Viljo Vähänen on joskus tolkuton mies. Sen
annan hänelle usein anteeksi, koska niin monta kertaa minulle on käynyt niin,
että unohdan, kuka hän on. Siis kertaalleen kuollut.
Kuten tänään. Lankalauantaina.
”Oletko humalassa?”
Sain selittää pitkään, mikä on humalan ja
kännin ero ja että olin kyllä ottanut burgundinpadan
kanssa pari lasillista punkkua ja
katsonut, kuinka suomalainen snookeristi taisteli maailman ykköstä vastaan,
mutta ettäkö olisin humalassa.
Ei helvetissä.
Sitä sanaa en tietenkään käyttänyt, koska
meillä on Viljon kanssa sellainen sopimus,
että emme käytä kirosanoja, ja olin kertonut hänelle, että sellainen käytös oli
myös minun klubillani rangaistava teko, josta pahimmillaan joutuu pistämään
kaksi euroa kiroilukirstuun, etenkin jos
on äkkipikaistuksissaan päästänyt livauttamaan suustaan v-kirjaimella alkavan
sanan, joka ole villahattu.
En ollut siis humalassa.
Mutta aloimme keskustella tolkuttomuudesta.
Onko tässä maailmassa, jossa nyt elämme mitään tolkkua?
Pääsimme heti yhteisymmärrykseen siitä, ettei
puhuta järjestä eikä älykkyysosamääristä, mikä tuntuu joillekin olevan lähes
huumausaineen kaltaista älyruokaa.
Meille tolkku on kansanjärkeä.
Joku kutsuu sitä talonpoikaiseksi viisaudeksi joku toinen ihan tavalliseksi
järjeksi.
Mutta ajattelimme Viljon kanssa – päissämme koska tarjosin hänelle puolet
toisesta Como Surista - että tolkulla on jokin strategisesti tärkeä
merkitys. On osattava ajatella ulkopolitiikassa käytännöllisesti,
tolkullisesti.
Olimme siis menneet syvälle päivänpoliittiseen
tilanteeseen.
Ukrainaan.
”Minä luin netistä Elisabeth Rehnin lausunnon”,
Viljo huokaisi. ”Mutta kun katsoin töllöstä hänen esiintymisensä, siinä ei
ollut mitään tolkkua. Pelkkää pehmeää lällytystä. Joku toimittaja oli yrittänyt
tehdä siitä draamaa, mutta eihän siitä mitään tullut.”
Hupsista!
- Mutta onhan hänellä korkea virka tai ainakin
puolivirallinen asema. Ja onhan hän tolkuissaan.”
”Kyllä kyllä. Mutta onko siinä mitään tolkkua,
että meitä ajetaan nyt kaikin, hepeneinkin, voimin Naton syliin. Sotilashan
Elisabetkin tietysti on, mutta olisin
odottanut häneltä jotakin tolkkua tässä tilanteessa. Nyt hän heittäytyi kuin
lastu laineille. Hänkin odottaa varmaan, että elämän suuri virta vie hänen
pikku lastunsa suurille ulapoilla, joilla seireenit laulavat ikuista vapauden
ja demokratian hymniään.”
Viljo oli taas vauhdissa.
Ulkopolitiikkaan on vaikeaa löytää mitään
tolkkua, kun koko maailma on niin rajussa liikkeessä.
- Ehkäpä meidän pitäisi jälleen kerran luottaa
August Ehrensvärdiin: Eftervard, stå
här på egen botn, och lita icke på främmande hielp.
Siinä
on tolkkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti