12. "Tää on viimeinen taisto"

Viljo Vähänen on aina ollut kohtuuden ystävä. Ei hän entisessäkään elämässään ollut ryyppymiehiä, vaikka silloin, viimeisenä iltana, nappailimmekin pullon suusta pontikkaa paikallisen nimismiehen kanssa. Raivoraittiiksi hän ei tässäkään elämässä ole heittäytynyt. Mutta ryypiskelyä hän on päättänyt vähentää 50%:lla sen jälkeen, kun hän oli pudonnut neljätoista kivistä askelmaa meidän rappusissa. Jalka oli kuulemma lipsahtanut, mutta tosiasiassa (sen hän kertoi myöhemmin) hän oli ottanut kavereiden kanssa pari punkkua liikaa. Oli siinä suojelusenkelikin ollut matkassa!

Nyt puhuttiin Väyrysestä.

Viljo oli ihan sitä varten tullut meille, kun oli kuullut uutisista, että Paavo Väyrynen pyrkii jälleen presidenttiehdokkaaksi. Minua se tieto ei kovin suuresti hämmästyttänyt. Sanoin Viljolle, että tunnen miehen. Ja Viljolla taas oli mielessään "teoria", jonka paikkansa pitävyyttä hän halusi testata kanssani.

Aihe oli kuitenkin niin kimurantti, että ehdotin lasillista Remu Marttia (vain yhtä), mihin Viljo kernaasti suostui.

Melkein yhdestä suusta nostimme asian kunniaksi maljan Väyryselle: "Tää on viimeinen taisto."

Viljo aloitti: "On se sitkeä ja taipuisa kuin katajan juuri. Kun se illalla lyödään maanrakoon, se nousee aamulla ylös kuin lipputanko."

Huomautin, ettei lipputanko yleensä mihinkään nouse, vaan se on pultattu maahan tai kiveen vuosikausia aikaisemmin, mihin Viljo totesin vain tarkoittaneensa Suomen sinivalkoista lippua. "Väyrysestä ei näe tahran tahraa eikä rypyn ryppyä. Pahimmankin selkäsaunan jälkeen hän on sileä ja puhdas kuin juuri mankelin läpi ajettu lakana. Ei hän näytä edes vanhentuneen. Mitä nyt vähän kalju paistaa päälaelta."

Tunsimme molemmat Väyrysen uran. Olimme sopineet, että kertaamme sen Googlesta, joten siihen ei tarvitse mennä keskustelussamme. Kyllä hän olisi ylivoimaisesti kokenein presidenttiehdokas!

"Ihmettelen kuitenkin hänen ratkaisuaan tällä kertaa. Siinä on samanlaista uhoa kuin Internationaalissa. Pariisin kommuunissa (1871) ei tosin ollut yhtään Paavo Väyrystä, mutta Eugen Pottier on kyllä tavoittanut runossaan väyrysmäistä kiihkoa ja uskoa. Väyrynen luottaa siihen, että hänet on "valittu" ei vain kansan edustajaksi vaan johtamaan kansaa. Hän asettaa itsensä nyt neljättä kertaa kansan käyttöön. "Tämä on viimeinen taisto. Tulkaa rintamaan kanssani". Mutta riittääkö usko enää, kun Neuvostoliittoakaan ei ole olemassa".

"Jos minulta kysyt", vastaan. "Kyllä se riittää. Hän todella uskoo siihen, että Neuvostoliiton jälkeisessäkin Suomessa hänellä on "tehtävä". Hänen pitää johtaa kansa niille laduille, jotka Urho Kekkonen avasi. Nyt ne ovat umpeutumassa."

"Mutta onko Väyrysellä käytössään uudenaikainen latukone, jolla hän puskee hanget syrjään ja kaivaa esille vanha jäljet?"

Mietin, että se on "hyvä kysymys" mutta en sano sitä Viljolle, koska tuolla vastauksella moni poliitikko on luikerrellut pois toimittajien rumputulen alta. Sen sijaan muistelen sitä aikaa, jolloin kuuluin itse siihen latukoneeseen, jonka kahvoissa Väyrynen ja Kääriäinen istuivat 1980-luvulla.

"Aikoinaan Kekkosen hovi oli sellainen latukone. Ja kun Kekkosta ei enää ollut, Väyrynen istui ohjaksiin. Hän raivasi "vihreällä aallolla" Virolaisen porukan tieltään, ratsasti hetken Karjalaisen rattaissa ja otti sitten itse koko koneiston haltuunsa. Silloin syntyivät myös "Pojat", millä tarkoitettiin Väyrysen ja Kääriäisen johtamaa, puolueorganisaation sisäistä, "salaista" johtoryhmään. Siihen kuului vain kourallinen miehiä. Ei yhtään naista. Kun se sulkeutui "kabinettiin", muilla ei ollut sinne asiaa. Tunsin sen hyvin nahoissani, kun loikkasimme Eevan kanssa. Ovet sulkeutuivat edessämme, vaikka Eeva pääsi jopa ministeriksi. Se latukone oli rautaa!"

"Mutta eihän Väyrysellä enää ole sellaista koneistoa käytössään?"

"Sinäpä sen sanot. Lahden puoluekokouksen olisi luullut lannistavan Väyrysen. Mutta ei. Se näyttää vain vahvistavan hänen uskoaan "viimeiseen taistoon". Mutta nyt hän näyttää toimivan aivan yksin. Yksinäinen susi! Pääministeriäkään, joka on sentään puolueen puheenjohtaja, hän ei informoinut etukäteen päätöksestään."

"Entäpä, jos Väyrynen ei pääsekään enää eduskuntaan. Uudellamaalla on muitakin toiveikkaita kandidaatteja."

Viljo Vähänen on joskus ärsyttävän vähäpuheinen mies. Nytkin hän lopetti tähän. Otimme kuitenkin viimeisen tipan Remu Marttia. "Tää on viimeinen taisto".