkee yksinkertaisella saumalla kiinnitetty noin 8 cm levyinen kaista, joka on samaa materiaalia kuin pääkangaskin. Kankaalta erottuu paljain silmin epäselvä miehen hahmo sekä etu- että selkäpuolelta. Hahmo on voimakasrakenteinen, pitkätukkainen ja -partainen ja se on vainajan asennossa. Hahmon kädet on asetettu sukuelinten eteen. Syvän punertavat läiskät, joiden on tutkimuksissa todettu olevan oikeaa verta, erottuvat selkeämpänä kuin itse hahmo (Google).

Keveneekö syyllisyyden taakka, jos hauta on puhdas? Voitaisiinko tänä päivänä joku henkilö (Pilatus) tai jokin taho (juutalaiset, roomalaiset) panna rikosoikeudelliseen vastuuseen Jeesus Nasaretilaisen telottamisesta? Tai onko joku henkilö (?) tai taho (?) vastuussa siitä, mitä Ukrainassa nyt tapahtuu … tai Syyriassa … Libyassa … Afganistanissa … Kosovossa … Vietnamissa … Koreassa … Hiroshimassa …

Eikä aikaakaan, kun löysin (Googlesta tietenkin) mielenkiintoisen kirjoituksen syyllisyyden tunteen evolutiivisesta kehityksestä.

Ryhmässä eläminen johti siihen, että uusia evolutiivisia adaptaatioita alkoi kehittyä. Tarvittiin kyky, jonka avulla ihminen pystyi yhtäaikaa ottamaan huomioon sekä itsensä että toiset. Varhaiset esi-isämme saattoivat pohtia, että naapurin tehokkaita metsästysaseita ei kannata varastaa vain siksi, että saisi itse nopeammin metsästettyä ruokaa. Oli järkevämpää säilyttää suhteet muihin, koska se pidemmällä aikavälillä palveli myös yksilön omaa etua.

Kun aluksi kirjoitin, että ajatusteni liito tuntui pitkäperjantaiaamuna hieman pelottavaltakin, voin nyt päästää rauhallisin mielen tuon pelottavuuden aspektin lentämään taivaan tuuliin.

Syyllisyyden tunteesta ja sen tunnistamisesta löytyy myös rakentavaa, positiivista energia.