Viljo Vähänen palasi pikavisiitiltä Nizzasta ja toi mukanaan Charlie
Hebdon (Journal irresponsablen) erikoisnumeron 1178 tammikuun 14. päivältä.
Kannen pääväri on vihreä. Siinä lukee suurin kirjaimin Tout
est pardonné. Etusivulla on pilapiirros kyynelehtivästä Muhammadista, joka
pitää kädessään julistetta Je suis Charlie ja takasivulla 13 erilaista
pilapiirrosta samasta aiheesta. Kaikki lehden 16 sivua käsittelevät Pariisin
terroi-iskua sanoin ja kuvin.
Kaiken tämän olin jo ehtinyt lukea Internetin uutissivuilta,
mutta kun pidin konkreettista lehteä hyppysistäni, tunnelma oli erilainen.
Se oli hyytävää luettavaa!
Kyllä sananvapaus on vaikea asia!
”Näinhän se on”, Viljo aloitti. Hänkin sanoi suorastaan
järkyttyneensä siitä massiivisesta liikehdinnästä, jonka Pariisin terrori-iskut
olivat synnyttäneet Keski-Euroopassa ja jonka silminnäkijäksi hänkin oli
joutunut.
”Mutta äkkiä sekin tuli sammuu, kuten Charlie Hebdon
sisäsivujen sarjakuvissa ja jutuissa jo ounasteltiin. Je suis Charlie
julisteet ovat jo nyt vain roskakasoja. Jotkut niistä päätyvät kyllä
sotamuistojen vertaisiksi pyhäinjäännöksiksi ihmisten kirjahyllyille ja
arkistoihin, mutta eihän sarkasmissa ole varsinaista elinvoimaa olipa aihe
kuinka konkreettinen tahansa. Itse en viitsinyt ruveta niitä keräilemään, mutta
lehden otan tietysti arkistooni.”
- Se on totta, vaikka sarkasmi ei tietenkään mihinkään kuole.
Kyllä se pulpahtelee jatkuvasti esiin, kuten tänäänkin, kun Iltis esitteli
raporttia valtion likviditeettikriisistä lokakuulta 1992, kun Koivisto
huolestui siitä, että rahat olivat loppumassa valtion kassasta. Joku toimittaja
ehti jo kirjoittaa, että sekin on hyytävää luettavaa, vaikka siitä on jo
yli 20 vuotta eikä siihen tiettävästi kukaan kuollut.
”Mutta silloin valtiolaivan pohjatappi pysyikin tiukasti kiinni.
Uutinen ei vuotanut lehdistölle ja ihmiset saivat nukkua yönsä rauhassa.
Raportti pysyi salassa eikä silloinen valtiovarainministerikään paljastanut sen
sisältöä muistelmissaan. Nykyisenkaltaisessa somemaailmassa se olisi varmasti
räjähtänyt käsiin.”
- Näinhän se on, vaikka monet haluaisivat ehkä ulkoistaa
nykyisen talouskriisin edessä olevien vaalien pelossa ja vierittää vastuun
siitä Euroopan Unionille tai jollekin vielä suuremmalle kansainväliselle mörölle.
”Aivan. Ajattelehan vain, että jos nyt ilmenisi, että tasavallan
presidentti suunnittelee korvaavansa Aleksi Stubbin hallituksen Suomen Pankin
johtokunnasta muodostetulla toimitusministeristöllä vedoten siihen, että näin
voitaisiin estää Suomen ajautuminen Kreikan kaltaiseen umpikujaan. Ei sellainen
projekti kyllä pysyisi sekuntiakaan salassa, kun yksi pikkuriikkinen
sotaharjoituskin oli repäistä pyhästä paikasta (hallituksen ulko- ja
turvallisuuspoliittisesta ministerivaliokunnasta) katon taivaan tuuliin.”
- No, se reikähän saatiin aika nopeasti tukituksi, vaikka on
kyllä sanottava, että menneitten vuosien tunnetun vuotomestarin ohjeet Ämärin
harjoituksen vuotoselvittelystä tuntuivat aika hyytävältä luettavalta.
”Sellaistahan se on. Opposition tehtävänä on puhkoa
valtiolaivaan mahdollisimman riuskassa tahdissa reikiä, joita se joutuu sitten
pikapuoliin (so. vaalien jälkeen) itse korjailemaan.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti