152. Muodonmuutoksia 130328

”Ihmeen tiukasti kravatittomat miehet istuvat televisiossa. Jugnerin tyyli näyttää tulleen jäädäkseen. Minusta se on kehno muodonmuutos. Surkea. Mies on puolialaston tai ainakin puoliksi pukeutunut ilman kravattia. Sitä paitsi jälki on usein ruma. Epäsiisti. Asiaton. Kyllä minä toivoisin, että televisiossa palattaisiin takaisin asialliseen pukeutumiseen. Kravattipakko olisi ihan paikallaan …”

Viljo Vähänen oli suutuksissaan. Hän kertoi nähneensä kiirastorstain aamu-tv:ssä keskustelun, jossa kravatiton toimittaja haastatteli kahta kravatitonta, keski-iän ylittänyttä miestä. Toisen miehen hailakansinisen paidan avonaisesta kaula-aukosta pilkisti valkoinen aluspaita.

”Kaitpa niillä oli tarkoitus näyttää rennoilta ja kotoisilta, mutta ilmiasu pilasi koko keskustelun. Se raivostutti minua niin paljon, etten muista edes, mistä he puhuivat. Toinen oli joku yliopistomies. Teki mieli sulkea koko toosa. Minä olen kurkkuani myöten täynnä Jugnerin tyyliä …”

Ymmärsin Viljoa.

Mutta pian päädyimme kuitenkin siihen, että kravattikysymys on sittenkin aika pikku juttu bagatelli niihin muodonmuutoksiin verrattuna, joista olimme tällä kertaa ajatelleet keskustella.

Lähtökohtana oli Marjatta Tapiolan maalaus Sauli Niinistöstä. Olimme kumpaisetkin käyneet Tennispalatsissa katsomassa, kuinka ”hirviö on kesytetty”, kuinka Picasson Minotauros hyväilee nukkuvan naisen kättä kasvoillaan ja kuinka ”Tapiolan elämänkumppani ja muusa” muuttuu miehestä antiikin hirviöksi litografiasarjassa Minotauros I-III.

Olimme lukeneet tarkkaan Marjatta Tapiolan upean näyttelyjulkaisun artikkelit. Kansikuvan takajaloilleen noussut hevonen (Talvi, 1999-2000, tempera kankaalle, 200-300 cm) oli jättänyt lähes yhtä syvän viillon sielunmaisemaamme, kuin maalaus Tyhjät hihat, vuodelta 1986.

Olimme noteeranneet Niinistö-taulusta käydyn keskustelun, mutta todenneet, ettei siinä ole juurikaan aineksia laajemmalle keskustelulle. Eduskunnan puhemiehen tiloissa on muitakin muotokuvia, jotka ovat herättäneet keskustelua, mutta säilyttäneet silti arvokkaan paikkansa.

Sen sijaan päätimme pohtia muodonmuutosta, joka ilmenee kolmessa poliittisessa hahmossa, Matti Vanhasessa (kesk), Lauri Ihalaisessa (sdp) ja Jyri Häkämiehessä (kok).

Suljimme tietysti pois sen mahdollisuuden, että mainitut herrat olisivat vieraantuneet ”perheestään” eli puolueestaan sillä tavalla kuin Franz Kafkan kauppamatkustaja Gregor Samsa, joka huomasi eräänä aamuna muuttuneensa suunnattomaksi syöpäläiseksi eikä sen jälkeen enää pystynyt saamaan kontaktia perheeseensä, vaan kuoli suuressa yksinäisyydessään.

Kyllä mainittujen herrojen suhde ”perheeseensä” on käsityksemme mukaan vahva ja pysyvä, vaikka yhdestä oli tullut Perheyritysten liiton pomo, toisesta työministeri ja kolmannesta Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja.

Herääminenkään ei ehkä ollut tapahtunut yhdessä yössä, kuten Gregor Samsalla, mutta muodonmuutos oli silti ollut hämmästyttävän äkkinäinen.

Mitä se tarkoittaa?

Ensinnäkin. Puolueleima on kuin polttomerkki Minosauroksen kyljessä. Ei se mihinkään katoa. Kaikki kolme ovat muodonmuutoksestaan huolimatta ”vanhalla asialla” eli ajavat ja ajattelevat puolueittensa etua. Perhosen toukasta kehittyy perhonen, eikä lammas tai onkimato. Muodonmuutoksella on käytännön elämässä jokseenkin selkeä rajat. Mielikuvituksella (Fafkalla tai Ovidiuksella) ei sellaisia rajoja ole. Politiikka pysyy historiallisissa karsinoissaan.

Toiseksi. Kun ostaa uuden puvun tai hatun, sydän jää paikoilleen. Se ei siirry mihinkään. Uudessa roolissa voi ottaa uusia asentoja ja ilmeitä, mutta uutta luottamusta tai luonnetta niillä ei voi ostaa, vaikka kuinka haluaisi.

Kolmanneksi. Uuden roolin täytyy istua. Muutoin uskottavuus haihtuu taivaan tuuliin. Jos yrittää liian suurta harppausta, halkeaa kahtia. Kuolee pois. Jos yrittää monta asiaa samalla kertaa, muuttuu korkkiruuviksi, joka ei pure minkäänlaiseen pintaan.

Näissä kolmessa suhteessa kaikki kolme muodonmuutosta ovat tapahtuneet hämmästyttävän hyvin.

Vanhanen on ”kotonaan” perheyrityksissä, vaikka hattu tuntuu joskus väärän malliselta ja saappaat liian pieniltä tai liian suurilta.

Ihalainen on ”kotonaan” työministeriössä, vaikka sitä ei ole enää vuosiin mielletty duunareitten kodiksi ja turvaksi. Hän tietää vanhasta muistista, mistä nappulasta sorvi käynnistetään ja mistä valot sammuvat.

Häkämies on ”kotonaan” työnantajien leirissä. Hänelle uusi rooliasu istuu parhaiten näistä kolmesta. Räätäliä ei tarvittu. Ei myöskään puheopettajaa, koska sanat oli kirjoitettu hänen kitalakeensa jo vuosia sitten.

Kolme suurta näyttävät selvinneen muodonmuutoksesta lähes vaurioitta.

Kuva muuttuu kuitenkin täydellisesti, jos se irrotetaan tässä mainituista henkilöhahmoista ja pakotetaan tosiasialliseen valtakehykseen, jonka sisäisen dynamiikan hallitusvastuu määrää. Siinä Matti Vanhanen jää ”perheensä” kanssa auttamattomasti varjoon, pahaan snookeriin.

Opposition leima on puolueleimaa väkevämpi. Vain valtioneuvoston jäsenyys tuo todellista valtaa. Sitä ei perheyritysten liitolla ole. Siinä mielessä Ihalainen ja Häkämies, hallitusherrat, määräävät muodonmuutoksen tahdin.

Vanhasen tehtävänä on hirviön kesyttäminen.