359. Crucifixion 150519

Uutinen kertoi 16.5.2015: ”Latviassa on kehkeytynyt skandaali, kun tuntematon tekijä pystytti pääkaupunki Riian keskustaan luonnollisen kokoisen, ristillä riippuvan Putin-nuken. Installaatiossa tummaan pukuun, valkoiseen paitaan ja solmioon puettu luonnollisen kokoinen nukke riippuu punaisella ristillä. Kyseessä on eräänlainen taideteos ja huomion herättäjä viereisessä rakennuksessa sijaitsevalle nykytaiteen näyttelylle.”

Samassa uutisessa kerrottiin Venäjän suurlähetystön reaktiosta:

”Tällainen ei voi herättää muuta kuin äärimmäistä suuttumusta ja inhoa. Pidämme täysin sopimattomana tämän tapaisen provokatiivisen "taiteen" ilmaantumista EU:ssa puhetta johtavan maan pääkaupunkiin.”

Iltapäivällä Latvian tiedotusvälineet kertoivat, että näyttelyn järjestäjät olivat sulkeneet sen. Ilmeisesti ”taideteoskin” poistettiin saman tien.

Minua se ei kuitenkaan jättänyt rauhaan. Totesin vain, että provokaatiolta katkaistiin järkevästi heti mediasiivet enkä nytkään halua itse tapahtumaan enää enemmälti puuttua.

Se oli yhdellä sanalla sanottuna törkeä.

Sen sijaan olen kuluneiden kolmentoista päivän aikana miettinyt, mistä Putin-nuken ristiinnaulitseminen kertoo. Mikä saa ihmisen menemään äärimmäisyyksiin? Miksi ihmisen julmuus toista ihmistä kohtaan saa aikaan sellaisen hirveän kärsimysnäytelmän kuin crucifixion? Miksi vapaus, vapaa tahto, vääristyy loputtomaksi julmuuden ketjuksi, joka kerta toisensa jälkeen tukahduttaa ihmisyyden viimeisenkin hengenvedon?

Yllättäen löysin (erään) vastauksen Kirkko & Kaupunki lehdestä (Outi Heinola: ”Oman onnen tavoittelu ei riitä”, nro 18, 13.5.2015), jossa Jari Ehrnrooth pohtii oman onnen ongelmaa.

”Vapautemme pahin haaste löytyy sisältämme. Meillä on yhä sosiaalisen laumaeläimen aivot. Ne haluavat kilpailla ja voittaa. Ne on helppo orjuuttaa mielihyväpalkintoa tuottavilla aineilla ja elämyksillä. Niille vapaus on vapautta tehdä juuri niin kuin minä itse tahdon.”

Poliittinen vapaus on vain yksi kategoria tässä vapauden dilemmassa. Sen huumaavan valon sokaisemana pystytettiin punainen kidutuspaalukin Riian keskustaan.

Lainaan vielä Outi Heinolan kirjoitusta:

”Ehrnrooth kuvaa kuinka toisen maailmansodan jälkeen paljastui holokausti ja koettiin moraalinen konkurssi. Silloin nousi vasemmalta esiin eksistentialistisen vapauden kultti, jonka mukaan jokainen luo itse oman moraalinsa. Aivan samanlainen vapauden kultti nousi oikealta neoliberalismin muodossa.”

Se on hyvin sanottu.

Tänä päivänä tämä vapauden kultti näkyy irvokkaasti sellaisissa ylilyönneissä kuin Putin-nuken ristiinnaulitsemisessa.

Saatiinhan siitä meilläkin aikoinaan jonkinlaista esimakua silloin, kun taiteilija Harro Koskinen tuomittiin jumalanpilkasta (Sikamessias) ja kahdesta valtakunnanvaakunan häpäisemisestä (Sikavaakuna) 70:een kolmen markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 210 markkaa.

Samaan vapauden henkeen luen myös nimimerkki Takkiraudan ylenpalttisen innostuneet kirjoitukset, joissa Morgoth ristiinnaulitaan tuhansin piikein häpeäpaaluun! Niitä voi pitää samanlaisina kirjallisina installaatioina jollainen pystytettiin nykytaiteen museon eteen Riiassa.

Mutta mikä ratkaisuksi?

Vapauden kultti voi olla yhtä tuhoisa kuin mikä tahansa uskonto. Sekin voi siis synnyttää väkivaltaa. Siitä kirjoittaa mielenkiintoisesti Kaisa Halonen K&K:ssa (ks. ed.) referoidessaan Aini Linjakummun tutkimusta Uskonnon varjot. (”Kun uskonto varjostaa”).

Jari Ehrnrooth esittää tähänkin asiaan tärkeän näkökulman:

”Uskontoihin tulee helposti mukaan ideologiaa, joka pyrkii manipuloimaan ja pakottamaan ihmisten uskoa johonkin suuntaan. Silloin minulle tulee tunne: Minua ette saa! Mikään eikä kukaan saa tulla ihmisen ja Jumalan väliin. Se on minulle pyhän yhteyden lähtökohta.”

Crucifixion on vapauden kultin julma tuote. Käsittämättömän julma.