334. Ruusu 150219

Viikko sitten, ystävänpäivänä vasempaan korvaani tunkeutui kaunis mutta pahantapainen vieras. En muistanut aluksi hänen nimeään, mutta aavistin, ettei siitä hyvää seuraisi.

Osoittautui, että vieraani keikaroi latinankielisellä nimellä erysipelas.

Suomeksi se tarkoittaa ruusua eli ihon syvää bakteeri-infektiota.

Kuinka petollista! Mutta sittenkin niin arkipäiväistä.

Kauneimmankin ruusun alla piilee piikki pistävä.

”Ruusu on vakava septinen infektio, joka saattaa hoitamattomana johtaa merkittävään kudostuhoon ja hengenvaarallisiin komplikaatioihin.”

Varoitusvalo syttyi heti.

Pian huomasin makaavani sisätautisairaalan päivystyksessä. Kanyylin kautta verenkiertooni pumpattiin seuraavien päivien aikana antibioottia, jonka avulla kutsumatonta vierastani on yritetty aja ulos kimpsuineen ja kampsuinen.

Lopputulos on silti vielä epävarma.

Mutta ei niin pahaa etteikö jotakin hyvääkin.

Sain aiheen tutusta tarkemmin ruusuun ja siihen maailman, jossa se oli kasvanut, samoin kuin niihin menetelmiin, joilla sen katalia aikomuksia yritetään torjua.

Samalla aika hetkeksi pysähtyi.

Viikkoon mahtui monenlaisia tapahtumia (kreikkaa, ukrainaa, ulvilaa, sotea ja venäjää), joita keräilen nyt lyhyeksi helminauhaksi, kun ystävänpäivä ja laskiaistiistaikin ehtivät jo kadota mennen ajan hämärään.

Tarkastelen niitä ruusun varjosta.

(1) Ruusun aiheuttaa beetahemolyyttinen streptokokkibakteri. Mistä ihmeestä sellainen oli löytänyt tiensä vasempaan korvaani? Tulos iski silmiini peilistä. Korva oli turvonnut ja punainen kuin kukonheltta. Kuumetta kahtena päivänä peräkkäin 39°. Se oli jo valtaamassa poskipään ja otsan, ennen kuin tipat alkoivat putoilla tasaiseen tahtiin Haartmanin päivystyksessä.

Bakteeri pääsee harvoin ehjän ihon läpi. Mutta missä se oli piileskellyt kaiket päivät ja yöt odotelleen repeämää, jonka läpi se pääsi tunkeutumaan sisälleni?

Vastausta piti etsiä bakteeriviidakosta: ”Bakteerit ovat yksisoluisia mikroskooppisen pieniä eliöitä eli mikrobeja. Ne ovat esitumallisia, mikä tarkoittaa, että niiden perintöaineksen ympärillä ei ole tumakoteloa. Ribosomeja lukuun ottamatta bakteereilla ei ole soluelimiä. Ne ovat evolutiivisesti hyvin vanhoja eliöitä. Bakteereja elää kaikkialla, missä on elämää: vedessä, maassa ja muissa eliöissä. Monet bakteerit elävät loisina muissa eliöissä ja voivat olla haitallisia. Jotkut bakteereista ovat kuitenkin hyödyllisiä tai jopa välttämättömiä kantajalleen.”

Tutkin Googlesta piirrosta bakteerin rakenteesta ja toiminnasta.

”Bakteerit lisääntyvät suvuttomasti jakautumalla, jolloin alkuperäisestä solusta muodostuu kaksi tytärsolua, jotka ovat alkuperäisen solun klooneja. Bakteerit voivat jakautua jopa kahdenkymmenen minuutin välein. Ennen jakautumista solun rengasmainen kromosomi ja mahdolliset plasmidit kahdentuvat. Bakteerien perimä on haploidinen, joten geenimutaatiot tulevat heti näkyviin.”

Jaha.

Tekstit alkoivat valua normaalisanastoni ulkopuolelle.

Mutta.

”Jotkut bakteerit aiheuttavat ihmiselle haittaa, koska ne kuluttavat lisääntyessään elimistön tärkeitä ravintoaineita ja tuottavat elimistölle haitallisia aineenvaihduntatuotteita. Bakteereista kaikki eivät aiheuta ihmiselle tauteja, vaan itse asiassa ihmisen iholla ja limakalvoilla on jatkuvasti suuri määrä bakteereja, jotka auttavat ihmisen immuunipuolustusta tauteja aiheuttavia bakteereita vastaan. Näitä hyödyllisiä bakteereja kutsutaan normaaliflooraksi.”

Ystävänpäivänä korvaani tunkeutunut ruusu ei ilmeisestikään kuulunut normaaliflooran ryhmään, vaan se oli aggressiivinen, vihamielinen tunkeutuja, jonka torjumiseen omat, luontaiset puolustusmekanismini eivät riittäneet.

Joka tapauksessa kokemus ruususodasta on ollut tähän asti hyvin mielenkiintoinen.

Kun nyt käydään korkealla poliittisella tasolla ankaraa taistelua sote-uudistuksesta aina eduskunnan perustuslakivaliokuntaa myöten, voin vain todeta, että siirtyminen terveyskeskuksesta (Lauttasaari), suureen Sairaalaan (Haartman) ja sieltä kotisairaalaan (Kivelä) sujui joustavasti, saumattomasti, ilman turhaa byrokratiaa, ilman pitkiä odotusjonoja. Kaikkialla olen kohdannut ystävällisiä ja iloisia ihmisiä, ammattilaisia, jotka viihtyvät työssään.

Kun olen mennyt iltamyöhällä avaamaan ulko-ovea yökölle, joka on tulossa pumppaamaan antibioottia verenkiertooni, ei ole tarvinnut katsoa mörkkejä aamoja (vaikka ruusu oli ehtinyt edetä pitkälle ja se varmasti näkyi jo kasvoillani), vaan olen kohdannut pelkkää hymyä.

Sen toivoisi näkyvän myös eduskuntatalon käytävillä, kun päätöstä vuosikymmenien yhtä suurimmista sosiaalialan uudistuksista yritetään saada aikaiseksi.

Kyllä kunnallisen itsehallinnon pyhän lehmän olisi nyt korkea aika nöyrtyä syömään tuoretta, elinvoimasta ruohoa uudelta pellolta. Sitä riittää kyllä ihan kaikille. Sopuisasti.

(2) Kreikka. Suomen pääministerillä (46v) ja Kreikan valtiovarainministerillä (53v) on yksi yhteinen piirre. He hymyilevät näyttävästi. Molemmat ovat akateemisia kansalaisia, jotka liikkuvat sulavasti kansainvälisillä foorumeilla. Eikä media hymymiehiä unohda.

Pelkällä hymyllä ei tietenkään pötkitä kovin pitkälle. Eikä yksi hymy riitä mihinkään.

Itku pitkästä ilosta. Pieru kauan naurannasta.

Kovat tosiasiat ratkaisevat.

Alex Subbilla tämä asia on jo pitkään ollut edessään katsoessaan itseään aamupeilistä.

Gianis Varoufakisilla tämän tosiasian kohtaaminen on vielä edessäpäin.

Toivottavasti kummankaan ei tarvitse katsoa ruusua silmästä silmään!

(3) Ulvilan surman loppunäytös on alkanut?

Olen yrittänyt pysyä kärryillä Ulvilan murhajutun koukeroissa vuosien ajan. Oma käsitykseni asiasta on fiksaantunut jo ajat sitten, mutta huomaan, ettei se oikein sovi yhteen oikeusprosessin viimeisimmän vaiheen ja siitä syntyneen keskustelun kanssa.

Kun nyt puhutaan siitä, että prosessi on vihdoin lopussa, tulee mieleeni Olof Palmen murha vuonna 1986. Murha-ase kyllä löytyi, mutta ei murhaajaa. Huhujen siivet suhisevat edelleen. Sen vuoksi ajattelen Ulvilan sorkkarautaa. Missähän se mahtaa olla? Olikohan sorkkarauta ruusunvärinen! (4) Itä-Ukraina. Mikään ei tunnu niin inhottavalta kuin täydellinen tietämättömyys – paitsi ehkä täydellinen luottamuksen puute. Ruusuviikkoni aikana aseiden piti hiljetä Itä-Ukrainassa ”viimeisenä mahdollisuutena”, mutta jatkuvasti uutiset ovat tulvillaan erilaisia sotakuvia. Tuntuu siltä, ettei diplomaattisessa työkalupakissa ole enää yhtään uutta vekotinta, joka voitaisiin kaivaa esille. Paitsi ehkä Salainen Poliisi. Sitä asettahan ei voi käyttää julkisesti. Muutoinhan se ei olisi salainen. Nyt sitä ehkä kuitenkin jo käytetään puolijulkisesti. Stratforin uusimman raportin mukaan Venäjän vakoilupäällikkö on parhaillaan vierailulla Washingtonissa – eikä se varmaankaan ole pelkkä huvimatka (ks. Stratfor Amid Ukraine Talks, a Russian Spy Chief Goes to Washington, February 18, 2015). Kun näyttää pahasti siltä, ettei EU pysty ratkaisemaan Itä-Ukrainan konfliktia eikä ETYJ:llä tai YK:llakaan riitä siihen voimia, ”viimeiseksi mahdollisuudeksi” jäävät suorat kontaktit Moskovan ja Washingtonin välillä. Niiden varassa saattaa nyt riippua maailmanraha! Hyvin kaukaiselta tuntuu silloin ajatus ruusuilla tanssimisesta, joka herättää mielikuvan ihmisestä, joka perhosmaisen keveästi lehahtelee aurinkoisella niityllä kukasta kukkaan, medestä nautiskellen. (5) Lopuksi vielä muutama sana ötököistä, jotka elävät kaikessa rauhassa ja sovussa (?) ihollamme, vaikka emme kiinnitä niihin juuri huomiota, koska ne ovat yhtä mikroskooppisen pieniä kuin bakteerit. National Geographicin uusimmassa numerossa on loistavia pyyhkäisyelektronimikroskooppikuvia näistä ötököistä (ks. Rob Dunn: ”Mighty Mites” – mahtavat punkit). Niitä on tuskin tarkoitettu heikkohermoisille eivätkä ne taitaisi oikein soveltua lastenkirjoihinkaan.  Mielikuvitus saattaisi karata herkästi liian jännittäville poluille. Toisaalta kaikki luontokuvathan ovat nykyisin sallittuja ja suosittuja kaikenikäisille. R.D:n artikkelissa on myös mielenkiintoinen toteamus, joka liittää ötökät ilmiselvästi ruusubakteerin jännittävään maailmaan. Evolution tends to engender its greatests richness in small forms. Humans, on the other hand, tend to ignore small things. Ruusu onkin siis ollut itse asiassa suurempia vieras, kun osasin arvatakaan, kun se tunkeutui ystävänpäivänä korvaani! Arvoitukseksi kuitenkin jää, kuinka hyvin se olisi pärjännyt taistelussa muiden ötököiden kanssa. Nyt odotan joka tapauksessa, että olen onnistumassa ajamaan sen antibioottien avulla lopullisesti pois kropastani!