148. Torakka 130307

Viljo Vähänen lähti pois Nizzasta, kun hän kuuli eilen aamulla, että karnevaalien viimeinen päivä oli peruutettu. Odotettiin kaatosadetta ja myrskyä eikä silloin perinteisestä ilotulituksestakaan olisi tullut mitään. Viljo ei halunnut jäädä arvailemaan, mitä järjestäjät tekivät karnevaalikuninkaalle, joka oli tänäkin vuonna määrä uhrata Enkeltenlahden rannalla sen jälkeen, kun viimeinen corso oli pysähtynyt.

Jollakin konstilla Viljo oli päässyt jo illalla Hesaan ja istuimme nyt Pataässässä punaviinilasien ääressä.

Olimme sopineet keskustelevamme ihmisen ja eläimen välisestä suhteesta.

Se oli Viljon ehdotus eikä se minustakaan ollut ihan mahdoton, vaikkei meillä ole enää ollut koiraa kolmeenkymmeneen vuoteen. Lapsuuden kodissani oli kyllä ollut useampiakin koiria ja muistan isäni aikoinaan kehuneen kovasti Tessu-nimistä pystykorvaansa, mutta se oli jäänyt sodan jalkoihin Karjalaan. Teema oli siten päässyt vuosien kuluessa hieman haalistumaan.

Mutta Viljon mielestä se oli ajankohtainen.

Kahdesta syystä: (1) Nobelisti Paul Krugman oli nimittänyt Olli Rehniä ”torakka-ajattelijaksi” ja (2) Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma oli ottanut vastaan Suomen ensimmäisen kansalaisaloitteen, joka koskee turkistarhauksen kieltämistä.

”On siinä aihetta parin punkkulasillisen verran”, Viljo sanoi kasteltuaan ensin hieman ylähuultaan. ”Vaikka tapaukset painivat vähän eri sarjoissa.”

Siitä oltiin yhtä mieltä. Toinen menee (talous)poliittisen retoriikan piikkiin. Toisessa on kyse filosofisesti merkittävästä kiistasta, jonka juuret löytyvät Raamatusta.

”Aloitan jälkimmäisestä, koska se on maanläheisempi. Elämmehän kaiken aikaa eläinten keskellä. Lintujen, jotka kohta aloittavat kevätkonserttinsa. Koirankusettajien, joihin törmään aamulenkeillä. Kissoja näkee harvemmin, mutta onhan niitäkin. Nizzassa kerrottiin karanneesta leopardista, jota jahdattiin ainakin yhtä innokkaasti kuin Ruokolahden leijonaa aikoinaan.”

Ei meidän tarvinnut mennä ihan luomiskertomukseen saakka, kun totesimme, että ihmisellä ja eläimellä on aina ollut kaksitahoinen suhde. Viha ja rakkaus. Pelko ja luottamus. Ero kotieläinten ja villieläinten välillä on jokseenkin selvä. Hyödyttömiä tai tarkoituksettomia eläimiä ei taida olla olemassakaan, vaikka pikkuotukset joskus kiusaavat ihmistä. Fysiologian ja psykologian suhteen ihmisellä ja eläimillä on ilmeisiä eroja. Joku torakkalaji on kuulemma saattanut pysyä elävien kirjoissa, vaikka suurien tuhojen aikana great extinctions kaikki muu elämä on tiettävästi kadonnut maapallolta. Mutta sellaisia hurjia tapauksia on tiettävästi sattunut paljon ennen kuin ihminen ilmestyi maapallolle.

Kaikesta tästäkin olimme aika lailla yksimielisiä.

”Mutta kun seurasin illalla sen turkistarhailijan ja kettuaktivistin keskustelua A-studiossa, tuli mieleeni, että toinen puhui aidasta ja toinen aidanseipäistä. Ei siinä ollut mitään tolkkua. Ei sellaisessa keskustelussa 15 000 nimen adressi tai entisen kansanedustajan maine mitään merkinnyt. Eläinten hyvinvoinnin kautta ei tällaista riitaa voida ratkaista. Ei sitä ratkaista myöskään vientitulojen eikä muunkaanlaisen kansantaloudellisen terminologian kautta. Tällaista periaatekysymystä ei ratkaista rahalla olipa sitä kuinka paljon tahansa.”

Näinhän se taitaa olla, sain sanotuksi väliin. – Oli itse asiassa ihan hyvä, että turkistarhauskeskustelun jälkeen tuli ohjelma lampoloista. Ehkäpä sikoja, kanoja ja kalkkunoita olisi voitu myös näyttää. Tai hevosia, joiden lihaa nyt niin kovasti pelätään. Onhan ihminen aina käyttänyt lehmän- tai siannahkaisia rukkasia ja pusakoita tai hevosennahkaisia vöitä ja muita remmejä. Mikä ketuista ja minkeistä tekee niin erilaisia?

”Aivan. Tässä on asian ydin. On eläinlajeja, joita ihminen on käyttänyt hyödykseen jonkin aikaa, sitten tappanut ne ja syönyt. Onhan ihminen aina myös metsästänyt ja kalastanut. Niin ja suojellut itseään villipedoilta. Ehkäpä jos puntit ovat ihmisten ja eläinten välillä olleet jonkinlaisessa tasapainossakin, jos mennään tarpeeksi kauas kehityshistoriaan.”

”Olen kyllä valmis ymmärtämään sen, että ihmisen ja eläinten välillä vallitsisi jonkinlainen, täydellisyyttä hipova tasa-arvo, jolloin ihminen jättäisi kaikki eläimet täysin rauhaan ja söisi vain kasveja. Olisi siis kategorinen vegetaristi. Tällöin ihminen ottaisi ravintonsa suoraan auringon energiasta eikä kierrättäisi sitä missään muodossa eläinten kautta. Näin ihminen eläisi auringon suhteet tasa-arvossa eläinten kanssa. Tosin toisiaan (ja tarvittaessa ihmisiä) syövät eläimet rikkoisivat tätä pyhää periaatetta. Siitähän eläimiä ei tietenkään voisi vetää oikeuteen. Mutta tällaista ehdottomuutta turkistarhauksen vastustajat eivät ole käsittääkseni vaatimassa. Sellaiseen kansalaisaloitteeseen ei taitaisi kertyä montakaan nimeä.”

Niinpä. Tässä suhteessa hellyttävät puheet eläinten hyvinvoinnista tuntuvat kovin etäisiltä, jopa surullisilta. Ei ahtaaseen häkkiin ahdetulla ketulla tai minkillä voi olla hyvä olo! Ei se voi hyvin, vaikka tarhaaja ajattelisi kuinka kauniisti tahansa. Ja kyllähän sama koskee myös sikoja, lampaita ja kanoja. Tietysti myös kaloja, jos sikseen tulee. Eivätkä fasaanifarmitkaan taida saada aivan puhtaita papereita, jos niillä ammutaan kymmenittäin ja sadoittainkin lintuja yhden metsästysretken aikana. Rajatapauksia lienevät villisiat ja kauriit, joita ruokitaan viljatuotteilla ja sitten ammutaan, kun hetki koittaa.

”Tarjoilija. Ottaisimme vielä tasapainottavat. Kiitos. Ja sitten lasku.”

Paul Krugmanin väite siitä, että ”Torakka-Rehn” levittäisi jatkuvasti ”väärää tietoa” on periaatteessa samaa luokkaa kuin kettutyttöjen väite, että turkistarhaus on ”väärää politiikkaa”.

Nobelisti näyttää elävän jonkinlaisessa uusliberalismin humalassa. Sen mukaan ”oikeaa politiikkaa” on pumpata maailmantalouteen aina vain lisää polttoainetta välittämättä siitä, että jossakin koneen osassa on niin pahoja vikoja ja reikiä, että jokainen uusi tippa valuu suoraan hiekkaan.

Ei tässäkään riidassa ole mitään tolkkua.

Kyllähän terveen järjen pitäisi sanoa, että vika on korjattava uhalla riskillä, että tulos out-put hetkellisesti heikkenee ja kone jäähtyy. Sitähän ”Torakka-Rehnin” säästölinja juuri tarkoittaa. Vuoto (Kreikka, Kypros) on paikattava ennen kuin painetaan kaasupoljinta.

Kun Paul Krugman ilmeisesti tuntee maailmanpolitiikan ja kansantalouksien kaikki hienoudet kuin omat taskunsa (eihän hän muutoin olisi saanut Nobelia), hän voisi antaa järkeviä neuvoja siitä, kuinka oikeanpuoleisen taskun reikiä voitaisiin korjata ennen kuin tasku räjähtää rikki.

Hän ehtisi kyllä kertoa hauskoja eläintarinoita sitten, kun tilanne rauhoittuu. Teekutsuilla hänen tuskin kannattaa silloinkaan aikaansa tuhlata.

Torakka on sitkeä eläin. Selviytyjä.