335. Nandistan 150223

On kulunut seitsemäntoista (17) vuotta siitä, kun kävin laskemassa kukkia Piskarjevin hautausmaalla Pietarissa. Silloin oli syksy. Syyskuu. Kirkas aurinko. Hiljainen tuuli ei peittänyt alleen kaiuttimista kuuluvaa Chopinin Surumarssia.

Kirjoitin päiväkirjaani: ”Tuulen sylissä kuulin, kuinka äiti itki, ja annoin sen ottaa minut kokonaan. Tuulen sylissä kuulin surumarssin ja sydämeni itki. Kuinka lempeästi aurinko ratsastikaan kyyneltroikallani. Huomenna aurinko eksyy.”

Kun tänä päivänä luen uutisia maailmalta, en ole varma, minne aurinko on matkalla. Onko se eksynyt? Onko sitä edes olemassa?

Tarkoitan rauhanliikettä. Mihin se on kadonnut?

Yli kymmenen vuotta on kulunut siitä, kun Suomen Rauhanpuolustajien silloisen puheenjohtajan, rikosoikeuden professori Pekka Koskisen kanssa kehittelimme ajatusta rauhantyyssijasta, valtakunnasta, jossa ei tarvitsisi pelätä sodan kauhuja, ei panssarivaunuja, ei tykkitulta, ei terrori-iskuja, ei atomisotaa.

Annoimme sille nimen Nandistan. Siellä eli nandikansa.

Kirjoitin silloin utopiamme runon muotoon.

      Korkealla, korkealla,

         missä sormenpäillämme kosketamme taivasta,

         missä toiveet lepäävät sylissämme

                  on rauhantekijöiden

                  sininen vuori

                  Nandistan

         Kun maa alkoi olla pahuudesta pimeä,

         nousimme pilvien yläpuolelle

         etsimään voimaa kirkkaudesta

         Vain oikeudella oli lupa

         astua sisään porteistamme

                  vaikka suru on sisaremme

                  ja tuska veljemme

         Meidän puolustuksemme on luja

         kuin syksyinen verkko ja syvä kuin kevään aurinko.

         Meidän voimamme levittäytyy kaikkialle

         kuin kesän huumaus ja talvilinnun kuiskaus.

         Meidän hallintomme on kristallinkirkas:

                  kuningatar

                  turvallisuuspäällikkö

                  kunniakansalainen

         Meidän uskomme on vahva.

                  Hyvä voittaa aina!

Helmikuussa 2015 joutuu kysymään, kuinka syvälle pimeään maa onkaan vaipunut. Onko edes pilvien yläpuolella tilaa Nandistanille? Näkyykö mistään valonpilkahdusta?

Oma uskokin joutuu kovalle koetukselle, kun korvat alkavat olla täynnä sotakoneiden kalsketta.

Ovatko sodan raskaat rattaat jo nyt niin armottomassa vauhdissa, ettei niitä enää mikään voi pysäyttää?

Kuinka tässä jaksaisi uskoa nandikansan ajatukseen, että ”hyvä voittaa aina”!

Ehkä jälleen kerran pitäisi palata asioiden ytimeen filosofiaan, sodan syihin, historiaan!

Mikä on totta? Mikä on valhetta?

Nandistanin aaltopituudelta löysin tänään mielenkiintoista kohinaa yllättävästä suunnasta, Tiedonantajasta!

Siinä kirjoittaa ”sosiaalifilosofisesti orientoituneeksi ajatustyöläiseksi” itseään kutsuva hausjärveläinen Harri Kiiskinen älylliseen epärehellisyyteen ja moraaliseen rappioon perustuvasta uskomusjärjestelmästä.

Olihan se pakko heti lukea nykyisessä aateilmastossa, joka on täynnä suomettumisen ja ryssävihan kitkeriä katkuja ja mitä kirjavina disinformaatiota.

Jätän arvoisien lukijoitteni tehtäväksi arvioida H. Kiiskisen ajatuksia siteeraamatta niistä riviäkään.

On nimittäin olemassa sellainen vaara, että yksikin ”väärä” sana voi aiheuttaa leimakirjeen leiskahduksen. Sen jälkeen älyllinen keskustelu on yleensä turhaa.

Otan kuitenkin esiin yhden luettelon, koska se ei ole kirjoittajan omaa käsialaa, vaan sitaatti professori William Blumin teoksesta ”Roistovaltio”.

Yhdysvaltojen, toisen maailmansodan jälkeen tekemät sotilaalliset iskut ympäri maapallon: Kiina 1945-1951, Ranska 1947, Marshall- saaret 1946- 1958, Italia 1947-1970-luku, Kreikka 1947-1949, Filippiinit 1945-1953, Korea 1945-1953, Albania 1949-1953, Itä-Eurooppa 1948-1956, Saksa 1950- luku, Iran 1953,Guatemala 1953-1990-luku, Costa Rica 1950- luvun puoliväli- 1970-1971, Lähi-Itä 1956-1958, Indonesia 1957-1958, Haiti 1959. Länsi-Eurooppa 1950- ja 1960- luku, Brittiläinen Guyana 1953-1964, Irak 1958-1963, N-liitto 1940-1960- luku, Vietnam 1945-1973, Kambodza 1955-1973, Laos 1957-1973, Thaimaa 1965-1973, Ecuador 1960-1963, Kongo/Zaire 1960-1965 ja 1977-1978, Ranska/Algeria 1960-luku, Brasilia 1961-1964, Peru 1965, Dominikaaninen tasavalta 1963-1965, Kuuba vuodesta 1959 tähän aikaan saakka, Indonesia 1965, Ghana 1966,Uruguay 1969-1972, Chile 1964-1973, Kreikka 1967-1974, Etelä-Afrikka 1960-luku- 1980- luku, Bolivia 1964-1975, Australia 1972-1975, Irak 1972-1975, Portugali 1974-1976, Itä-Timor 1975-1999, Angola 1975-1980-luku, Jamaika 1976, Honduras 1980-luku, Nicaragua 1978-1990, Filippiinit 1970-luku- 1990- luku, Seychellit 1979-1981, Etelä-Jemen 1979-1984, Etelä-Korea 1980, Tsad 1980-1982, Grenada 1979-1983, Surinam 1982-1984, Libya 1981-1989, Fidzi 1987, Panama 1989, Afganistan 1979-1992, El Salvador 1980-1992, Haiti 1987-1994, Bulgaria 1990-1991, Albania 1991-1992, Somalia 1993, Irak 1990-luku, Peru 1990-luku, Meksiko 1990- luku, Kolumbia 1990-luku, Jugoslavia 1995-1999.

En jaksanut ryhtyä tsekkaamaan faktoja muista lähteistä, vaikka niin olisi kyllä kuulunut tehdä.

Rauhantekijöiden siniseltä vuorelta Nandistanista katsottuna luettelo vaikuttaa aika synkältä.