192. Regimenteistä 130911

Luin huolellisesti Asiakirjan numero 13. Se oli käsittelyssä Kokoomuksen Nuorten Liiton 80-vuotisliittokokouksessa 23-25.8.2013 Tampereella. En kuitenkaan tiedä, kuinka sille siellä kävi. Revittiinkö kappaleiksi vai nielaistiinko sellaisenaan?

Sillä ei ole merkitystä, koska entisen liittoni nykyinen puheenjohtaja Susanna Koski  piti huolen siitä, että Asiakirja numero 13 tarjoiltiin medialle kaikkine herkkuineen ja lisukkeineen oikein juhlapöydässä.

Niin sitä pitää!

Aikoinaan (1970-luvun alussa) olin pystyttämässä Otaniemen nuorisonäyttelyssä suurikokoista, pahvista kypäräpappia KNL:n osaston edustalle ja sittemmin viemässä emopuolueen puheenjohtajalle elävää, mustaa kanaa synttäripäivien merkeissä Fabianinkadulla. Olivathan nekin siihen aikaan jonkinlaisia mediatapahtumia, mutta nyt eletään aivan toisenlaisessa, riehakkaammassa maailmassa.

Puheenjohtaja Jyrki Kataisen kommentti tuotiin satelliitin välityksellä, avaruuden kynnykseltä, muutamassa sekunnissa, suomalaisiin televisioruutuihin, vaikka hän oli tuhansien kilometrien päässä, Kiinassa, rutiininomaisella markkinointireissulla.

Niin ovat ajat muuttuneet.

Mutta asetelma ei ole muuttunut miksikään. Nuoret haastavat. Vanhat valittavat. Joskus mennään ohi vasemmalta, joskus oikealta.

Ei silläkään ole kovin suurta merkitystä. Niin tapahtuu kaiken aikaa eläinmaailmassa! Eivätkä ”isät” ja ”äidit” ole siitä moksiskaan, kuten monista, loistavista luonto-ohjelmista (esimerkiksi lumileopardin pesältä) olemme saaneet nähdä.

Mutta ihmistenmaailmassa siitä nousee usein kova kohina. Kuten nytkin.

Mieleeni tulee vanha juoppo ja veijari, joka tuli tunnetuksi teesien naulaamisesta kirkon oveen. Tarkistin asian (jälleen) nykynuorison sanakirjasta Googlesta.

Martti Lutherin Disputatio pro declaratione virtutis indulgentiarum (Väittely aneiden voimasta ja tehokkuudesta) eli paremmin tunnettuna 95 teesiä haastoivat katolisen kirkon opetukset koskien katumusharjoituksia, paavin valtaa ja aneiden hyödyllisyyttä. Ne saivat aikaan teologisia väittelyitä, joista seurasi lopulta uskonpuhdistus ja luterilaisen, reformoidun ja anabaptistisen kristillisyyden synty.

En kuvittele, että KNL:n puheenjohtaja tai kukaan muukaan intomielinen nuorisojohtaja saisi aikaan samanlaista mediahuumausta kuin Martti Luther aikoinaan. Sen jälkimainingithan tuntuvat vielä tänäkin päivänä eri puolilla maapalloa.

Sen sijaan voisin ajatella, että Lutherin kahden regimentin opista voisi olla hyötyä, kun yritetään ymmärtää (jälleen kerran) Kokoomuksen sisällä syntynyttä kohinaa.

Tämäkin vaatii ensin Google-selvennyksen:

Kahden regimentin opin mukaan on olemassa kaksi elämänaluetta:
1. Maallinen regimentti (maallinen hallinta / maallinen valtakunta, regnum civile), jossa miekalla, esivallalla ja maallisilla järjestyksillä on tehtävänsä
2. Hengellinen regimentti (Jumalan hengellinen hallinta / Kristuksen valtakunta, regnum Christi), jossa taistellaan Jumalan sanalla ja evankeliumilla.

Koska ihminen on luonnostaan paha ja roisto, täytyy esivallan ja miekan käyttää rankaisukeinoja, ja lain saada aikaan ulkonainen järjestys. Ensimmäiseen regimenttiin kuuluu siis rankaisu ja pakko. Hengellisessä regimentissä (kirkossa / Kristuksen valtakunnassa) taas hallitsee evankeliumi ja siten sen leimaava piirre on vapaus.

Molemmat regimentit ovat Jumalan säätämiä, ei vain hengellinen. Regimentit ovat erilaiset ja erilliset, mutta ne eivät ole irrallisia toisistaan. Ne ilmentävät Jumalan kahtalaista herruutta elämässä. Jumala käyttää siis maailmanhallinnassaan kumpaakin regimenttiä: maallinen on "Jumalan vasen käsi" ja hengellinen "Jumalan oikea käsi". Tässä kohden luterilainen käsitys regimenteistä poikkeaa vastaavasta reformoidusta käsityksestä, jonka mukaan Jumalan vastustaja  (Saatana) on maallisen regimentin hallitsija.

Kirjaimellisesti tätä oppia ei voi tietenkään soveltaa (puolue)politiikkaan. Sehän johtaisi esimerkiksi ”oikean” ja ”vasemman” suhteen ajatuksen harhaan.

Mutta puolueohjelmien kirjoittamisessa sillä saattaisi olla käyttöä, vaikka se ei tullut aikoinaan edes mieleeni, kun kirjoitin konservatiivisen puolueyhteisön ideologisesta rakenteesta tai kun kirjoitin käytännönläheisen kaupunkiohjelman toiselle pääpuolueistani.

Tavallisesti ohjelmat jaetaan kahteen ryhmään periaateohjelmiin ja tavoiteohjelmiin. Esimerkiksi Asiakirja nro 13:ssa sanotaan, että se ”esittelee ne käytännön poliittiset tavoitteet, joiden toteuttamista Kokoomuksen Nuorten Liitto pyrkii edistämään vuoden aikana.”

Siis ”vuoden aikana”. Se on tyypillinen lyhyen tähtäyksen tavoiteohjelma.

Käytännössä periaatteet (Lutherin hengellinen regimentti) ja tavoitteet (Lutherin maallinen regimentti) menevät kuitenkin railakkaasti sekaisin eikä mediaryöpytys ole omiaan ainakaan selventämään tätä jakoa.

Kokoomuksen ”hengellinen regimentti” kristallisoituu kolmessa sanassa: koti, uskonto ja isänmaa. Sen leimaava piirre on (lutherilaisittain) vapaus. Tästä periaatteesta vallitsee puolueyhteisön piirissä suuri yksimielisyys.

Ongelmana on vain se, että sama periaate soveltuu moneen muuhunkin puolueohjelmaan, vaikka sitä ei juuri noilla sanoilla olisi lausuttu julki yhdessäkään asiakirjassa.

Varsinaiset vaikeudet alkavat heti, kun astutaan ”maallisen regimentin” piiriin. Sen leimaava piirre on (lutherilaisittain) rankaisu ja pakko. Se on siten jo ajatuksellisella tasolla jyrkästi vastakkainen hengellisen regimentin vapauden kanssa.

(Valitettavasti Lutherin regimenttiopin yliopettajaa, joka ymmärtäisi, etteivät maallinen ja hengellinen ole erillisiä, vaikka ovatkin erilaisia, ole politiikan maailmassa olemassa.)

Ja kun ”maallinen regimentti” tarkoittaa käytäntöä ja tavoitteita (siis periaatteiden soveltamista ja tulkintaa), joudutaan siihen tuskastuttavaan ja turhauttavaan sekamelskaan, jossa kaikki puolueet tällä hetkellä ovat ja josta KNL:n tavoiteohjelma on oikein tyypillinen esimerkki.

”Maallinen regimentti” merkitsee käytännössä raakaa valtataistelua. Siinä rangaistaan ja pakotetaan! Kaikki rankaisevat ja pakottavat!

Kun sanotaan, että jonkin politiikan osa-alueen tulee olla ”äärimmäisen epäpoliittinen ja tehokas”, julistetaan kovalla äänellä, ettei politiikka kuulu politiikkaan, vaan se on osa Pahan valtakuntaa.

Poliittisen valtataistelun ydin näyttää Asiakirja 13:n pohjalta olevan tämä: Meidän politiikka on hyvää – toisten politiikka on pahaa.

Siinähän ei ole mitään uutta. Regimentit ovat vain jälleen kerran pahasti vinksallaan.

Suden läähätys kuuluu. (ks. artikkelini ”Susiko vapaaksi” I ja II 1970-luvun lopulta)