187. ”Hyvät toverit!” 130827

X-puolue samoin kuin puolueet muissakin maissa pyrkii vapauttamaan koko kansan taloudellisen riippuvaisuuden, valtiollisen alaikäisyyden ja henkisen holhuunalaisuuden kahleista.

Hyvin sanottu. Hyvä ajatus. Hyvä tavoite. Ja mikä parasta, se on totta. Se on toteutunut. Vaikka siihen meni 110 vuotta.

Olimme sopineet Viljo Vähäsen kanssa, että luemme Erkki Tuomiojan puheen Forssan kokouksen 110 v. juhlaseminaarissa (Forssassa 17.8.2013) ällätikun kanssa. Yksinäisyydessä. Huolellisesti. Koska ymmärsimme, että siinä sanottiin jotakin hyvin tärkeää hetkellä, jolloin koko suomalainen poliittinen eliitti valmistautui kuulemaan Suuren Oppi-isänsä, Arkhimedeksen huudahduksen Heureka! ”Olen löytänyt sen!”

Arkhimedes oli löydöstään niin innostunut, että hyppäsi kylpyammeestaan ja juoksi Syrakusan katujen halki alasti.

Emme kylläkään odottaneet, että Hallitus (Katainen, Urpilainen, Räsänen, Stubb), Oppositio (Sipilä ja Soini), Työnantajat (Häkämies ja Jalonen) ja Työntekijät (Lyly ja Mäenpää) saatikka mies- ja naispuoliset tutkijat juoksisivat alasti pitkin radanvartta ja Vantaan keskustaa löydettyään ratkaisun synkkenevään kansantalouteen. Varmaankin he olisivat hieman ujompia kuin Arkhimedes. Mutta ilosta hekin kyllä pomppisivat kuin laitumelle päässyt karja kevään koittaessa.

Valtiotieteen tohtori ja ekonomi Erkki Tuomioja ei tuottanut pettymystä. Hän puhui viisaita.

* Forssan ohjelman avaussanat (1903) paaluttivat siihen asti työväenpuolueen nimellä tunnetun uuden sosialidemokraattisen puolueen aseman osana kansainvälistä työväenliikettä ja sen tehtävän inhimillistä vapautusta merkitsevän sosialistisen yhteiskuntamuutoksen toteuttajana hyvin yksiselitteisellä tavalla.

* Uuden periaateohjelman (1952) mukaan "talouselämän luonteen perinpohjaiseen uudistamiseen tähtäävää suunnitelmallisuutta ja sosialisoimista on toteutettava sitä mukaa, kuin ne käsitetään historiallisesti välttämättömiksi ja tarkoituksenmukaisiksi toimenpiteiksi. Elinkeinoelämän aloja ja yrityksiä on siirrettävä yhteiskunnan omistukseen ja hallintaan, sikäli kuin se on tarkoituksenmukaista työn ja pääoman välisen ristiriidan poistamiseksi, omistussuhteista johtuvien epäoikeudenmukaisuuksien hävittämiseksi tai edellytysten luomiseksi sosialistiselle suunnitelmataloudelle."

* Tämäkin ohjelma oli voimassa 35 vuotta kunnes se korvattiin vuoden 1987 uudella ohjelmalla, joka puolestaan korvattiin 1999 hyväksytyllä ohjelmalla. Tällöin puolueella ei enää ollut sellaista jäsenkirjaa, johon periaateohjelma olisi ollut painettu, ohjelmat olivat muuttuneet käyttötavaraksi, jotka eivät juuri hyväksymishetkeä pidemmälle kantaneet eivätkä sisältäneet mieleenpainuvia siteerattavaksi jääneitä lauseita.

Ulkoministerin katsaus Sdp:n ohjelmahistoriaan oli tilaisuuden luonteen huomioon ottaen varmaankin tarpeellista.

Varsinainen heureka sisältyi kuitenkin puhujan arvioon sosialidemokratian ja hyvinvointivaltion nykytilasta:

(1) Tosiasia on, että luokkayhteiskunta, jonka parhaimmillaan kuvittelimme hävittäneemme, on hiipimässä takaisin … Eriarvoisuuden kasvun ja tapahtuneen kehityksen voi tiivistää toteamukseen, että luokkayhteiskunta tekee paluutaan. 

(2) Vanhan kahtiajaetun luokkayhteiskunnan rajat olivat useimmiten selkeitä ja institutionalisoituja. Porvaristolla oli pörssi, kansallisteatteri, ooppera, kirkko, golfklubit, suojeluskunnat, partioliike, yliopistot, kauppakamarit; työväestöllä työväentalot, työväenlehdet, ammattiliitot, työväen urheiluseurat, työväenkulttuuri omine näyttämöineen, sivistysjärjestöineen jne. 
 
Tällaisessa yhteiskunnassa jokainen tiesi paikkansa, sillä se oli useimmille syntymässä määrätty.

(3) Ammattiyhdistysliike on edelleen järjestäytymisasteeltaan yksi vahvimpia maailmassa, mutta sen vaikutusvalta sekä jäsenistöönsä että yhteiskunnalliseen päätöksentekoon on vain varjo entisestään, ja se keskittyy saavutettujen etujen puolustamiseen. Koska nämä saavutetut edut ovat suppenevan joukon hallussa, ei ay-liike enää kykene tehokkaasti puhuttelemaan kaikista heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä ja meidän aikamme uutta prekariaattia.

(4) Työväenluokka on hajaantunut moniin erilaisiin kerrostumiin ja ryhmiin. Yhtenäistä tai edes yhteistä työväenluokan identiteettiä ei ole eikä liioin sellaista sen edustajaksi käsitettyä työväenliikettä, johon voitaisiin tai haluttaisiin samastua, samalla kun erilaiset alakulttuurit ja niiden kautta tapahtuva identiteetin määrittäminen ovat lisääntyneet. 

(5) Eräällä tavoin julmin osattomuuden muoto tänään seuraa siitä, että kun siinä heikoimmassa asemassa olevilla oli aikaisemmin tunne kuulumisesta työväenluokkaan ja luottamus parempaa tulevaisuutta lupaavaan työväenliikkeeseen, ei tästä enää ole kuin rippeet jäljellä. 

(6) Kohta puolet suomalaisista ei puolueiden kannatusta mittaavissa kyselyissä osaa tai halua nimetä ainuttakaan puoluetta, jota kannattaisivat. Valtaosaltaan nämä ihmiset ovat köyhiä, usein yksinhuoltajia tai yksinäisiä, heikosti koulutettuja ja eri syistä työelämän ulkopuolelle jääneitä; yhä useampi myös terveysongelmista kärsivä. 

(7) Poliittista kilpailua hallitsee kilpailu kuvitellun, keskiluokaksi mielletyn pienen mutta aktiiviseksi uskotun liikkuvan äänestäjäjoukon äänistä tavalla, joka edelleen lisää vieraantumista kaikista vanhoista puolueista.

(8) Se että perussuomalaiset vievät äänestäjiä myös vasemmistopuolueilta ei johdu siitä, että rasistinen flirtti vetoaisi ihmisiin, vaan siitä, että vasemmistopuolueiden koetaan luopuneen työväenpuolueen roolista ja siirtyneen herrojen joukkoon.  

Viljokin hehkutti.

 ”On se vähän erilainen 8-kohdan ohjelma kuin demareiden kurkusta kiinni  aikoinaan. Kyllä siinä kosketellaan rehellisen tuntuisesti monipuoluejärjestelmämme perusongelmaa: uskottavuuden katoamista! Siitähän Kataisen Heureka-seminaarissakin puhuttiin. Kun luottamus katoaa, sitä on vaikea saada takaisin. Poliittinen mantra rakenneuudistuksesta ei pure.”

- Olen samaa mieltä. Kaikilta puolueilta näyttää pallo olevan hukassa. Forssan ohjelma oli oman aikansa ja aikakautensa tuote. Se on tehnyt tehtävänsä. Se on muuttanut Suomea parempaan suuntaan. Mutta samaan aikaan (110 vuodessa!) maailman on muuttunut monessa suhteessa täysin erilaiseksi. Vanhat rakenteet ovat murtuneet moneen kertaan ja aina niitä on pystytty parsimaan ja korjailemaan. Vain ääriliikkeiden uhka näyttää pysyvän ikuisesti. Tuomiojan havainto luokkayhteiskunnan uudesta paluusta käy hyvästä esimerkistä. Mikään ei tunnu hillitsevän ihmisen pahuutta, vallanhimoa ja julmuutta. Siitä tulevat aina mieleeni edesmenneen ystäväni, rikosoikeuden professori Pekka Koskisen kanssa käymämme keskustelut hyvyyden ja pahuuden välisestä taistelusta. Aina – poikkeuksetta -  ne päätyivät tulokseen hyvä voittaa pahan 6-0.

Erkki Tuomiojan Forssan-puheen lopusta löytyy hyvä kiteytys, jota muutkin kuin hänen puoluetoverinsa voisivat mietiskellä sinisinä heurekahetkinään.

”Hyvät toverit! Tänään alamme kuitenkin taas olla tilanteessa, jossa yhdessä maassa omin kansallisin päätöksin toteutetun hyvinvointivaltion ylläpitäminen vapaiden pääomaliikkeiden ja globalisaation maailmassa on käynyt hyvin vaikeaksi. Niitä keinoja ja välineitä, joilla olemme aiemmin menestyksekkäästi asettaneet markkinavoimat niille kuuluvaan hyvän rengin asemaan, tarvitaan nyt yhteiseen käyttöön ylikansallisella tasolla.”