”Värit, kuviot ja nimet pitää uudistaa, koska
monet historialliset muistot ja traumat määrittävät merkitysten muodostumista. Vasemmisto
on kriisissä. Vallitsee suuri epävarmuus ja epäluottamus”
(Maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki
Vasemmistoliiton puoluevaltuuston kokouksessa 21.11.2015).
Viljo Vähänen sanoi lukeneensa tarkkaan
professorin puheenvuoron ja ihmetelleensä, mitä onkaan tapahtunut suomalaisen
puoluekartan värimaailmassa sen jälkeen, kun äärivasemmisto ajautui vuonna 1990
vakavaan identiteetti- ja uskottavuuskriisiin, jonka seurauksena perustettiin
Vasemmistoliitto.
”Sehän on vaivannut äärivasemmistoa kuin rutto
aivan alusta alkaen. Eihän se uskaltanut edes järjestäytyä kansalaissodan
jälkeen porvarillisessa Suomessa, vaan perustaminen tapahtui Moskovassa ja sen
jälkeen nimeäkin on vaihdettu kuin aluspaitaa. Sirppi ja vasara ovat kuitenkin
säilyneet sen tunnuksina samoin kuin punainen ja keltainen väri. Tämä kriisi
vaikuttaa nyt kovin kotitekoiselta eikä se ainakaan vasemmiston uskottavuutta
lisää.”
- Aivan. Professori on oikeassa
huomauttaessaan, että suuri osa vasemmiston symboliikasta on edelleen peräisin
ajalta ennen ensimmäistä maailmansotaa. Eikä se koske pelkästään
äärivasemmistoa, vaan kyllä demaritkin ovat kiehuneet samassa liemessä. Eihän
tästä ole puolta vuottakaan, kun heidän ideologinen oppimestarinsa ilmoitti
suureen ääneen, että sosialidemokratia on kriisissä, kun demareiden
gallup-kannatus lipsahti alle 15 prosentin.
”Oukei. Kyllä
todellinen puoluekuva tietenkin muodostuu edelleen vaalitulosten perusteella
eivätkä värit ja kuviot sitä ratkaise. Mutta silloin, kun kannatuskin alkaa
hiipua olemattomiin, kuoleman kellot alkavat soida. Siitähän Vasemmistoliiton
ja erisorttisten kommunistien kohdalla on kysymys. Puolue vain yksinkertaisesti
katoaa. Siinä prosessissa ei itkukaan auta, kuten mainitsemasi oppimestarikin
oli havainnut: Demarit eivät pelasta asiaa linnoittautumalla vain vanhan
puolustamiseen tai itkemällä sitä että sanomamme ei mennyt perille.”
- Mutta
demareillahan menee nyt hyvin. Eivät he ole kuilun partaalla, vaan täydessä
nousukiidossa.
”Näin on. Mutta tyypillistä
nykytilanteelle on se, ettei se riipu tippaakaan heidän omista ansioistaan,
vaan otollisista olosuhteista. Oppositioasemasta. Ja mikä paradoksaalista –
samainen asema on kuin myllynkivi persujen kaulassa. Se on jo vetänyt puolueen
pohjamutiin. Ristiriita on räikeä, mutta tosiasioille ei mahda mitään. Näin
vain tapahtuu.”
Tästä pääsimme
helposti yksimielisyyteen Viljon kanssa, mutta hän halusi kuitenkin vielä
palata Vasemmistoliito tragediaan.
”Arvioidessaan
vasemmistoliiton tulevaisuutta viime kesänä professori pohdiskeli, mistä uskottavuuskriisissä
on kysymys: Vasemmistolla on monta ongelmaa
uskottavuutensa kanssa. Hyvinvointivaltion puolustaminen kuulostaa usein
nostalgialta. Lisäksi SKDL-aikaiset merkitykset nakertavat edelleen
uskottavuutta. Vähän kärjistäen vasemmiston symboliikka on juuttunut menneen puolustamiseen,
ylimalkaisiin muotoiluihin, tunkkaisiin mustekuvioihin, mummonmökkeihin ja
joihinkin SKDL-aikaisiin symboleihin. Niiden kahdenkymmenen vuoden aikana, jolloin
kannatus on laskenut kahdestatoista seitsemään prosenttiin, vasemmisto on
istunut yksitoista vuotta hallituksissa. Ei ole helppoa yhdistää
vasemmistolaista kertomusta suuresta yhteiskunnallisesta muutoksesta ja
vapautumisesta siihen, että ollaan mukana hallituksissa, jotka säästävät ja
leikkaavat, yksityistävät ja ulkoistavat.
- Muistan tuon kyllä. Jo tuolloin hän ehdotti, että
puolue vaihtaisi nimeä, jotta sitä ei missään tapauksessa enää yhdistettäisi
Skdl:ään ja Neuvostoliittoon, vaan se omaksuisi radikaalilla tavalla aivan uusia
demokraattisia ja avoimia toimintatapoja. Kuin varmemmaksi vakuudeksi hän
linjasi puolueensa tuoreimmassa kokouksessa, ettei Euroopan Unionista tule
koskaan demokraattista eikä siitä sen vuoksi tule ikinä vasemmiston projektia.
”Siinä hän taitaa olla oikeassa. Vapaus, Veljeys ja Tasa-arvo on
yleensä mielletty vasemmiston projektiksi ja sen vastapainoksi on
asetettu Koti, Uskonto ja Isänmaa, jotka mielletään oikeiston projektiksi.
Teoriassa näiden projektien yhdistäminen on mahdollista, mutta käytännössä
mahdotonta. Molempiin on vuosisatojen kuluessa isketty värejä, kuvioita ja
nimiä niin suurella raivolla ja antaumuksella, ettei yleensä niin oikeamielinen
ja armoton aikakaan ole onnistunut niitä haalistamaan saatikka
pyyhkäisemään olemattomiin. Ne ovat kuin seepran raitoja, geneettisiä kuvioita.
Ja vaikka tiede on monilla inhimillisen elämän aloilla ottanut valtavia
harppauksia kohti tulevaisuutta, mikään ei ole vähemmän uskottavaa kuin se,
että tänä jouluna nähtäisiin puna-keltainen poro lähtemässä Korvatunturilta kiertämään
maailmaa yhtä vilkkaasti kuin vapaaksi ryöstäytynyt, spekulatiivinen raha tai
mikä tahansa muu pääoman juoksupoika.
Tosiasiat on syytä tunnustaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti