184. Kauppamatkustaja 130811

”Minä varoitin jo keväällä 1948 Arthur Milleriä, ettei hän panisi Kauppamatkustajansa nimen jälkeen sanaa kuolema, mutta ei hän kuunnellut. Sanoi, että siitä menee terä pois ilman kuolemaa. Ei hän silloin maininnut sanallakaan Manhattan-projektia, vaikka kertoi kyllä myöhemmin tienneensä ydinaseen kehittämisestä. Se oli silloin, kun hän itse joutui Senaatin kuulusteluihin yhdessä Robert Oppenheimerin kanssa.”

Viljo Vähänen heitteli lonkalta muitakin nimiä, kuten Orson Wellesin ja Charlie Chaplinin, jotka olivat 1950-luvulla joutuneet Joe McCarthyn hysteeristen vainojen uhreiksi.

Hän selitti, että Kauppamatkustajassa kuolema oli välttämätön sen vuoksi, että se kertoisi lukijoille ja katsojille amerikkalaiseen yhteiskuntaan juurtuneista ihanteiden ja arjen realiteettien tuhoisasta sekamelskasta. ”Muutoin se jäisi vain pintasilaukseksi”, oli Arthur sanonut hänelle. ”On saatava syvyyttä ja selkeyttä, jotta ihmiset ymmärtäisivät sanomani. Kuolema antaa siihen syvyyttä. Arki tuo tunteet iholle. Jokaisen on voitava nähdä ja kokea, että Willy Lomanin kuolema, itsemurha, voi olla myös minun kohtaloni, minun elämäni, minun tulevaisuuteni. Elämme epävarmoja aikoja. Taivas voi romahtaa milloin tahansa”. Arthur oli miettinyt ja jatkanut. ”Niin se voi, vaikka uskon ja toivon pilarit näyttävät joskus ikuisilta. Kuolemattomilta.”

Olimme ajautuneet Viljon kanssa keskustelemaan Kauppamatkustajan kuolemasta sen jälkeen, kun se tuli (vuoden 1985 versiona) televisiosta perjantai-iltana. Molemmat olimme nähneet sen syksyllä 1999, kun Esko Salminen ja Kyllikki Forssell olivat pääosissa. Nyt heidän rooleissaan olivat Dustin Hoffman ja Kate Reid. Nuori John Malkovich loisti  Biffin roolissa.

Mutta jätimme roolisuoritukset syrjään. Niistä löytyy valtaisa määrä loistavia esimerkkejä sekä meiltä Suomesta että kaikkialta maailmassa. Menihän se aikoinaan Elia Kazanin ohjaamana Broadwayllakin 742 kertaa.

”Elia Kazan sai kyllä tuntea (aivan oikein) nahoissaan sen, että hän petti Arthurin ja työtovereittensa luottamuksen paljastaessaan verenhimoisille vääräuskoisten jahtaajille monta ”kommunistia”. Vielä siihen aikaakin noitavainojen henki eli vahvana Uudella Mantereella, jonne ne olivat rantautuneet eurooppalaisten uudisasukkaiden matkassa.”

- Aivan, sain pistetyksi väliin. - Kyllähän jenkit saavat kantaa nahoissaan muitakin eurooppalaisia syntejä kuin Salemin noitaoikeudenkäyntejä (vuodelta 1692). Orjakauppa ja intiaanien tuhoaminen käyvät siitä katkerina, todistusvoimaisina esimerkkeinä.

”Arthur kertoi myös omista kokemuksistaan, kun senaattori McCarthy oli käynyt hänen kimppuunsa. Hän sanoi iskeneensä senaatin kuulusteluissa kunnolla kuonoon. Hän kieltäytyi paljastamasta kommunistisia työtovereitaan ja sai siitä tietysti vainoajiensa vihat niskaansa. Mutta, hän selitti, kun minä kieltäydyin kuulusteluissa ilmiantajan roolista, vetosin Amerikan kansalaisen vapauteen. Minä en tunne sitä omakseni, ellei minulla ole oikeutta olla paljastamatta niitä ystäviäni, jotka ovat joutuneet epäoikeudenmukaisen ja epäinhimillisen vainoamisen kohteiksi”.

- Ajatteletko, että Snowdenkin voisi joutua samanlaisen vainon kohteeksi, jos hän antautuisi amerikkalaisen oikeuslaitoksen käsittelyyn?

Viljo Vähänen mietti pitkään.

”Sellainen vaara on mielestäni olemassa, jos esimerkkiä haetaan Kauppamatkustajan kirjoittajan kohtalosta.”

Näin olimme ajautumassa viattomalta kulttuurin näyttämöltä politiikan vaarallisiin kulisseihin.

Siinä oli tietysti vain yksi ongelma. Viljo Vähäsen uskottavuus.

Oliko Viljo todella tavannut maailmankuulun, amerikkalaisen kirjailijan, Arthur Millerin? Missä olosuhteissa? milloin. Tiesikö hänen kirjailijaystävänsä todellakin jotakin huippusalaisista ydintutkimuslaboratorioista. Olisiko tämä, taiteilija ja humanisti, voinut tajuta, kuinka suuressa vaarassa koko maailma ja kaikki elämä maapallolla oli, vaikka sota Euroopassa oli jo saatu päätökseen ja Hitler oli kukistettu?  Voisiko Viljo siis nyt esittää mitään uskottavaa näyttöä siitä, että tietovuotaja Snowden olisi paljastanut jotakin sellaista, jonka varassa koko ihmiskunta olisi jälleen kerran matkalla kohti suurta sotaa?

En tiedä vastausta.

Minulle Viljo Vähänen on edelleen arvoitus (ks. 2. Viljo Vähäsen ensimmäinen kuolema 110216 ja 3. Viljo Vähäsen uusi elämä 110220). Kun Viljo on määritelmän mukaan ”kertaalleen kuollut, määrämittainen mies” ja hänellä on sen vuoksi ”oikeus liikkua vapaasti rajojen yli, elämän ja kuoleman, materian ja hengen välimaastossa, jos hän niin haluaa tai pysyä kummassa tahansa niin kauan kuin hyvältä tuntuu”, en voi tietää, onko hän tavannut Kauppamatkustajan kirjoittajan vai ei.

Se on mahdollista.

Jos hän olisi tavannut Arthur Millerin, hän tuntisi varmaankin myös Marilyn Monroen, mutta siitä hän ei ole muistanut kertoa koskaan sanallakaan, mitä ihmettelen.

Täytyypä kysyä seuraavan kerran, kun tapaamme taas Pataässässä.