Ensimmäisenä pääsiäispäivänä katsoin aivan satumalta
YLE Teemalta Händelin Messiaan. Se
tuli uusintana eiliseltä. En ollut mitenkään valmistautunut yllätykseen. Tunsin
kyllä vanhastaan Hallelujan, mutta en
juuri muuta tuosta kuuluisasta oratoriosta. Nyt Teatern an der Wienin esitys (vuodelta 2009) ja Claus Guthin
ohjaus iskivät suoraan suoneen.
Sininen yleissävy. Suljetut ovet. Pitkät käytävät.
Valot ja varjot. Häkellyttävän modernit henkilöhahmot. Hotellihuone. Pelkistetty
koreografia. Leijuvat kädet. Viittomakieli. Kaikki suli sävelten virtaan. En
ole koskaan aikaisemmin jaksanut kuunnella kontratenoria. Nyt jaksoin. Kahden
loistavan sopraanon kanssa hänen äänensä liikkui vapaasti kuin lintu sinisellä
taivaalla.
Ajattelin paratiisia!
Silloin susi asuu karitsan kanssa, ja pantteri makaa
vohlan vieressä; vasikka ja nuori leijona ja syöttöhärkä ovat yhdessä, ja pieni
poikanen niitä paimentaa. Lehmä ja karhu käyvät laitumella, niiden vasikat ja
pennut yhdessä makaavat, ja jalopeura syö rehua kuin raavas. Imeväinen
leikittelee kyykäärmeen kololla, ja vieroitettu kurottaa kätensä myrkkyliskon
luolaan. Ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa (Jesaja
11: 6-10)
tai
He rakentavat taloja ja asuvat niissä, he istuttavat
viinitarhoja ja syövät niiden hedelmät; he eivät rakenna muitten asua, eivät
istuta muitten syödä; sillä niin kuin puitten päivät ovat, niin ovat elinpäivät
minun kansassani. Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn. He eivät tee
työtä turhaan eivätkä lapsia synnytä äkkikuoleman omiksi, sillä he ovat Herran
siunattujen siemen, ja heidän vesansa ovat heidän tykönänsä. Ennen kuin he
huutavat, minä vastaan, heidän vielä puhuessaan minä kuulen. Susi ja lammas
käyvät yhdessä laitumella, ja leijona syö rehua niin kuin raavas, ja käärmeen
ruokana on maan tomu; ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä
vahinkoa (Jesaja 65: 21-25).
Pääsiäisenähän on lupa ajatella (sen verran muistan
kirkkohistorian tunneilta) sekä murhetta (kuolemantuomiota ja sen hirvittävää
täytäntöönpanoa) että iloa (kuolleista heräämistä).
Minkähänlaista olisi elää veroparatiisissa?
Georg Friedrich Händelin aikaan (1685-1759) sellaisesta ei osattu
haaveillakaan. Silloin paratiisi oli Jesajan kuvailema ihannemaailma, joka oli
kaikkien (uskovaisten) saavutettavissa. Ei sinne paettu julmia markkinavoimia,
jotka nykymaailmassa on pantu paratiisin portinvartijoiksi. Siellä vallitsi
jumalainen rauha. Ikuinen onni.
Nyt veroparatiisit
ovat Paholaisen piilopaikkoja. Niissä on omat portinvartijansa eikä sinne kuka
tahansa, tavallinen ihminen pääse.
Silti
veroparatiiseihin on pitkät jonot. Yhtä pitkän kuin Taivaan portilla.
Ihmisellähän on
luontainen halu kulkea kohti parempaa elämää, kohti turvallisuutta, kohti
ikuista rauhaa, kuten Immanuel Kant asian ilmaisi.
Onko veroparatiisi
sellainen paikka?
Viljo Vähänen tietää sen varmasti.
”Kyllä se on. Taivas ja Helvetti istuvat nimittäin
sylikkäin. Ne on kaiverrettu ihmismielen sisälle. Eivät sen pintaan, kaikkien
nähtäviksi, vaan syvemmälle, piiloon. Jokainen ihminen haluaisi asua
veroparatiisissa. Turvassa uteliailta katseilta. Omassa rauhassaan. Omassa
unelmassaan. Veroparatiisi on juuri sellainen paikka. Ilo ja murhe asuvat
siellä rinnakkain. Paholainen ja Pietari löytävät sieltä turvapaikan itselleen.
Siksi sillä ei ole aidon paratiisin kanssa mitään tekemistä. Se on pimeä kuin
maailman syntisäkki. Joka sinne astuu saa kaiken toivon menettää. Arbeit macht frei.”
Tällaista se on aina Viljon kanssa. Ei hänestä saa
otetta.
”Otetaan nyt esimerkiksi Kypros. Sinnehän Venäjän
uusrikkaat kantoivat miljardinsa älyttömän suurten voittojen houkuttelemina.
Kun oma, läpeensä mafian hallitsema, korruptoitunut pesä (shokkiterapian
murtama Neuvostoliitto) imettiin tyhjäksi, oli pakko ottaa niin sanottuja
ylimääräisiä riskejä. Kyproksen veroparatiisi tarjosi siihen mahdollisuuden.
Rahaa kaadettiin sinne kuin pohjattomaan kaivoon. Nyt sitten itketään, kun EU
pani lapun luukulle. Voitot mätänivät paratiisin kellareihin. Siitä on aivan
turha syyttää kreikkalaista kadunmiestä tai –naista. Pelkäänpä kuitenkin, että
iso lintu ehti karata häkistään ennen kuin luukku loksahti kiinni. Missä se nyt
lentelee? Sitä ei kukaan tiedä. Arvelen kuitenkin, että se etsii jo kovaa
vauhtia uutta pesää. On jo ehtinyt varmaan löytääkin sellaisen. Muutaman sadan
miljardin lovi ison linnun pyrstössä ei estä sitä lentämästä.”
Hanget sulavat silmissä. Mustarastas on nousemassa
kotitammeni latvaan. Huomenna se jo ehkä laulaa.
Varoparatiisiin ei pikkulinnuilla ole asiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti