150. Malin tasavalta 130313

Tänä aamuna sain laulajaveljeltäni sähköpostia. Siinä muistutettiin talvisodan päättymisestä 13.3.1940. ”Tätä päivää on syytä muistaa kiitoksella ja kunnioituksella”. Mukana oli mustavalkoinen valokuva, jossa siviiliväestöä hiihti kahdessa jonossa läpi talvisen metsän: ”Voittamattomat joukot jättävät Kollaan”.

Näin voimme sanoa, vaikka sähköpostin lähettäjä ei ollut tuolloin vielä syntynyt ja minäkin olin hetki sitten täyttänyt vasta kaksi vuotta.

Kollaa kesti joulukuun 7. päivästä (v. 1939) maaliskuun 13. päivään (1940) huolimatta puna-armeijan hirmuisista iskuista, joiden huippu osui maaliskuun toiseen päivään. Silloin ylivoimainen neuvostotykistö ampui suomalaisten asemia kohti 40 000 laukausta, mihin suomalainen tykistö pystyi vastaamaan vajaalla tuhannella laukauksella. 

Suomalaisia kaatui Kollaalla maaliskuussa noin 1300 miestä. Venäläisten tappioiksi arvellaan pelkästään maaliskuussa 6700 kaatunutta.

Suomalaiset puolustivat talvisodassa isänmaataan.

Mutta mitä tekevät suomalaiset sotilaat vuonna 2013 tuhansien kilometrien päässä, keskellä Saharan autiomaata, jonne heidät lennätetään jonkin ajan kuluttua? Isot reput heillä on varmaankin selässään, mutta suksia ei tiettävästi oteta mukaan!

Tiedän hyvin, että kyseessä on YK:n turvallisuusneuvoston myöntämin valtuuksin suoritettava Länsi-Afrikan maiden sotilasoperaatio islamistikapinallisia vastaan. Tiedän myös, että Ranska valmisteli päätöslauselman, jolla joukoille myönnettiin yhden vuoden mandaatti.

Kollaan taisteluihin Mali-operaatiota on vaikea verrata, koska suomalaiset eivät mene sinne taistelemaan, vaan ainoastaan kouluttamaan paikallisia taistelijoita. Aika kaukaa täytyy perusteluja kaivaa, jos ajatellaan, että suomalaiset olisivat Malin tasavallassa puolustamassa omaa isänmaataan.

Suomalaiset eivät mene Afrikkaan myöskään korjaamaan vieraiden sotavoiminen runtelemaa maata, kuten tapahtui esimerkiksi Kosovossa, Irakissa ja Afganistanissa, vaan estämään kriisin eskaloitumista eli sen karkaamista käsistä.

YK:n turvallisuusneuvosto onkin asettanut tiukkoja ehtoja ennen kuin varsinainen sotilasoperaatio voidaan käynnistää. Näihin ehtoihin kuuluu Malin omien joukkojen kouluttaminen niin, että ne voivat osallistua Länsi-Afrikan maiden talousyhteisön (ECOWAS’in) valmistelemaan, noin 3 300 sotilaan operaatioon. Ehtona on myös tilanteen rauhoittamiseksi tarvittava poliittinen ja sotilaallinen suunnitelma sekä sovinnon edistäminen poliittisten ryhmien välillä ja vaalien järjestäminen.

Kauniita sanoja pitkässä rivissä.

Tältä osin tilanne onkin – lievästi sanottuna – hieman epäselvä.  Vuosi sitten Malin armeija kaappasi ”tilapäisesti” vallan ja syrjäytti toiselle viisivuotiskaudelleen valitun presidentti Amadou Toumai Tourén.

Seuraukset näkyivät vajaan vuoden kuluttua. Malin sotilasjuntta pyysi viime tammikuun alkupuolella entiseltä siirtomaaisännältään, Ranskalta, sotilaallista apua, ja sai sitä välittömästi. Ranska lähetti taistelukoneita, helikoptereita ja panssareita alueelle.

Alkoi sotilasoperaatio Opération Serval. Kysymys on täysimittaisesta sisällissodasta.

Senkö keskelle suomalaisia rauhanturvaajia nyt lennätetään?

Katseet kääntyvät pakostakin Ranskan presidentin suuntaan. Vetääkö François Hollande ranskalaiset sotilaat pois Afganistanista vahvistaakseen maansa sotilaallista läsnäoloa Afrikassa.

Ranskahan sai hirvittävän päänsäryn, kun se joutui lähtemään Algeriasta. Se ei onnistunut keräämään edes irtopisteitä Libyasta eikä muistakaan arabikevään tapahtumista. Se on ajamassa itsensä snookeriin myös Euroopassa.

Löytyisikö Afrikasta se keppihevonen, jonka selkään Napoleonin perilliset voisivat nyt nousta? Vai pelottaako ihmispäisen leijonan kohtalo vielä tänäkin päivänä Ranskan poliittista johtoa?

Ranskahan on tosiasiallisesti vahvasti läsnä useissa Afrikan maissa (ks. Le Monde, 28.1.2013 , France-Afrique. Un nouveau départ). 2000-luvulla se on sotkeentunut tavalla tai toisella kahteentoista intervetioon Afrikan mantereella. Francafrique kaipaisi ehkä juuri nyt, jonkinlaista uutta kasvojenkohotusta, kun ikivanhat arvet alkavat haalistua.

Afrikassa Ranska kohtaa kuitenkin kivenkovan ja arvaamattoman kilpailijan, ehkä vastustajan, Kiinan, joka on kylmän sodan päättymisen jälkeen vahvistanut voimallisesti otettaan maailmanpolitiikassa.

Islamistisen Afrikan työntyessä yhä näkyvämmin Eurooppaan, Ranska joutuu seisomaan urheasti tämän invaasion eturintamassa. Siitä se ei paljon sympatiaa kerää miltään suunnalta.  Kiinalla ei ole tällaista rasitetta. Maailman johtavana talousmahtina ja merkittävänä sotilasvaltana Kiina voi keskustella vapaasti islamistien päiden yli, suoraan Afrikan kanssa.

Nouseva Venäjä ja veloissaan rimpuileva USAkin ovat tässä kamppailussa paljon vahvemmassa asemassa kuin eurooppalainen Ranska.

Mutta mitä tekee sitkeä Suomen hevonen Afrikan aavikoilla?

Ei hevosilla heiniä. Vaan syövät ne tallista seiniä.

On toisilla suolissa santaa, eikä tule lantaa, juu