”Kumma juttu, että sanaa käytetään tuolla
tavalla. Hän siis valehteli. Mutta, kun tuo sana on kielletty eduskunnassa,
jossa kansanedustajien pitää käyttäytyä toisiaan kohtaan arvokkaasti, hänen sanotaan vain antaneen väärää tietoa, vaikka hän
puhui täyttä potaskaa. Syötti kansalle kaliumkarbonaattia. Nyt innokkaimmat
oppositiomiehet ovat vaatimassa hänen päätään pölkylle.”
Viljo Vähänen oli jälleen vauhdissa.
”Totuuden puhuminen on taitolaji. Kielen on oltava
keskellä suuta. Sen ei sovi lipsahdella poskelta toiselle. Ei ainakaan silloin,
jos se on kasvanut kiinni ministerin tai jonkun muun poliittisen johtajan
suuhun. Mutta, vaikka Johannes Virolainen aikoinaan väitti, ettei hän tulisi presidenttinä poikkeamaan piiruakaan Urho
Kaleva Kekkosen linjasta, ei se häntä auttanut. Hänen kielensä oli jo ehtinyt
juuttua kiinni väärään poskeen.”
Viljo veti henkeä.
”Nyt muistetaan, että eräs entinen
naispääministerikin oli syyllistynyt potaskan
jauhamiseen ja menettänyt sen vuoksi silmänräpäyksessä paikkansa. Mutta eihän
näitä tapauksia voi verrata keskenään…”
- Jaa että miksikähän ei voi? Puoluejohtajiahan
he olivat?
”Se naisministeri lähti hyökkäämään soutuveneellä
panssarilaivan kimppuun. Tietäähän sen, miten siinä kävi. Ei riittänyt, että
ministeri kertoi eduskunnalle puhuvansa niin totta kuin voi. Potaskaksi se leimattiin ja hän lensi
kuin leppäkeihäs. Mutta jos valtiovarainministeriltä lipsahtaa eduskunnan
ulkopuolella reipas laskuvirhe, ei se voi kaataa suosikkipääministerin kipparoimaa
hallitusvenettä. Sehän oli vain pientä myrskyä vesilasissa. Vai luuletko, että
tässäkin tapauksessa olisi panssarilaiva liikkeellä?”
Viljo Vähänen asetti jälleen kysymyksensä
arvoituksellisesti. Lähti kaukaa, kuten arvata saattoi. Jätti lopullisen päämääränsä
hämärän peittoon.
Tauko.
”Kyllä tässä on vähitellen alkanut tuntua
siltä, että pääministeri lähti vaalivoiton jälkeen soitellen sotaan. Kullervo, Kalervon poika,
sinisukka äijön lapsi, läksi soitellen sotahan, iloitellen tappelohon. Suuret sanat yhteiskuntarauhasta ovat alkaneet poksahdella rikki
yksi toisensa perään. Valtiovarainministerin potaska oli varmaankin vain vahinko lapsus linguae, mutta ehkä tässä on kysymys jostakin paljon
suuremmasta laskuvirheestä. Jostakin sellaisesta, mitä lappeenrantalainen heavy-metal
bändi Kotiteollisuus on kuvannut
tähän tapaan: Tahdon vain elää kädestä suuhun ja sielunrauhan ripustan korkeimpaan
hirsipuuhun…”
- Viljo! Lopeta! Ensimmäinen adventtisunnuntaikin
meni juuri. Ei tämä ole mikään ilottelun asia …
Viljo meni vakavaksi.
”Pääministerin tapa johtaa asettamalla aikarajoja
ja uhkailemalla hallituskumppaneitaan on alkanut näivertää hänen poliittista
uskottavuuttaan, vaikka henkilökohtainen esiintyminen on pysynyt nätisti aisoissa.
Kieli on ollut keskellä suuta, vaikka ääni on poukkoillut seinästä toiseen kuin
juhannuskaiku. Politiikassa ei pieniä virheitä ole olemassakaan, koska sillä
areenalla kärpäsestä voi kasvaa härkänen ihan milloin tahansa. Kauna ja kilpailu
vääristävät kuvaa kuin Linnanmäen peilisalissa. Se riippuu usein myös
ulkoisista olosuhteista, kuten tässä tapauksessa kansainvaelluksesta.
Pakolaiskriisi yllätti kaikki. Niin meillä kuin muuallakin. Terrori-iskut ovat
lisänneet kaaosta. Kaiken keskellä varomaton, väärä sana potaska saa
herkästi kohtuuttomia mittasuhteita. Bjälbon konsiili, josta olemme puhuneet
(ks. blogit 390. 296-397 ja 401-402) on hajoamassa. Tyhjät tynnyrit ovat
alkaneet kumista. Ajatus yhteiskuntasopimuksesta on vajoamassa hautaan. Ja se
on suuri vahinko, koska siihen mustaan aukkoon vajoaa kaikki. Valokaan
ei karkaa sieltä ulos. Myös koivuntuhkasta saatu kaliumkarbonaatti kadottaa perinteisen tarkoituksensa.”
Suureen kaaokseen mahtuu vaikka tuhat ministerin potaskaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti