”Nyt on piru merrassa. Kolme
proffaa samassa katiskassa. Joku voisi pitää sitä hyvänä saaliina. Jos ne
olisivat rapuja. Mutta kun eivät ole. Vaan ilmieläviä, suomalaisia
professoreita. Järkimiehiä. Sanotaan. Mutta eläimellisillä vaistoilla
varustettuja. Sanoisin jopa …”
- Odotahan nyt, keskeytin Viljo
Vähäsen, kun istuimme jälleen Pataässässä. Portsarit tuntevat jo meidät ja
baarissa tietävät panna Guinnessit valumaan heti, kun näkevät meidät
kynnyksellä. – Minäkin luin sen Kuisman huulen, että parasta olisi hyökätä
Ruotsiin ja antautua heti ehdoitta. Että sellaisessa umpikujassa olemme rakkaan
euromme kanssa. Että eurottomat svenskit, norskit ja tanskit olisivat ihan omaa
luokkaansa. Niin kuin jamaikalaiset pikaradoilla. Ei se nyt ihan sillä lailla
mene …
”No. Kyllä Kuisma, Kanniainen ja
Wahlroos siihen suuntaan vetävät. Yhtä köyttä. Euro on kelvoton. Siitä on
päästävä eroon ennen kuin naapurit karkaavat liian kauas. Se on myllynkivi
meidän kaulassamme. Hengenvaarallinen …”
Viljo oli tuohtunut.
Enkä ihmettele, koska hän oli
kiertänyt alkukesästä ympäri Eurooppaa ja maksanut joka paikassa kahisevilla
euroilla. Muovirahaa hän sanoi käyttävänsä vain R-kioskilla. Viljo oli vähän
vanhanaikainen. Hänellä oli aina tukku euroja lompsassaan. ”Siinä tuntee
olevansa rikkaampi kuin onkaan”, hän oli aina sanonut. Pataässässäkin hän
halusi aina maksaa 50€:n setelillä.
- En olisi ihan noin ankara
professoreitamme kohtaan. Pelkään sitä paitsi, että lehdet ovat taas repineet
otsakkeisiin sanoja vähän summamutikassa. Katastrofitunnelmilla on mukavaa
herkutella, mutta eihän se aina ole viisasta. Asiallisesta talouspoliittisesta
analyysista on vaikeaa repiä räiskyviä otsakkeita. Sen saattoi kokea tällä
kertaa erityisesti professori Vesa Kanniainen, jonka analyysi taloushistorian
varhaisista kriiseistä on ihan mielenkiintoinen ja valaiseva
(Kansantaloudellinen aikakauskirja 2/2013 ”Kun liika raha johtaa maniaan.
Johtuvatko talouskriisit sittenkin rahapolitiikasta”). Verbaaliakrobaatit
voivat nykäistä siitä irti irrallisia lauseita, mutta todellisuudessa hänen
tutkimushypoteesinsa johtavat vain kahteen vaihtoehtoon: joko pumpataan
markkinoille hurjasti lisää rahaa (vahvistetaan luottoekspansiota) tai
pumpataan sinne rahaa vähän varovaisemmin (rajoitetaan luottoekspansiota).
Kuisman ”espanjalaiset kiitojunat” ja Wahlroosin iPad-fantasiat tuntuvat
lähinnä pikkupoikien hiekkarantaleikeiltä.
”Jotakin tuollaista tuli minunkin
mieleeni, kun luin päivälehtien otsakkeita”. Viljo oli jo vähän lauhtunut. ”Ei
ihme, että hallituskin hoipertelee, kun oppositiosta ja osaksi sen omista
riveistäkin heitellään likaämpäreitä, joihin on lisätty korkeajännitteisiä,
akateemisia hajusteita.”
Päästiin siis Viljon kanssa aika
helposti selville vesille koskien sanomalehtien hurjanlaisia uutisia.
Sen sijaan Viljo halusi vielä
pohtia hieman tarkemmin tämänkertaisen talouskriisin – sillä sellaisestahan nyt
on kysymys, kun kolmikanta natisee liitoksistaan – syitä. Hänkin oli lukenut
Vesa Kanniaisen artikkelin.
”Kanniainen kirjoittaa, että
vuosina 1937-1938 USA koki takaiskun, taantuman keskellä lamakautta. Sen
kannalta lama päättyi velalla rahoitettuun julkisen vallan ohjelmaan. Se
tunnetaan paremmin nimellä toinen maailmansota. Onhan se aika rajusti sanottu!
Harvemmin kuulee sodan syttymistä ja syitä perusteltavan näin pelkistetysti. Ja
Kanniainen jatkaa (vedoten M. Friedmanin ja A. Schwartzin tutkimukseen vuodelta
1963). USA:n 30-luvun lama on todiste siitä, kuinka suurta vahinkoa muutamien
ihmisten, ts. keskuspankin johdon, virheistä voi seurata.”
- Olisiko tässä nyt taas
pysähdyttävä miettimään, kuinka tavattoman suurista asioista puhutaan silloin,
kun heitetään huulta Euroopan Unionin ja euroalueen tulevaisuudesta. Ei se ole
mikään leikin asia. Päinvastoin. Kun 1920- ja 1930-lukujen talouskriisit
johtivat sellaiseen katastrofiin, josta Kanninen muistuttaa, mitä takeita meillä
on siitä, etteikö euron kriisi kaikkine lieveilmiöineen olisi alkusoittoa
kolmannelle maailmansodalle …
”Ja taas sinä synkistelet. Kohtahan
minäkin alan uskoa saarnaasi siitä, että olemme menossa kohti suurta sotaa …”
- Tosiasiassa monet muut merkit
viittaavat siihen paljon selvemmin kuin keskustelu rahapolitiikasta. Mutta
niihin meidän ei kannata tällä kertaa enemmälti mennä. Uutiset lähi-Idästä
kertovat kyllä omaa kieltään. Asialliseen, viileään analyysiin niidenkin osalta
olisi kyllä tarvetta. Sen sijaan pohdiskelen vieläkin Vesa Kannisen artikkelin
sitä kohtaa, jossa hän kirjoittaa sijoittajien eläimellisistä vaistoista.
”Luottomarkkinoita seurasivat sittemmin osakemarkkinat kriisien
katalysaattoreina. Sijoittajien eläimelliset vaistot oli herätetty … Kriisejä
koettiin jo ennen modernin kapitalismin kehittymistä. Sittemmin kapitalismi
tarjosi entistä helpomman kanavan ihmisten spekulatiivisille vaistoille.”
Mikähän tilanne on tämän päivän
maailmassa?
”Nimenomaan maailmassa”, Viljo
Vähänen keskeytti. ”Globalisaatio ei ole mikään leikkikalu, jolla hinta- ja
asuntomarkkinakuplia puhkaistaan. Kannisen esittämä likviditeettipyramidi ja
rahapolitiikan tehottomuushypoteesi menevät herkästi meikäläisen hilseen yli,
mutta tähän poimin (ennen kuin otamme tasapainottavan Guinnessimme) yhden
sitaatin häneltä:
”Riskien entistä tehokkaampi jakaminen
on taloustieteen näkökulmasta hyvä asia. Siihen liittyy kuitenkin petollinen
elementti moral hazard, joka on
ymmärrettävissä vakuutusteorian avulla. Kun sijoittajat kokevat olevansa
turvassa, riskitoleranssi kohoaa. Vahvistunut turvallisuuden tunne vähentää
riskitietoisuutta. Unohdetaan se, että riskien poismyyminen ei suojaa systeemiriskiltä
ts. siltä, että yhden tahon joutuminen vaikeuksiin saa aikaan haitallisen
ulkoisvaikutuksen. Sen johdosta koko järjestelmä voi joutua vaaraan.”
Eläimelliset vaistot viittaavat
hengissäpysymiseen. Niiden varaan on kuitenkin vaikeaa rakentaa mitään systeemiä, jonka varassa elämä jatkuisi
turvallisena ja onnellisena.
Euro on silti vakava
yritys tällaisen systeemin luomiseksi. Sitä ei pitäisi kevein perustein
vaarantaa. Eläimellisille vaistoille ei voi antaa vapaata temmellyskenttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti