235. Hivuttamisesta 140424

”Hivutetaanko Suomea vaivihkaa Natoon?”

Kysymyksen esitti eilen Perässähiihtäjä omassa blogissaan ja sai heti kymmeniä vastauksia, joita selailin tänään aamutuimaan. Kaikki ymmärsivät, että hivuttaminen on salassa pidettyä toimintaa. Sitä vahvistaa tietysti myös sana vaivihkaa.

Haluaako Suomi päästä salaa sotilasliitto Naton täysjäseneksi? Siis hivuttautua vaivihkaa?

Tätä ehti jo paheksua eduskunnan ulkoasianvaliokunnan kokoomuslainen varapuheenjohtajakin, joka on liputtanut jo pitemmän aikaa täysjäsenyyden puolesta. Hän näytti saaneen vahvaa tukea myös Perässähiihtäjän kommentaattoreilta.

Ensikommenteiden pohjalta näyttää kuitenkin siltä, että kyse on pelkästä asiantuntemattomuudesta. Sen sanoi selvällä suomenkielellä mies, joka on ollut pitkään valmistelemassa keskeisiä ulkopoliittisia tekstejä. Kun hänellä on siten myös selkeä käsitys hivuttamisesta, otan hänen kommenttinsa kokonaisuudessaan tähän.

”Valtioneuvoston laatimat Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevat selonteot kannattaa Perässähiihtäjän ja muidenkin lukea huolella, vaikka ne totuuden nimissä ovat aika puuduttavaa tekstiä (tiedän, kun olen ollut niitä kynäilemässä!). 
Jos ne kuitenkin jaksaa kahlata läpi, eivät asiat tule yllätyksinä. Ainakin parissa viimeisimmässä selonteossa on kerrottu avoimesti, että Suomi valmistelee ns. isäntämaasopimusta (Host Nation Support), jotta Suomella olisi mahdollisimman suuret valmiudet ottaa vastaan kansainvälistä apua kriisitilanteessa. Viimeisin niistä on vuodelta 2012.” (Pauli Järvenpää)

Nykyisessä mediaviidakossa käy helposti juuri näin. Asialliset tekstit katoavat aamu- ja iltahämärään. Lukutaidottomuus kasvaa. Aavistukset, haikailut, pelot ja unikuvat valtaavat näyttämön.

Selvät tosiasiatkin hämärtyvät.

Kuten se tosiasia, että Nato-jäsenyys toisi Seutulankin lentokentälle nykytilanteessa paksumahaisen, jättimäisen sotilaskoneen, jonka uumenista purkautuisi Suomen maakamaralle vieraan valtion sotilaita, kuten nyt tapahtui Puolassa ja varmaankin pian tapahtuu kaikissa Baltian maissa. Oletettavasti näillä uusilla Naton jäsenmailla on yksiselitteinen isäntämaasopimus läntisen sotilasliiton kanssa.

Sellainen siis puuttuu Suomelta.

Olisiko tällainen sopimus askel Nato-jäsenyyden suuntaan? Hivuttautuuko Suomi kohti Naton täysjäsenyyttä valmistellessaan tällaista sopimusta?

Mielestäni vastaus on myönteinen eikä sitä pitäisi yrittää kätkeä ”puuduttaviin teksteihin”, jotka eivät näytä auenneen edes kaikille kansanedustajillekaan, vaikka olemme valinneet heidät edustamaan Suomen kansaa.

Voi tietysti olla mahdollista, että jotkut hevosurheilusta kiinnostuneet kansanedustajat ovat ymmärtäneen hivuttamisen aitona hevosterminä.

Googlesta löytyi nimitäin termistä tällaiselle jalkamiehelle mukavan tuntuinen selitys:

”Hivuttaminen tarkoittaa sitä, että hevonen lyö liikkuessaan jalallaan viereistä jalkaansa, mikä johtuu usein virheellisestä jalka-asennosta.”

Jaha.

Että olisiko tässä nyt kysymys ulkopoliittisesta jalkaviasta? Että vasen jalka ei tiedä, mitä oikea jalka tekee?

Perässähiihtäjän kommentteja lukiessa tuli vähän sellainen tunne, että Nato-keskustelusta pilkistää esille vanha ja tunnettu vasemmsito-oikeisto viritelmä. Siansorkka. Sehän on koko itsenäisyyden ajan sotkenut tai ainakin hämärtänyt ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua.

Entäpä jos Nato-keskustelussa olisikin kyse sakinhivutuksesta? Ketkä silloin muodostaisivat ”sakin” ja keitä oltaisiin hivuttamassa?

Yleensähän sakinhivutus kohdistuu johonkin yksinäiseen, yleisistä käyttäytymis- tai pukeutusmisnormeista poikkeavaan kohteeseen. Ihmiseen. Ryhmään. Tai joskus jopa kokonaiseen valtioon.

Voisiko puolueeton Suomi olla sellainen kohde, jota sotilaallisesti liittoutuneet maat – Euroopan suuri enemmistö – haluaa nyt kurittaa oikein kunnolla?

Tai. Olisiko nyt kysymys siitä, että ne (täällä Suomessa), jotka satavarmasti tietävät, että ”ryssä on ryssä vaikka voissa paistais”, haluavat nyt iskeä tyhmää ja sinisilmäistä suomipoikaa kuin vierasta sikaa?

Seuraanpa jatkossakin mielenkiinnolla, kuinka Perässähiihtäjän kysymykseen vastataan Hesarin palstoilla, jonne en kuitenkaan itse ole tunkeutumassa.

On hyvä, että Unski Hämäläinen pitää tiukasti kiinni siitä, että hän hyväksyy vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit. Näin kukaan ei pääse vaivihkaa hivuttamaan hänen palstalleen.