Kotona jälleen! Ero Nizzan rantabulevardin ja
Lahnaruohontien jalkakäytävien välillä oli tavallista jyrkempi. Enkeltenlahdella
saatoin kävellä kesäkengissä. Täällä olisi pitänyt olla lumikengät. Yhteistä oli
vain aurinko. Se paistoi pilvettömältä taivaalta.
Himassa pommitetaan Himasta ja Kanervaa. Molempia
tolkuttomasti ja epäoikeudenmukaisesti.
Pekka Himasen ”selvitystä” (tämä on Jukka Kemppisen
termi tämänaamuisessa blogissa) en ole ehtinyt lukea. Ilkka Kanervan olen
tuntenut 1970-luvun alkupuolelta lähtien ja hänen kiirastulestaan olen
kirjoittanut tässä blogissani (ks. 50. Rakenteellisesta
korruptiosta 111120).
Julkisuus on kuin ristilukki, joka kyttää
saalistaan julmilla silmillään ja iskee heti, kun tilaisuus koittaa. Se kietoo
uhrinsa verkkoonsa tuntematta sääliä tai armoa. Ei sen tarvitse tuntea
sellaisia kevyen luokan tunteita, koska se itse on kaiken arvostelun
yläpuolella. Tunteeton kone, joka murskaa uhrinsa säälimättä. ”Oikeus” ja
”viha” ovat sen polttoaineita.
Silti juuri julkisuus on kansanvallan ritari.
Ilman sitä maailma olisi täynnä loputtomia, itseriittoisia ja jumia
valtakoneistoja. Sen ovat saaneet tuntea nahoissaan pienet ja suuret
diktaattorit. Tout empire périra.
Mutta filosofi Himasen ja kansanedustaja
Kanervan ympärillä pyörivä julkisuus on läpeensä pahantahtoista ja kaunaista.
Sen tarkoitus on varmaankin ”pyhä ja kunnioitettava”. Minusta se on pelkästään
inhottavaa!
Tämän sanottuani jään miettimään ja
tutkailemaan, miksi juuri nämä tapaukset saivat sappeni kiehumaan, kun palasin
Nizzasta. Onhan maailma täynnä tuhansia kertoja suurempia ”skandaaleja”, joiden
ympärillä julkisuus riehuu hillittömästi. Miksi juuri Himanen ja Kanerva
tarttuivat verkkokalvolleni kirkkaasti välkehtivässä pakkasaamussa?
Löydän vain yhden - hataran ja alkeellisen, vain
alustavan - selityksen.
He ovat kokoomuslaisia! Himasesta en tiedä
varmasti, mutta Kanervasta olen varma.
Kaksinkertaisen ex-politrukin ajatuksissa
julkinen keskustelu ”kestävän kasvun mallista” ja ”rakenteellisesta korruptiosta”
kytkeytyy sosialidemokratian kriisiin, josta keskusteltiin eilen televisiossa
ennen illan pääuutisia, suorassa lähetyksessä.
Suomessa, ehkä koko Euroopassakin ja miksi ei
myös ”lännessä” ja ”idässä” poliittiset rakenteet ovat murroksessa. ”Vanhat
puolueet” (tässä nimityksessä T. Soini on oikeassa) ovat kriisissä. Ainakin
niiden ”ohjelmalliset tavoitteet” (sen tiedän omasta kokemuksestani) ovat
kivettyneet yhdeksi, epämääräiseksi möykyksi, mistä kukaan ei saa selvää. Silti
ne jatkavat toimintaansa kuin unessa. Ne kiertävät silmät ummessa kilpalatua,
huudellen vähän väliä, että ”latua” tai ”havuja, perkele”, mutta siinä kaikki.
Mikään ei tunnu muuttuva. Uskottavasti.
Ehkä politiikasta on tullut sirkustaidetta.
(Nizzassa vieraili Venetsian kuuluisa eläinsirkus, jonka vetonauloina olivat
albinotiikerit). Hyviä jonglöörejä ja pellejä on areena täynnä. Musiikki soi ja
pillit kirkuvat. Parhaimmat pääsevät mukaan karnevaalikulkueeseen, joka kiertää
vuositolkulla pitkin katuja. Ja kansa hurrrrraa!
Toivottavasti Pekka Himanen kestää.
Toivottavasti hovi vapauttaa Ilkka Kanervan kaikista korruptiosyytteistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti