lauantai 9. syyskuuta 2017

575. Viljo Vähäsen syysparlamentti 4. 170910

Kokoonpano: Puhemies: Viljo, kaksi ääntä; Vakiojäsen: Lennu, yksi ääni; Vaihtuva jäsen: Poliitikko (aluksi BZ) yksi ääni; Sihteeri: Blogisti (BL) yksi ääni
Kokoontumispaikka: Pataässä, Kruununhaan Maamyyrä-korttelissa
Kokoontumisaika: Lauantai 2. syyskuuta 2017 –  torstai 30. marraskuuta 2017. Lauantaisin ja/tai sunnuntaisin klo 10-20 paitsi päätösistunto torstaina.
Työjärjestys: Sattumanvarainen.
Neljäs istunto 10.9.2017
Viljo: ”Uskonpuhdistuksen tarkoituksena oli tasapainon saavuttaminen, vaikka lopputulos oli kaikkea muuta. Uskonsodat repivät Euroopan ja saattoivat sen epävarmuuden tilaan, joka jatkuu edelleen ja on levittäytynyt ympäri koko maailman.”
BL: ”Uskonto sopii kyllä sunnuntai-istunnon teemaksi, vaikka siltä pohjalta ei sovintoa ja tasapainoa ole tänäänkään päivänä odotettavissa.”
Lennu: ”Ei todellakaan. Eihän paavin kirkkoa vieläkään haluta ärsyttää muistuttamalla sitä 500 vuoden takaisesta uskonpuhdistuksesta. Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa. Se on kipeä asia edelleenkin. Siksi puhutaan – varmuuden vuoksi – mieluummin reformaatiosta ja ekumeniasta.”
BZ: ”Ekumeniakin on tosiasiassa kovin rajoitettua ja rajallista. Esimerkiksi juutalaisuus – elävänä ja todellisena ilmiönä – tahdotaan rajata sen ulkopuolelle. Puhumattakaan Koraaniin pohjautuvista uskonnollisista virtauksista ja niiden tulkinnoista …”
Lennu: ”… niin tai esimerkiksi budhalaisuudesta, josta puuttuu kokonaan ajatus sodan väistämättömyydestä”
Viljo Vähänen ei halunnut rajoittaa keskustelua maailman uskontojen erilaisuudesta, vaikka näki kyllä vaarana sen, että syysparlamenttikin herkästi ajautuisi väittelyyn kostonhalusta ja vihamielisyydestä taikka pakanauskonnoista, joihin väkivalta liitetään ikään kuin luonnollisena mausteena.
Viljo: ”Me voimme ihan hyvin jatkaa keskusteluamme tällaisesta globaalisuuden näkökulmasta. Sehän näyttää olevan kovin ajankohtaista ja suosittua. Ehkä tasapainoa olisi todellakin etsittävä aikamme suurista ilmiöistä. Tiede ja tekniikka näyttävät kutistaneen maapallon rusinankokoiseksi makupalaksi, joka mahtuu jokaiseen suuhun ja jota kaikki ihmiset ja eläimet voivat mutustella ja maistella omien mieltymystensä mukaisesti.”
Lennu: ”Se on kyllä hirmuinen tehtävä Pysyttäisiin nyt kuitenkin ihmisten maailmassa eikä vedettäisi eläimiä mukaan uskonpuhdistukseen.”
Viljo: ”Aivan oikein, Lennu. Siksi otinkin mukaani ortodoksisen kirkon esipaimenen, isä Ambrosiuksen mietelmän siitä, miten muut kristilliset kirkot viettävät reformaation merkkivuotta yhdessä protestanttisten kirkkojen kanssa ja mitä ortodoksien pitäisi siitä sanoa. Se sopisi vaikka parlamenttimme päivän tekstiksi.”(ks. Ortodoksi viesti 6/17).
”Olemme iloisia, että katolinen ja ortodoksinen kirkko on juhlavuonna kutsuttu mukaan. Enää eivät protestanttiset kirkot pullistele lihaksiaan oman puhdasoppisuutensa vuoksi. Samaan aikaan katolinen kirkko on ottanut nöyremmän ja itsekriittisemmän asenteen suhteessa luterilaisiin ja reformoituihin. Ortodokseja ei reformaatio Martti Lutherin ja Jean Calvinin aikakaudella paljon koskettanut … Tämä merkkivuosi on erinomainen mahdollisuus jokaiselle kirkolle puhdistaa mieltään historian painolastista.”
BL: ”Minäkin luin tuon tekstin. Sen lopussa isä Ambrosius esittää toivomuksen siitä, että 2000-luvun ihmiset kuulisivat ihmisten aitoja kysymyksiä esimerkiksi elämän tarkoituksesta, ihmisen henkisestä kasvusta, lähimmäisen rakkaudesta, kuolemasta ja eutanasiasta.”
BZ: ”Juuri niitähän kaikki puolueet ovat jo vuosikymmeniä käsitelleet omissa periaateohjelmissaan. Eivät ne ole meille nykypoliitikoillekaan mitenkään outoja ja uusia.”
Viljo: ”Tässä se ongelma onkin. Kyllä sodanjälkeiset ohjelmapäälliköt osasivat kirjoittaa ohjelmia. Dynaaminen konservatismi, sosiaalinen valintatalous, demokraattinen sosialismi, vihreä lanka ja mitä niitä onkaan. Ei se niistä ole kiinni. Mutta heti, kun on siirrytty käytännön toteuttamiseen, seinä on noussut pystyyn. Esimeriksi kolmikantaa (hallitus, työnantajat, työntekijät) on ajettu vuosikymmeniä kuin käärmettä pyssyn piippuun, mutta tulokset ovat olleet kerta toisensa jälkeen surkeita. Yhteiskuntasopimustakin on yritetty – yhtä laihoin tuloksin. Ministereitä on vaihdettu. Uusia puolueita on perustettu. Perustuslakiakin on taivutettu. Mutta mikään ei ole auttanut.”
Lennu: ”Kyllä me joudumme Ukon ja Jennin kanssa taaskin jännittämään, mitä tästä syksystä tulee. Silmä kovana me seuraamme myös pian alkavia sotaharjoituksia Itämerellä. Sattuma on aina ennenkin ohjannut maailmanpolitiikkaa!”







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti