sunnuntai 8. marraskuuta 2015

404. Vivisektio 151108

Puhein soi jälleen kukonlaulun aikaan. Nyt arvasin, että se oli Viljo Vähänen, enkä hämmästynyt, koska tiesin, että hänkin oli kuullut uutisen. Sote on syntynyt. Hallitus ei kaadukaan. Suomi on pelastettu.
Viljon sanat putoilivat harvakseen. Vakavasti. Murheellisesti.
Vivisektio on alkanut. Ennen kuin napanuora ehdittiin katkaista. Se on raakaa. Brutaalia. Karmeaa katseltavaa. Ja kuunneltavaa. Tulee mieleen natsien ihmiskokeet rodun jalostamiseksi ...
Hei. Odotas nyt vähän. Nyt ollaan ihan toisella vuosisadalla...
Niin ollaan. Ja se tässä ihmetyttääkin. Lapsi syntyi monen vuoden odotuksen jälkeen. Eikä synnytys ollut mitenkään helppo. Taisi olla perätilassa. Mutta että heti aletaan leikkelemään. Kylmäsi. Tunteettomasti.
Nimet alkoivat putoilla.
Ainola. Parkkonen. Rinne. Kasvi, Tuomioja. Ville Niinistö. Aino-Kaisa Pekonen ... ja lisää tulee varmasti ennen maanantaita, jolloin napanuora katkaistaan ja ihmelapsi nostetaan näyttämölle.
Viljo sanoi katsoneensa A. Stubbin lehdistötilaisuuden tuoreeltaan. Suorana.
Kysymys ei ole yksityistämisestä. Kysymys ei ole yksityistämisestä. Kysymys ei ole yksityistämisestä. Kolme kertaa peräkkäin.
Se on sosiaalinen valinta, jossa valtiolla on vahva ohjausrooli. Tämä on ratkaisujen Suomi. Etupainotteisesti. Nyt se on sementoitu. Mutta onhan siellä evoluutiolauseke. Jos 18 ei onnistu, niitä vähennetään. Automaattisesti. Jonot poistuu!
Mutta vivisektoreitten julmat kädet eivät vapise.
Se on ehtymätön kultakaivos konsulttibisneksessä toimiville asiantuntijoille, juristeille ja muille neuvojille. Vain konsulttiarmeija voi auttaa yrityksiä siinä, kannattaako investoida lupsakkaiden sellunkeittäjien Savoon vai ruplia rakastavien Saimaaseen.
Keskuskauppakamari kiittää.
Se on huonon näytelmän huono tulos. Uusia himmeleitä syntyi.
Hyvän kotikasvatuksen saaneina virkamiehet eivät kehtaa sanoa sitä päättömäksi poukkoiluksi. Minäminäminä-toimintaa. Puoluepoliittista suhmurointia.
Kädet kyynärpäitä myöten ristissä jäämme Viljon kanssa odottamaan maanantaita.
Klo 13.00 (tasan). 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti